Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti luottamusta keskeisenä peruspilarina kootessaan hallitusta. Sipilä on epäonnistunut luottamuksen rakentamisessa työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen välille. Tämä ei onnistunut edes selvitysmies Juhani Saloniuksen avulla.
Lähtökohdat yhteiskuntasopimuksen syntymiselle olivat kehnot. Hallitus päätti yksipuolisesti takarajasta yhteiskuntasopimukselle sekä viiden prosentin tuottavuushypystä. Neuvottelutilanne on ollut vino: hallitus kiristää ay-liikettä palkansaajiin kohdistuvilla leikkauksilla ja veronkorotuksilla. Pääministerin viesti on koventunut ja saanut jopa uhkailevia sävyjä deadlinen lähestyessä. Uhkaukset kohdistuvat etenkin ammattiyhdistysliikkeeseen. Tämä ei kuulu neuvottelukulttuuriin.
Ammattiyhdistysliike on vaatinut aitoja neuvotteluja hallituksen saneluprosessin sijaan. Hallituksen määrittämillä reunaehdoilla eikä annetussa ajassa päästä kunnolla edes alkuun. Kukin taho on vatuloinut yhteiskuntasopimusta tahoillaan. Sipilä ilmoitti jo keskiviikkona, että tuskinpa yhteisymmärrykseen päästään. Tämä viesti oli kummallinen ellei se ollut taktinen veto: yleensä toivoa pidetään yllä.
Kansalaisilla on halua työelämän muutokseen, mutta ei pidentämällä työaikaa eikä palkkoja laskemalla.
Hallituksen hirttäytyminen yksikkötyökustannusten alentamiseen on hötöllä maaperällä. Monet ekonomistit ovat kyseenalaistaneet vertailut Suomen kalleudesta kilpailijamaihin Saksaan ja Ruotsiin nähden. Hintakilpailukuilua on perusteltu mittareilla, joilla asiaa ei voi edes perustella. Hintakilpailukyky vaihtelee myös aloittain, mikä unohtuu keskustelusta.
Pitäisi kyetä tunnustamaan, että Suomi ei pärjää innovaatiokilpailuissa. Tarvitaan pitkälle jalostettuja tuotteita, joilla on kysyntää. Suomen keskeiset vientialat ovat liian pitkään polkeneet paikallaan tai ripustautuneet kapeaan kärkeen, josta Nokia on surullisen kuuluisa esimerkki. Hallitukselle ei kuulu uusien tuotteiden kehittely, mutta ei sen pitäisi myöskään heittää kapuloita rattaisiin osaamisen kaventamiseksi leikkaamalla rajusti koulutuksesta.
Sekä työntekijät että työnantajat ovat yhtä mieltä työelämän muutostarpeesta, mutta tavoitteet ja keinot ovat kaukana toisistaan. Toteutuessaan työnantajien tavoitteet heikentävät yksiselitteisesti työntekijöiden asemaa. Hallitus nojaa työnantajien vaatimusten suuntaan vahvasti. Miten pitkälle kyse on myös ideologisesta valinnasta eli valtaa siirretään kolmikannasta hallitukselle käyttäen epäkelpoa neuvotteluprosessia keppihevosena?
Edellisen hallituksen pääministeri Alexander Stubb (kok.) julisti konsensuspolitiikan olevan ohi. Yhteiskuntasopimuksen nimissä markkinoitu hallituksen sanelupolitiikka ei juuri poikkeakaan tästä julistuksesta. Syyn yhteiskuntasopimuksen kaatumisesta ja miljardiluokan leikkaukset sekä veronkorotukset Sipilän hallitus on valmis vyöryttämään ay-liikkeelle.
Kansalaisilla on halua työelämän muutokseen, mutta ei pidentämällä työaikaa eikä palkkoja laskemalla. Hallitus onkin täysin hakoteillä vaatiessaan yksinomaan palkansaajien uhraamista kilpailukyvyn alttarille.
uutiskirje 
