Lyhyeen alkutaipaleensa aikana Suomen SS (SSS) on tehnyt selväksi, että sen politiikkaa määrittää ensisijaisesti raamatullinen usko hyvään kapitalistiin. Hyvä kapitalisti tietää, miten Suomi saadaan kasvu-uralle, kuinka pitkiä työpäiviä työntekijöiden pitää tehdä, kuinka alhaista korvausta heille pitää tehdystä työstä maksaa ja kuinka paljon vapaata tai sairaslomaa kukakin ansaitsee ja millä korvauksella. Kun Suomessa on tarpeeksi hyviä kapitalisteja, järjestelmä korjaa itse itsensä ja kaikilla on taas kivaa, vaikka verorahat menevätkin luxemburgilaiselle pankkitilille tai holding-yhtiölle.
Valitettavasti hyvän kapitalistin ainoa tehtävä on tuottaa voittoa itselleen ja yrityksensä osakkeenomistajille. Millään muulla ei ole väliä, ei edes yrityksen pitkän tähtäimen tulevaisuudella. Ennen riitti, että yritys ylipäänsä tuotti voittoa, osakkaat saivat maltillisen osinkonsa ja bisnes kehittyi.
Uhrataan muutama sata tai tuhat työläissielua Ayn Randille, niin sijoittajat ja markkinat ovat tyytyväisiä.
Nykyajan pörssikapitalismissa voittoa pitää tehdä aina enemmän. Jos sitä ei tänä vuonna tehdäkään yhtä paljon kuin viime vuonna, yritys on tehnyt ”tappiota”, koska liikevoiton määrä on pienentynyt. Asiaan löytyy patenttiratkaisu. Uhrataan muutama sata tai tuhat työläissielua Ayn Randille, niin sijoittajat ja markkinat ovat tyytyväisiä.
Sen lisäksi, että Suomessa ei ole järin hyviä kapitalisteja, he eivät yksin ole kelvollisia päättämään muiden ihmisten hyvinvoinnista. He tarvitsevat vallalleen vastapelurin, joka tasapainottaa heidän tyhmimmät ideansa ennen kuin ne ehtivät tehdä laajaa yhteiskunnallista tuhoa. Hyvinvointia syntyy vain ihmisten tekemän (yhteis)työn kautta. Jos valmiiksi rikas ja menestyvä vähemmistö vie työn hedelmistä kaiken irti lähtevän, ei yhteiskunnalle jää hyvinvoinnin rakennuspalikoita.
Jos kukaan ei kamppaile hyvää kapitalistia vastaan, hän voittaa, mutta yhteiskunta ja lopulta myös yritykset häviävät. Lopputuloksena on jonkinlainen kartellioligarkia, jossa työn tuottavuus on heikko, yhteiskuntamoraali löyhä ja varakkaat joutuvat piiloutumaan turvatakseen ”omansa”.
Valitettavasti Suomessa ei vielä ole voimaa, joka pystyy tasapainottamaan hyvää kapitalistia. Kaikki ne tahot, jotka siihen kykenisivät, ovat liian kiinnostuneita oman pikku hyvinvointinsa säilyttämisestä. Nyt kun työväenpuolue ilman sosialismia on paljastunut keikariksi ilman vaatteita ja pääministerimessias on paljastumassa tuhlaajapojaksi, on muilla aikaa miettiä pelitaktiikkansa rauhassa kuntoon.
Nyt ei tarvitse enää jännittää muuta kuin sitä, kykenevätkö muut yhteispeliin vai alkaako perinteinen oman pesän likaaminen ja keskinäinen kunniankilvoittelu jo pukuhuoneessa ennen ottelua. Tällöin hyvät kapitalistit voittavat ensimmäisen erän tyrmäyksellä.
Kirjoittaja on putkiasentaja Turusta.
uutiskirje 
