Irakin sodan tuhkasta noussut Isis on muita jihadistiryhmiä hurmahenkisempi, sillä lopun ajoilla on sen julistuksessa tärkeä sija. Tulossa on suuri apokalyptinen taistelu, jossa islamin armeija lyö ristiretkeläisten armeijan Syyriassa, Aleppon maakunnassa, Dabiqin vihreällä niityllä.
”Meidän maamme rappeutuu näinä viimeisinä päivinä. On olemassa merkkejä, joiden mukaan maailma on nopeasti lähenemässä loppuaan. Lahjonta ja korruptio ovat yleisiä.”
Tätä ennustusta ei laatinut kuitenkaan Isis, vaan se piirrettiin savitauluun vuonna 2880 ennen ajanlaskumme alkua. Paikka oli tosin Assyrian sotilasvaltio, joka hallitsi nykyistä Irakia.
Asukkaiden hymy voi hyytyä, kun heidän takapihallaan alkaa tuomiopäivän taistelu, jossa vihaiset enkelit lyövät Antikristuksen.
Maailmanloppua on odotettu jo tuhansia vuosia ja miltei jokainen vuosi on vaikuttanut jonkun kristityn, muslimin tai muunuskoisen silmissä historian päätepisteeltä.
Erityistä huolta ovat herättäneet tasaluvut. Vuosi 1000 hirvitti koko kristikuntaa, mutta kun siitä oli hengissä selvitty, renessanssimaalari Sandro Botticelli uskoi vuoteen 1500, munkki Martti Luther vuoteen 1600, matemaatikko, logaritmin keksijä John Napier vuoteen 1700 ja teosofi Jelena Blavatskaja vuoteen 2000.
Jehovan todistajat laskivat omaperäisesti, että syksyllä 1975 tulisi kuluneeksi kuusituhatta vuotta ihmisen luomisesta ja käsillä olisi maailmanloppu. Kun näin ei käynyt, moni todistaja alkoi tähytä Orwellin vuoteen 1984.
”Totisesti, tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu”, Jeesus Nasaretilainen lausui ja tarkoitti ilmeisesti vuotta 70, jolloin Jerusalem ja sen temppeli kylmäverisesti hävitettiin.
Myöhempien profeettojen mielestä Jeesus puhui kuitenkin Israelin valtion perustamisesta. Se sukupolvi, joka oli elossa vuonna 1948, näkisi myös maailmanlopun.
Sukupolven käsite jäi hiukan hämäräksi, mutta yleisesti uskottiin, että lopun merkit ilmenisivät kirkkaimmin hyvässä ja pahassa, Israelissa ja Neuvostoliitossa. Ja viimeistään 1980-luvulla kuultaisiin tosi iso rysähdys.
Kun maailmanloppu aina vain viipyi, Amerikan evankelistat ja karismaatikot joutuivat rukkaamaan monet kerrat profetioitaan. Viiksekkäällä Hal Lindseyllä on myös suomalainen faniryhmä, mutta toisinajattelijoiden mukaan hänen ennustuksensa sopivat vain vessapaperin korvikkeeksi.
Suomessa viides herätysliike hyppäsi sukkelasti profeettojen kelkkaan. Vaikka Kansanlähetyksen organisaatio perustettiin vasta vuonna 1967, jo samaisena kesänä järjestettiin rippikoululeirejä, joilla viidesläiset pauhasivat maailmanlopusta.
Liike oli vielä niin nuori, että meidän leirimme rippikoululaiset pitivät viidesläisiä seurakunnan normaaleina työntekijöinä. Eivätkä epäselvyydet noihin aikoihin päättyneet, sillä nykysuomalaiset luulevat Päivi Räsästäkin kirkon äänitorveksi.
Me olimme murrosikäisiä maalaistyttöjä, joten massaherätykseen ei tarvittu kuin pitäjän peräkolkka, hylätyn kansakoulun pimeä vintti, kymmenkunta pelotteluiltaa ja yksi nättinaamainen poika.
