Punavihersokea ei erota punaista vihreästä. Poliittisesti niiden tuleekin sulautua yhteen. Vasemmistoliiton edeltäjän, SKDL:n, värit olivat punainen ja vihreä. Niillä viitattiin työväestön ja maaseudun pienviljelijöiden yhteisiin yhteiskuntapoliittisiin intresseihin.
Perinteinen maaseutuköyhälistö on historiaa. Yhteiskunnallinen työnjako on sitonut niin maata viljelevän ammattikunnan kuin karjankasvattajatkin teollisiin elintarvikeketjuihin. Metsissä möyrivät koneurakoitsijat ja yhtiöiden metsurit. Vasemmistoliiton punajuuret ovat syvällä työväestön ja huono-osaisten työ- ja elinehtojen kohentamishistoriassa.
Vihreän uusi tulkinta vasemmistoliitossa tehtiin sen perustavissa aivo- ja arvoriihissä. Vasemmistoliitto otti ohjelmalliseksi perustakseen globaalin ja kansallisen kestävän kehityksen politiikan. Ympäristönsuojelu tuli ottaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja kestävän talouden ja hyvinvoinnin kasvattamisen painavaksi ehdoksi. Jos näin ei tehtäisi, ajauduttaisiin lopulta pakon edessä ympäristönsuojelun diktatuuriin. Kaikki yhteiskunnan resurssit olisi silloin sidottava ympäristövaurioiden korjaamiseen sekä turvallisuus- ja terveysuhkien torjumiseen. Talvivaaran ympäristöongelmat ovat tästä hyvä esimerkki. kuten Beirutin jätehuoltokriisikin.
On aina viisasta varautua haitallisiin ympäristö- ja terveysvaikutuksiin ennalta. Ympäristö- ja kestävän kehityksen vaikutusten arviointi kuuluu vastuulliseen talouspoliittiseen päätöksentekoon.
Mikä on vasemmistoliiton perustamisen jälkeen muuttunut suhtautumisessa ympäristökysymyksiin?
Vaikka 1970-luvulta lähtien on puhuttu luonnon asettamista rajoista talouden aineelliselle kasvulle, niin vasta 2000-luvulta lähtien poliittiseen keskusteluun on tuotu erilaisia mittareita, joilla on pyritty havainnollistamaan ihmiskunnan taloudenpidon luonnonvarojen ylikulutuksen ja ympäristön kuormituksen kehitystä.
Ekologisen jalanjäljen mittari kertoo, että ihmiskunta on kuluttanut jo elokuussa maapallon uusiutuvien luonnonvarojen vuotuisen tuotannon ja luonnon nielujen hiilidioksidin sitomiskyvyn. Hiilidioksidipitoisuus kasvaa kohtalokkaasti ilmakehässä, koska luonnon nielut eivät enää pysty sitä riittävästi sitomaan.
Vuonna 2005 yli 1 300 tiedemiehen laatima raportti maapallon ekosysteemien tilasta ja kehityksestä herätti paitsi eri tieteenalojen tutkijat myös poliitikot. Luonnon järjestelmien kyky tuottaa ihmiselle hyötyjä, tuotteita ja palveluja oli heikentynyt uhkaavasti. Ihmisille kriittisten ekosysteemipalveluiden tuotannosta 60 prosenttia oli vaurioitunut tai vakavasti häiriintynyt.
Professori Johan Rockströmin johdolla julkaistiin vuonna 2009 tieteellinen arvio luonnon asettamista ekologisista – planetaarisista – rajoista ja kynnysarvoista. Huolestuttavimmat ekologisten rajojen ylitykset liittyivät ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuden vähenemisvauhtiin sekä ravinteiden ylikäyttöön ja siitä aiheutuvaan luonnon kiertojen vakavaan häiriintymiseen.
Syyskuun 2015 lopulla hyväksytään YK:n yleiskokouksessa vuoteen 2030 ulottuva, kaikkia maita velvoittava kestävän kehityksen toimintaohjelma, jota konkretisoivat universaalit kestävän kehityksen tavoitteet. Suomen kansallinen kestävän kehityksen toimikunta on varautunut tähän uuteen kansainväliseen poliittiseen ohjelmaan laatimalla vuonna 2013 kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen kansallisine tavoitteineen. Erilaiset yhteiskunnalliset toimijat ministeriöistä järjestöihin, yrityksiin, ammattiliittoihin, laitoksiin, kirkkoon ja yksityisiin ihmisiin ovat antaneet yhteiskuntasitoumuksen pohjalta oman toiminnallisen sitoumuksensa. Myös vasemmistoliitto, ainoana puolueena, on antanut oman sitoumuksena.
