SDP on puolueista nihkein perustulolle, mutta ainakin puoluetta lähellä olevassa Kalevi Sorsa -säätiössä puhaltavat uudet tuulet. Toukokuussa säätiön projektitutkija Antti Alaja kertoi kolme syytä sille, miksi hänestä on tullut perustulon kannattaja ja keskiviikkona säätiö julkaisi Impulsseja-sarjassaan poliittisen historian emeritusprofessorin Jorma Kalelan artikkelin, jossa hyvinvointivaltion peruskorjauksen lähtökohdaksi esitetään perustuloa.
Kalela kehottaa tunnustamaan tosiasiat ja luopumaan ajastaan jääneistä ajatusmalleista. Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa vakinaista kokoaikaista työtä ei riitä enää kaikille, vaan joka kolmas saa elantonsa epäsäännöllisistä työsuhteista. Talousjärjestö OECD:n mukaan vuoden 1995 jälkeen näihin maihin syntyneistä työpaikoista jopa puolet on ollut sellaisia, joista monet puhuvat Suomessa vieläkin epätyypillisinä työsuhteina. Tänään ne ovat kuitenkin tavanomaisia.
Politiikka elää 1980-lukua
Kalela kirjoittaa, että yhteiskuntapolitiikkaa toteutetaan Suomessa ikään kuin elettäisiin vielä 1980-luvun yhteiskunnassa, jolloin työtä tehtiin säännöllisesti kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa ja useimmiten vielä pysyvästi yhden ja saman työnantajan palveluksessa.
Hyvinvointivaltiota ei ole päivitetty vastaamaan muuttuneita olosuhteita.
”Esimerkiksi ansiotyön puute on tänään toisenlainen asia kuin viime vuosisadalla eikä perinteinen työttömyys enää kuvaa sitä. Eriarvoisuuden keskeiseksi lähteeksi taas on tullut työsuhteen muoto.”
Kalelan mukaan säännöllisen epäsäännöllisiä töitä tekevistä onkin tullut toisen luokan kansalaisia. Esimerkiksi vuosilomalain tarkoitus ei aina toteudu heidän kohdallaan eikä vajailla työsuhteilla pääse osalliseksi vuorotteluvapaan ja osittaisen hoitovapaan kaltaisiin etuuksiin. ”Vain työntekijäaristokratia pääsee osalliseksi hyvinvointivaltion kaikista etuuksista”, Kalela väittää.
Toimeentulotuki pettää
Muiden tulolähteiden pettäessä kansalaisille on varmistettu vähimmäistoimeentulo, mutta Kalelan mukaan toimeentulotuki toimii huonosti ja on tehoton. Hän perustelee väitettään tuen alikäytöllä. Niistä joilla on oikeus toimeentulotukeen 30–50 prosenttia jättää hakematta sitä. Silti vuonna 2012 tuen varassa eli 370 000 henkilöä, keskimäärin 5,9 kuukauden ajan ja neljännes pitkäaikaisesti.
Perustulossa on Kalelan mukaan kysymys pohjimmiltaan siitä, miten julkinen valta voi varmistaa ihmisarvoisen elämän turvaavan toimeentulon. Nyt lähtökohtana on 1800-luvulla alkunsa saanut ja viime vuosisadan lopulle saakka itsestään selvänä pidetty periaate, jonka mukaan kansalainen voi saada toimeentulon turvaa vain, jos hän sitoutuu tekemään palkkatyötä.
Porkkanaa, ei keppiä
Perustulo ei Kalelan mukaan ratkaise kaikkia toimeentulon hankkimiseen liittyviä ongelmia, mutta se on askel kohti politiikkaa, jossa luotetaan kansalaisiin, ja jonka ideana on ”kepin” sijasta ”porkkana”.
”Se antaa esimerkiksi mahdollisuuden ottaa vastaan pieni työkeikka tai osa-aikatyö tarvitsematta pelätä vaikkapa asumistuen menettämistä. Välttämättömimmän toimeentulon varmistamiseksi ei ole pakko alistua viranomaisvalvonnalle. Syrjäytyneeksi leimaantumisen sijasta työttömälle saattaa jopa palautua elämänusko.”
Kalelan mukaan perustulo avaa näkymän tulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa jokaisella on mahdollisuus varmistaa turvattu toimeentulo hänen itsensä haluamalla tavalla ja jossa jokainen päättää itse, mitä hyvä elämä tarkoittaa. Ensimmäinen askel tähän päämäärään etenemisessä vaatii, että poliittiset puolueet antavat jo nykyoloissa kansalaisille oikeuden päättää omasta elämästään.