En missään tapauksessa yritä olla Nikolai Tšernyševski (1828–1889), kirjailija, filosofi ja aikansa venäläinen radikaalikriitikko, joka kirjoitti romaanin Mitä on tehtävä saatikka vallankumouksellinen Vladimir Lenin (1870–1924), jolla myös oli samanniminen artikkeli. Ne kaksi saivat meidät ajattelemaan, että otsikon kysymys liittyy vahvasti venäläisyyteen – kuin myös ”Kuka on syyllinen”. En aio etsiä vastausta viimeiseen, mutta joudun ensimmäistä kyllä pohtimaan ihan tosissani.
John Steinbeck on kuulemma sanonut, että yllättävintä tulevaisuudessa on se, että meidän nykyaikaamme tullaan silloin pitämään vanhoina hyvinä aikoina.
En koe olevani kylässä. Tiedän, että minulla on paljon annettavaa ja olen valmis antamaan vielä enemmän.
Tällä viikolla ilmestyi Spektr-lehtemme elokuun numero. Jouduimme supistamaan sivujen määrän melkein puoliksi, kun taloudellinen tilanne muuttui kriittisesti vuoden alussa ja se pahenee hitaasti, mutta varmasti. Vuodesta 1998 ilmestyneen Suomen venäjänkielisen Spektr-lehden olemassaolo ei tunnu enää olevan itsestäänselvyys. Säilyäkseen lehden pitäisi joko löytää pikaisesti lisärahoitusta tai sitten palkkatöitä koko henkilökunnalle – siis toimitusjohtajalle ja päätoimittajalle, jotta voisimme toimittaa lehden vapaa-ajalla niin kun 17 vuotta sitten.
Mitä tapahtui viimeksi kuluneen vuoden aikana? Paljon kaikenlaista, mutta globaalit maailmankriisit oikeastaan eivät ole koskaan vaikuttaneet lehteemme taloudellisesti. Suuret ja keskikokoiset suomalaiset yritykset eivät nähneet lehdessämme kanavaa löytääkseen vierailevia venäläisiä tai täällä asuvia venäjänkielisiä asiakkaitaan. Suomessa toimivia isoja venäläisiä yrityksiä tai edustustoja Spektr ei ole kiinnostanut, joten pakotteet, öljynhinnat ja ruplan kurssi eivät ole syynä meidän taloudelliseen ahdinkoomme.
Mutta teknologian kehitys on ollut meille kohtalokas. Tänään kukin meistä voi hoitaa kaikki kommunikatiiviset tarpeensa älypuhelimella. Voi soittaa helposti ja ilmaiseksi erilaisten sovelluksien kautta, hakea Internetistä tarvittavan tiedon – ja linja globaaliverkkoon on aina mukana.
Jopa käännöksen tänään saa hyvin yksinkertaisesti heti. Ohjelman avulla puhelin skannaa tekstin ja näyttää ihan ymmärrettävän käännöksen saman tien. Voi jopa lausua sen sitten ääneen, jos lukulasit ovat kadoksissa.
Kehitystä on onneksi mahdotonta pysäyttää, täytyy vain pyrkiä pysymään perässä ja vauhdissa yrittäen lisätä siihen inhimillisiä piirteitä, jotta heikommatkin pysyisivät mukana. Mielelläni keskittyisinkin jälkimmäiseen, jos keksisin siihen rahoituksen. Oli miten oli, mainostajien lähtö ilman että löytäisimme tilalle uusia, sai meidät tukalaan tilanteeseen.
Toinen osa ongelmastamme on niin sanottu inhimillinen tekijä. Vielä noin viisi vuotta sitten uskoimme tulevaisuuteen. Työn alla oli lukuisia projekteja ja näytti siltä, että kyky asettaa selkeät ja yhteiskunnallisesti tärkeät tavoitteet, yhdistää voimia, luo hienot edellytykset Suomessa toimitetulle venäjänkieliselle lehdelle. Tuntui, että Spektristä kehittyy tarvittava väline nimenomaan rakenteelliselle vuoropuhelulle. Se toimi sekä kantaväestön kanssa käytävään dialogiin, että venäjänkielisen väestön keskuudessa, kun kyseessä on identiteetin tukeminen, käytännönläheinen kotouttaminen tai yhteiskunnallinen keskustelu moninaisen Suomen tulevaisuudesta.
Olen edelleen varma siitä, että se on ehdottomasti tärkein asia jonka takia Spektr pitäisi säilyttää. Olenko naiivi idealisti uskoessani siihen?
Realistina näen, mitä projekteja tuetaan. Ymmärrän myös niitä maahanmuuttajia, jotka pelkäävät esillä oloa ja haluavat piiloutua. Joskus saan kuulla, että meidän on oltava nöyriä ja osoittaa kiitollisuutta kaikin tavoin – siitä, että meidän annetaan asua täällä, tehdä töitä ja maksaa veroja. ”Olemmehan kylässä” – kuulen yllättävän usein. Passaa kysyä, miten pitkään vieraanvaraisuus voisi kestää, milloin on oltava valmis lähtemään pois. Eihän kylässä voi elää ikuisesti?
En koe olevani kylässä. Tiedän, että minulla on paljon annettavaa ja olen valmis antamaan vielä enemmän.
Euroopassa mietitään tänään, mitä pitäisi tehdä tiedottamisen suhteen venäjänkielisten kanssa. Mietitään taas ottamatta mukaan kohderyhmän edustajia. Epäilen, ettei siinä pahemmin huomioida olemassa olevaa venäjänkielistä mediaa.
Suomella olisi mahdollisuus näyttää esimerkkiä muille valtioille, kuinka rakennetaan toimiva malli yhteiskunnasta, jossa tuetaan moninaista suomalaisuutta, myös venäjänkielistä suomalaisuutta. Mielestäni sille on erinomaiset edellytykset. Olen puhunut siitä jo vuodesta 2007, jolloin Virossa kävi ilmi, kuinka tärkeä on ylläpitää yhteiskunnallista dialogia, jolla taataan tiedonsaanti tasapuolisesti kaikille väestön ryhmille.
Tiedän, että Suomen tilannetta ei voi verrata siihen, mutta mallittaminen onnistuisi täällä jopa paremmin – kunhan löytyisi tahtoa ja päättäväisyyttä.
Toisaalta olen monesti nähnyt, kuinka hyvät aloitteet upotetaan byrokraattiseen suohon. On vain näennäistä huolestuneisuutta ja kauniita puheita vailla sisältöä tai aikomusta muuttaa käytäntöjä antamalla tilaa todelliselle moninaisuudelle.
No jaa, väsymyksen asti olen toitottanut samoja asioita kolumnista toiseen. Hitaasti mutta varmasti asiat muuttuvat. ”Meillä on unelma” -mielenosoitus näytti Suomen, jossa on hyvä olla – avoimen, iloisen, turvallisen ja vahvan. Sellainen kestää paremmin vaikeat ajat – joukkovoimalla. Nähdäänkö samanlaista solidaarisuutta lauantaina Suurmielenosoituksessa?
Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.
uutiskirje 