Edelleenkin on kuitenkin epäilijöitä, jotka eivät perehdy näihin tutkimustuloksiin ja haluavat jatkaa vanhalla luonnonvaroja tuhlaavalla linjalla ja tuntuvat uskovan, että tekniikan kehitys lopulta ratkaisee kaikki ympäristöongelmat.
Yhteiskuntamme ja taloutemme muuttaminen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävälle pohjalle ei ole helppo tehtävä.
Talouden ekologinen rakennemuutos luo väistämättä voittajia ja häviäjiä. Tätä ei kannata kieltää ja lakaista ongelmia maton alle.
Tämän takia punavihreä voidaan nähdä kirouksena. Ja siinä mielessä se onkin kirous, että se on kohtalomme, jota emme voi paeta. Mutta välttämättömyyden tajuaminen on myös vapautta, joka johtaa uusiin luoviin ratkaisuihin.
Fossiiliset polttoaineet, ydinvoima ja turvetuotanto kuuluvat häviäjien joukkoon. Turkistarhauksellakaan ei ole pitkään enää toimintaedellytyksiä. Samoin sellainen lihantuotanto, joka käsittelee eläimiä eettisesti kestämättömällä tavalla, menettää asemiaan. Aseteollisuudella ei ole lainkaan paikkaa kestävässä taloudessa. Tämä johtaa työpaikkojen vähenemiseen.
Toisaalta voittajat ovat lähes kaikki työvoimavaltaisia aloja. Näitä ovat hajautettu uusiutuva energia, puu- ja korjausrakentaminen, luomu- ja lähiruoka, tuotteiden uudelleen käyttö ja korjaaminen, tuotteiden yhteiskäyttö ja vuokraaminen sekä erilaiset jakamistalouden uudet muodot ja energiatehokkuutta parantavat ratkaisut. Kiertotalous, joka kierrättää ja hyödyntää kaikki jäte- ja sivutuotteet, niin tuhkat, maa- ainekset, ravinteet kuin metallit, tulee sekin tuottamaan paljon enemmän työpaikkoja kuin uusien kaivosten avaaminen.
Metsäteollisuudella on edelleen keskeinen merkitys maamme elinkeinotoiminnalle ja ympäristölle. Metsät ovat tärkein uusiutuva luonnonvaramme. Metsäteollisuuden avainkysymys on, miten puusta pystytään tekemään muutakin kuin sellua, paperia, polttoainetta ja sahatavaraa. Biojalostamot eivät yksin vielä takaa tätä.
Samalla on huolehdittava metsien, myös talousmetsien, biodiversiteetistä keskellä lisääntynyttä käyttöpainetta. Pohjaa on kuitenkin monenlaiselle uudelle ympäristöystävälliselle liiketoiminnalle.
Talouden vihreä rakennemuutos vaikuttaa myös hyvinvointipalveluihin. Nykyisessä keskittämisen vimmassa ei lainkaan pohdita lisääntyvän liikenteen aiheuttamia ympäristöhaittoja ja sitä ajanhukkaa, joka syntyy kun potilaita kuljetetaan satoja kilometrejä ympäri maata. Niin ympäristön kuin hyvinvoinnin kannalta pieni ja lähellä ovat kaunista.
Toteuttamalla ekologinen verouudistus (painopiste luonnonvarojen käytön ja jätevirtojen verottamiseen työn sijasta) sekä luopumalla ympäristölle haitallisista tuista voidaan suunnata näin kertyneitä varoja hyvinvointipalveluihin. Samalla luodaan uusia työpaikkoja, kun ihmistyö tulee halvemmaksi suhteessa koneilla tehtyyn työhön.
Ympäristönsuojelutoimet ja työllisyystavoitteet ovat ristiriidassa vain melko harvoilla tuotannon aloilla. Näitä ongelmia kuitenkin on, ja ne pitää ratkaista. On turha kiistellä onko politiikkamme liian vihreää vai punaista. Työllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta painottava punainen ja ympäristöstä huolta kantava vihreä täytyy saada yhdessä suunnittelemaan ja toteuttamaan vasemmiston vaihtoehtoa nykyiselle talouspolitiikalle.
Yksin emme kuitenkaan saa käännettyä taloutta kestävälle pohjalle. Tarvitaan laajaa yhteistyötä. Tälle hyvä alku olisi heti ryhtyä rakentamaan hallituksen ohjelmille vaihtoehtoista varjobudjettia – yhdessä vihreiden ja sosiaalidemokraattien kanssa.
uutiskirje 