Karheita tarinoita osa 18
Yli 5000 ääntä Helsingistä saanut varasijalle jäänyt vasemmistoliiton Veronika Honkasalo kirjoitti blogissaan 21.4.2015 törmänneensä vaalikentillä ja baarikierroksilla nuorten miesten koviin asenteisiin köyhyyttä kohtaan. Heidän mielestään ihmiset saavat syyttää köyhyydestä itseään. Jos tarpeeksi yrittää, niin jokainen löytää itselleen työtä ja tekemistä. Palkasta he eivät liene puhuneet mitään.
Honkasalo kertoo korostaneensa, että toiset ovat sairaita, toiset elämän hylkäämiä, jotkut eivät yksinkertaisesti ole työkykyisiä. Ihmisten syyllistämisen sijaan pitäisi pohtia sitä, minkälaisen perusturvan takaamme näille ihmisille.
Perustulo ja perusturvan kohottaminen saivat Honkasalon mukaan paljon kannatusta mutta herättivät myös kysymyksiä, miksi pitäisi maksaa ”kotona makaamisesta”.
Ensimmäinen väitöskirja suomalaisesta köyhyydestä julkaistiin vuonna 1858. Sen tekijä J.W. Rosenborg määritteli köyhälistön yhteiskuntaluokaksi, jota painaa sukupolvesta toiseen tärkeimpien tarpeiden tyydytyksen puute, josta seuraa mahdottomuus ylläpitää henkensä terveessä tilassa. Köyhyyttä ei Rosenborgin mukaan aiheuttanut mikään satunnainen onnettomuus vaan tämän ihmisluokan valtakunnallinen tila ja yhteiskunnallinen asema.
Köyhyyden syyksi eivät säätyläiset talolliset kuitenkaan laskeneet työtilaisuuksien puutetta vaan työhalujen puutteen. Maatalousyhteiskunnassa kiukku kohdistettiin satunnaisesti töitä tekevään loisten ryhmään, samaan tapaan kuin nyt katsotaan karsaasti maahanmuuttajia.
Morgonbladet totesi 23.4.1849 ykskantaan, että köyhien kohtalon syynä oli laiskuus ja siitä johtuva osaamattomuus, eikä suinkaan työtilaisuuksien puute saatikka pienet palkat. Lehti varoitteli liiallisen lempeyden johtavan siihen, että köyhäinhuollon armonpalat saavat köyhät pian unohtamaan olevansa köyhiä.
Köyhyyden syyksi laiskuuden lisäksi katsottiin milloin viinanpoltto, milloin viinan yletön käyttö. Perussyitä köyhyyteen löydettiin myös köyhien säästämättömyydestä ja koreilunhalusta. Työttömyys johtui velttoudesta sekä piikojen ja renkien vastuuttomista naimakaupoista. Sääty-yhteiskunnassa ei nähty mitään vikaa, koska vika oli köyhissä itsessään, vaikka maatalous oli kaikessa alkeellisuudessaan ainoa elinkeino koko maassa ja tarjosi töitä vain kesäaikaan.
Palkollisväen palkka oli tarkoitettu vaatetustarpeisiin ja vuosipalkan taksan pohjana oli palvelusväen välttämättömien vaateaineiden hinnat. Suuremmilla palkoilla palkollisten pelättiin käyvän röyhkeiksi ja antautuvan irstaisuuteen ja muihin paheisiin. Lisäksi merkantilistinen talouskoulukunta todisteli, että mitä alhaisemmat palkat, sitä pienemmät tuotantokustannukset. Tämä elvytti vientiä ja lisäsi valtion vaurautta. Korkeat palkat olivat vaarallisia, koska ne alensivat työhalua. Nämä perustelut olivat isäntien korvissa enkelten laulua. Kunnon isäntä maksoikin kristillisessä hyveellisyydessään mahdollisimman pientä palkkaa.
Näistä todellisuuden vastaisista asenteista ei ole Suomessa haluttu luopua, ja tuskin ainakaan tulevan hallituksen aikana luovutaan. Vuosisatainen sisäisen kurituksen puritaaninen ruoska on tehnyt tehtävänsä. Työttömäksi jäävää suorastaan yllytetään syyttämään itseään ja purkamaan katkeruutensa vaikkapa omaan vaimoon tai maahanmuuttajiin.
Tässä 25-osaisessa juttusarjassa todellisuutta tarkastellaan absurdilla ohipuhumisella höystettynä.
uutiskirje 