Kun teinitähti Robinia muistuttava Esa Pyöriä – sittemmin kanttori ja säveltäjä – näppäili kitaraa ja hymisi paatoksellisia lauluja, meistä tuli Hamelnin pieniä rottia, jotka kipittivät pillipiiparin perässä suoraan Weseriin.
Juuri ennen leirin alkamista Israel oli käynyt kuuden päivän sodan, joten tunnelma oli väkevän apokalyptinen. Israelin iskukyky todisti vääjäämättä, että laskelmat olivat oikeat: maailmanloppu koittaisi tuossa tuokiossa.
Muistan elävästi, miten leirillä huhkinut papinrouva kertoi uskontovereistaan, jotka ajoivat autolla Lähi-idässä ja näkivät islamilaisia kyliä ja kaupunkeja ja tuhatmäärin islamilaisia ihmisiä. Näky nosti heidän huulilleen kiitosrukouksen:
”Taivaalle kiitos, ettemme ole kadotukseen tuomittuja kuten nuo miehet, naiset ja lapset, vaan meitä, tätä piskuista joukkoa tässä autossa, odottaa varma pelastus!”
Raamattu oli viidesläisille lähes maaginen esine, mutta siitä huolimatta papinrouva unohti Jeesuksen vertauksen, jossa fariseus rukoili näin: ”Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät tai tuo syntejään ruikuttava publikaani, mokomakin luuseri!”
Syyrialainen Dabiq, kolmentuhannen asukkaan kylä, ja Ilmestyskirjan Harmageddon kuuluvat molemmat lopun aikojen topografiaan.
Kauhea Harmageddon yhdistetään israelilaiseen Tel Megiddon kukkulaan, jolla käytiin muinoin verisiä taisteluja. Kukkulan lähellä sijaitsee ristiretkeläisten linnoittama Afula, mutta nykyisin se on – kotikaupunkini Hyvinkään lailla – vain kärpäsenläiskä kartalla.
”Hyvinkää, hyvä paikka asua ja elää”, meillä sanotaan, ja Afulan iskulauseena on puolestaan: ”Afula, hauska paikka asua”. Asukkaiden hymy voi kuitenkin hyytyä, kun heidän takapihallaan alkaa tuomiopäivän taistelu, jossa vihaiset enkelit lyövät Antikristuksen.
Entä sitten Dabiq? Vuonna 1516 islaminuskoiset osmanit päihittivät Dabiqin kylän niityllä islaminuskoiset mamelukit ja saivat haltuunsa suuren osan Lähi-itää. Samaisella niityllä käydään myös viimeinen taistelu, jonka tuoksinassa ristiretkeläiset eli roomalaiset eli länsivallat kukistetaan.
Mutta vielä peli ei ole pelattu. Iranista saapuva kananvarpainen Antikristus ahdistaa oikeauskoiset joukot Jerusalemiin, missä kehiin astuu Jeesus. Tämä auttaa Mahdia – messiasta – voittamaan viholliset ja toteuttamaan islamilaisen utopian.
Painovoiman keksijä, omintakeinen kristitty Isaac Newton sijoitti maailmanlopun vuoteen 2060, sillä hän halusi tyynnyttää 1700-luvun englantilaisia. Maailmanloppuun oli vielä aikaa, joten kaikki saattoivat istuksia rauhassa omenapuittensa alla.
Viidennessä herätysliikkeessä maailmanlopun tuloa rukoillaan kuitenkin herkeämättä ja uudestisyntyneiksi uskoviksi tunnustetaan vain ne, joille maailmanloppu on riemun paikka.
Pelastusvarmuus vaikuttaa kaikki mitat ylittävältä julmuudelta. Siinä missä me syntisäkit järkytymme terroriteoista, perhesurmista, lento-onnettomuuksista ja prinsessojen kolareista, vanhurskaat viidesläiset odottavat malttamattomina koko ihmiskunnan perikatoa.
Mutta onko taivaan ilokaan ihan puhdasta iloa, kun noin 50 miljardia maapallolla vaeltanutta ihmistä kituu iät kaiket tulimeren leimuavissa liekeissä?
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 