Suomelle ollaan lähiaikoina runnomassa jo kolmatta tulopoliittista kokonaisratkaisua peräjälkeen. Tällä kertaa tupoa on päätetty kutsua yhteiskuntasopimukseksi, koska EK ilmoitti joitain vuosia sitten, että tupojen aika Suomessa on ohi. Niinpä edellisiä tupoja kutsuttiinkin raamisopimukseksi ja työllisyys- ja kasvusopimukseksi. Käytännössä kuitenkin pesunkestäviä tupoja kaikki.
Poikkeuksena edellisiin ei tällä kertaa enää elinkeinoelämälle riitä omien toimintaedellytysten ja etuisuuksien parantaminen, vaan nyt palkansaajille halutaan laittaa kirjaimellisesti luu kurkkuun. Jos valmiiksi neuvoteltuun paperiin ei suosiolla nimeä kirjoiteta, höylää EK:n polvella istuva hallitus kansalaisten selkänahkaa vielä 1,5 miljardin lisäleikkauksilla.
Nyt palkansaajille halutaan laittaa kirjaimellisesti luu kurkkuun.
Mahdollisten lisäleikkausten todellisena kohteena kuitenkin olisivat ihmiset, jotka yhteiskuntasopimuksesta eivät neuvottele, eivätkä näin ollen siihen pääse vaikuttamaan. Kipeimmin ne nimittäin koettelisivat työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita ja lapsiperheitä.
Syntipukki sotkulle sorvataan jääräpäisestä ammattiyhdistysliikkeestä, joka ei sovinnolla suostu palkkojaan polkemaan. Palkansaajille ei siis pelkästään haluta narua kaulaan, vaan edellytetään sen vielä potkaisevan itse palli altaan! Työnantajapuolelta ei tietenkään edellytetä yhtään mitään.
Paremminkin päinvastoin. Yrittäjien näkökulmasta Suomi nimittäin usein nähdään helvetin esikartanona. Yrittäjyydestä käytävään julkiseen keskusteluun onkin onnistuttu Suomessa kytkemään käsittämättömän paljon naiiveja ja yltiöromanttisia sävyjä. On luotu mielikuva, että nimenomaan yrittäjyydelle tulisi raivata rajoitukseton ohituskaista kilparadalla hyvinvointiyhteiskunnan resurssitaistelussa. Kerta toisensa jälkeen tässä kisassa tulevat jäämään hopealle ihmisten terveys, toimeentulo ja hyvinvointi. Usein näitä mielikuvia levittää median suosiollisella avustuksella joku elinkeinoelämän johtopallilla istuva eliitin älypää.
Surkeinta koko asiassa on se, että kun nämä ajatukset riittävän usein ja vakuuttavasti media toistaa, tulee niistä helposti myös tosia. Loppujen lopuksi ollaan sitten tilanteessa että yrittäjä on muistomerkin arvoinen sankari jo pelkästään siksi, että on yrittäjä.
Työelämän ”jäykkyyksiä” ja muita yrittämisen edellytyksiä häiritseviä säännöksiä vaaditaankin purettaviksi, jotta yritykset pystyisivät työllistämään ihmisiä nykyistä enemmän.
Tämä omituinen työllistämisinto kuulostaa aina yhtä kummalliselta. En nimittäin tiedä ainoatakaan yritystä, jonka bisneskonseptin ensisijainen tavoite olisi palkata mahdollisimman monta työntekijää. Kyllä kai jokaisen yrityksen tärkein tehtävä on tuottaa omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa.
Kirjoittaja on tamperelainen mittakirvesmies ja vasemmistoliiton varapuheenjohtaja.
uutiskirje 
