16 vuoden aikana Joensuun kirjallisuustapahtuman ohjelmatyöryhmä on usein osunut teemavalinnassaan maan ja maailman tilanteen kannalta nappiin, vaikka teema valitaan jo vuotta ennen tapahtumaa. Mutta harvoin niin nappiin kuin tänä syksynä, kun teemana oli Raha kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa. Seminaariväki kokoontui Itä-Suomen yliopistolla samana päivänä kuin kansalaiset kokoontuivat mielenilmaukseen hallituksen leikkauksia vastaan. Työseisaus toi mutkia matkaan monelle alustajavieraalle, mutta kaikki pääsivät perille. Kuten myös yleisö; kolmen päivän aikana tapahtuma keräsi taas kerran toistatuhatta kävijää.
Kulttuurintutkija Juhana Venäläinen puhui rajattomasta rahasta, professori Turo-Kimmo Lehtonen arjesta finanssien maailmassa, kirjailija ja psykoterapeutti Katriina Järvinen köyhyydestä ja rikkaudesta luokan ja sukupolven näkökulmasta, professori Kimmo Alajoutsijärvi pohdiskeli neoliberalistisen markkinatalouden olemusta ja yliopistotutkija Anne Koski todisti, että rahalla on tunteet.
Aivot tuntuivat turpoavan tiedon määrästä, mutta viisastuinko, en tiedä. Raapustin muistilehtiön täyteen, ja opin ainakin perusasiasian: maailman vallannut neoliberalistinen markkinatalous ei perustu millekään murtumattomille laeille, joihin on pakko alistua. Neoliberalismi on ideologia, aate, joka elähdyttää niitä, jotka siitä hyötyvät. Ja vaikka toisin väitetään, vaihtoehdotonta ei ole politiikka vaan juuri tämä ideologia, jonka ihmiskuvakin, homo economicus, on patologinen. Alun perin kommunismia vastaan suunnattu ideologia on nyt itse asiassa tuhoamassa perinteistä markkinataloutta. Kupla on jo kehittymässä, sanoi asiantuntija.
Rahaa on maailmassa enemmän kuin koskaan, mutta se ei riitä mihinkään.
Mietin siinä penkissäni, miksi esimerkiksi media käyttää talousasiantuntijoina joka käänteessä pankki-ekonomisteja, diilereitä ja muita pääoman lakeijoita, ikään kuin he olisivat objektiivisia ja vailla intressejä. Kriittiset tieteen tekijät ja tutkijat saavat paljon vähemmän tilaa mediassa. Me, joiden kansantaloustieteen tuntemus rajoittuu omaan kukkaroon, tarvitsisimme heitä. Sillä, kuten Katriina Järvinen totesi, meidänkin olisi opittava taloustiedot ja -taidot, talouden sanat. Vanhempiemme viisaudella emme enää pärjää. Köyhyys periytyy yhä ja tuottaa paitsi puutetta myös sosiaalista kipua ja häpeää. ”Köyhällä ei ole hallittua suhdetta rahaan vaan hänellä on kaoottinen suhde kaaokseen”, Järvinen kiteytti.
Rahalla on tunteet, sanoi politiikan tutkija Anne Koski ja otti esimerkiksi Nokian seikkailut elämystaloudessa. Millä käyttäjä houkutellaan ostamaan? Ei tavaralla, jota hän tarvitsee vaan elämyksellä, esineen kosketuksella, esteettisellä mielihyvällä, wow-efektillä, joita ihminen tunteen tasolla, tiedostamattaankin, kaipaa. Nokian puhelin ei pärjännyt, koska se ei ollut tarpeeksi elämyksellinen, sen ulkonäkö ja design eivät enää koskettaneet ihmisiä. Ja koska elämys latistuu toistuessaan, se pitää luoda aina uudelleen, tavara muotoilla uusiksi, lisätä elämyksellisiä ominaisuuksia, jotta se koskettaisi tunnetasolla.
Lauantain kirjallisuuspäivä omistettiin yksityisempiin näkökulmiin, taiteeseen ja sen tekijöihin, ihmisen itselleen valitsemaan elämäntapaan. Kirjailija Martti Anhava puhui Paavo Haavikosta ja rahasta, hänen toiminnastaan bisnesmaailmassa ja myös kollegojen hyväksi sekä kustantamossa että Suomen Kirjailijaliitossa. Panu Rajalan esityksessä esiintyi toisenlainen rahamies, nimittäin F. E. Sillanpää, joka kuului niihin kirjailijoihin, jotka ymmärtävät rahasta vain sen, että sitä on oltava. Sillanpään ja hänen kustantajansa mesenaattisuhde oli sitä maailmaa, jota ei enää ole olemassa. Kustantaja ei enää tue taloudellisesti kirjailijaa, roolit ovat kääntyneet: kirjailijan on tuettava taloudellisesti kustantajaa, jotta bisnes pyörisi.
Anna-Leena Härkösen romaanissa Kaikki oikein, tarkastellaan lottovoittajan elämää. Onko miljoonavoitto onnenpotku vai peräti uhka ihmissuhteille ja identiteetille? Härkösen kirja on kerronnaltaan keveä, mutta ytimeltään julma tarina elämän mutkistumisesta, koston, syyllisyyden ja vierauden tunteista maailmassa, jossa mikään ei ole entisellään, vähiten lottovoittaja itse.
Oman näkökulmansa teemaan avasivat myös Anita Konkka, jolla on kahden sukupolven mittainen kokemus taiteilijaelämän ihanuudesta ja kurjuudesta, ja kulutuskriittinen sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo. Erityisesti jäi mietityttämään elämäntaiteilija Lasse Nordlund, joka on valinnut omavaraisen elämäntavan rahatalouden ulkopuolella. Nordlund on Pentti Linkolan tavoin menettänyt uskonsa poliittisen järjestelmän uusiutumiskykyyn, mutta siinä, missä Linkola on pessimisti, Nordlund on optimisti: hän uskoo pienyhteisöjen syntyyn ja kykyyn pitää maailmaa pystyssä.
Täysin rahatalouden ulkopuolella ei nykyihminen voi elää, vaikka hänellä olisikin maata se puoli hehtaaria, joka henkeä kohti riittää. Jos minulla ei ole verokorttia, pankkitiliä, rahatuloa, onko jollakulla muulla perheessä ne oltava? Jotain kautta ihminen kytkeytyy rahatalouteen, halusi tai ei. Itse asiassa tuntuu, että kytkös vahvistuu, yhä vähemmän olemme itsenäisiä edes oman taloutemme hoidossa.
Rahasta puhuvat eniten ne, joilla sitä on hyvin paljon ja ne, joilla sitä on hyvin vähän. Suurin osa rahasta on näkymätöntä, emme tiedä, missä se liikkuu ja kuka sitä liikuttaa, ihminen vai digirobotti. Rahaa on maailmassa enemmän kuin koskaan, mutta se ei riitä mihinkään. Meitä hallitaan pelolla ja pakolla tässä kriisi-Suomessa, jossa rahaa on niin paljon, että vuosittain 500 miljoonaa euroa siitä joutaa jätteinä roskikseen, kuten totesi Tiitu Takalo. Sillä summalla hoitaisi koko ns. pakolaisongelman. Puhumattakaan siitä, mitä kaikkea voisi hoitaa harmaaseen talouteen häipyvillä miljardeilla.
Kirjoittaja on Joensuussa asuva kirjailija.
uutiskirje 