Karheita tarinoita osa 21
Kun Hitler alkoi väläytellä todenteolla pedonhampaitaan vuonna 1937, esitti amerikkalais-kiinalainen kirjailija Lin Jutang (1895-1976), että maailman parhaat humoristit lähetettäisiin kansainväliseen konferenssiin päättämään maailman asioista diktaattorien valtuuksin.
Jutang kysyi, täytyykö diktaattorien ja itsevaltiaiden aina näyttää joko pelästyneiltä, arvokkailta, vihaisilta tai ainakin julman tärkeiltä säilyttääkseen asemansa? Diktaattorit ovat mielestään aina tekemässä jotain hirvittävän tärkeää ja kuvittelevat, ettei maailma tule ilman heitä toimeen hetkeäkään.
Menettikö keisari Vilhelm Hohenzollern (1859-1941) kokonaisen valtakunnan, koska hän ei osannut nauraa?
Vaikka hän olisi yksityiselämässään osannutkin nauraa edes pienille päivittäisille kommelluksille, julkisessa elämässä hän aikalaisten mukaan näytti pystyssä törröttävine viiksineen niin hirvittävän tärkeältä ja vihaiselta kuin olisi aina ollut suutuksissa jollekulle.
Vilhelm nauroi voitolle, menestykselle ja toisten herraksi pääsemiselle. Saksa hävisi sodan, koska Vilhelm ei tiennyt, milloin nauraa tai mille nauraa. Nauru ei hillinnyt hänen suuruudenhulluja unelmiaan.
Huumorin etu tosikkomaisuuteen verrattuna on siinä, että huumori karsii merkityksettömät ja väärät kysymykset kiusaamasta ajatuksiamme, jolloin ajatuksista tulee kirkkaampia, selkeämpiä ja iloisempia.
Jutangin mielestä huumorintaju kulkee aina käsi kädessä terveen järjen kanssa. Lisäksi huumoriin liittyy harvinainen kyky havaita epäjohdonmukaisuuksia, tyhmyyksiä ja loogisia virheitä. Koska huumorintaju on korkein älykkyyden muoto, kutakin kansaa edustaisivat maailman humoristien konferenssissa viisaimmat ja tervejärkisimmät yksilöt.
Jutang ehdotti, että Bernard Shaw edustaisi Irlantia, Stephen Leacock Kanadaa, P.G. Wodehouse ja Aldous Huxley Englantia sekä Robert Benchley ja Heywood Broun Yhdysvaltoja.
Italia, Ranska, Saksa ja Venäjä valitsisivat omat edustajansa. Miltä tämä lista näyttäisi tänään? Vai onko huumori jo kuollut liialliseen kevytmielisen kepeään leikinlaskuun? On koittanut huolettoman leikin laskun maksun aika.
Humoristit eivät ajattele, että Jumala on ainoastaan heidän kansankuntansa puolella. Pikemminkin he pyytävät kansansa puolesta muilta anteeksi, etteivät he halua vaatia itselleen tyhmyyden ja hulluuden mestarin titteliä vaan haluavat ainoastaan tehdä työtä ja elää rauhassa toisten kansojen kanssa.
Jutangin mielestä sotaan ovat syösseet kansat aina ne, joiden kunnianhimo, tarmokkuus, taitavuus, viekkaus, varovaisuus, teräväpäisyys, ylimielisyys, yltiöisänmaallisuus, halu ”palvella” ihmiskuntaa, halu luoda loistava ”ura” tai toteuttaa jokin ”näkemys” ja halu päästä tuijottamaan pronssisin silmin tulevia vuosisatoja pronssisen hevosen selästä ovat ajaneet yleisen edun ohi:
”He puuhailevat ikuisesti merkityksettömien pikkuseikkojen kimpussa, kun taas humoristit laajemman käsityskykynsä ansiosta voivat käydä käsiksi todella suuriin asioihin.”
Jutang kirjaa, että elämämme on kokonaisuudessaan liian monimutkaista, viisautemme liian juhlallista, filosofiamme liian synkkää ja ajatuksemme liian sotkuisia. Yhdessä ne tekevät nykyisen maailmamme näin onnettomaksi ja sotaisaksi.
Vakavikko tuntee olonsa kiusalliseksi, koska hän ei hallitse ajatuksiaan ilman suuria ponnistuksia.
Tässä 25-osaisessa juttusarjassa todellisuutta tarkastellaan absurdilla ohipuhumisella höystettynä.
uutiskirje 