Lapsen iloinen nauru on ihanin ääni. Se kertoo hänen kokemuksistaan, vapauden tunteestaan ja sen hetkisestä olotilastaan. Lapsi kaipaa rajojen ja rakkauden lisäksi arvostusta. Jos hän ei saa niitä kotona, koulussa tai lähipiirissään, hän hakee arvostusta muilla keinoin tai muualta. Koulussa hän näyttäytyy häirikkönä tai syrjään vetäytyvänä. Ajan myötä hän on helppo saalis vihayhteisöille tai rikollisjengeille.
Opiskellessa luin, kuinka ”helppoa” on olla tuollaisen yhteisön jäsen, säännöt ovat selkeät, kun vain teet, mitä pyydetään, saat arvostusta. Paljon vaikeampaa on elää perheessä tai yhteisössä, jonka säännöt muuttuvat koko ajan, etkä pysty toteuttamaan esimerkiksi vanhempien odotuksia. Vaikka kuinka yrität, sinulta vaaditaan yhä enemmän, etkä saa kiitosta. Se turhauttaa. Taustalla voi olla vaikka luki-häiriö, jota kukaan ei ehdi tunnistaa.
Nyt kun hallitus etsii säästöjä, se suurentaa päiväkotiryhmiä ja koululuokkia. Minne unohtui ehkäisevä työ? Nimittäin mainituilla ratkaisuilla erilaisesta oppijasta kasvaa turhautunut nuori, eikä tukea ehditä antaa ajoissa. Miksi ei kokeilla taiteen tai jännitystä tuovan liikunnan keinoja heidän kanssaan?
Minne unohtui ehkäisevä työ?
Työelämään hallitus tarjoaa ratkaisuksi lomien lyhentämistä ja sairaslomien kustannusten lisäämistä työntekijöille. Se ei puutu varsinaisiin ongelmiin, kuten johtamiseen. Työntekijöiltä kysyttäessä työpaikan suurimmista ongelmista saa yleisimmin vastaukseksi työn huonon organisoinnin, jatkuvat muutokset ja kiireen sekä niistä johtuvat virheet ja arvostuksen puutteen.
Osallistavan johtamisen keinoin kilpailukykyloikka saavutettaisiin nopeammin, sillä sen myötä työntekijät kokisivat, että heitä aidosti kuullaan ja mielipiteitä arvostetaan.
Kun 11. 9. 2001 olin työmatkalla Yhdysvaltain länsirannikolla, koin elämäni epämiellyttävimmät tunteet, pelon, epävarmuuden ja vihan. Kun porukalla käsittelimme kaksoistornien terrori-iskuja, totesi Sitran kurssin johtajana toiminut Jaakko Iloniemi, että vaarallisinta maailmassa ovat turhautuneet älyköt.
Nuo sanat tulivat mieleeni Pariisin terrori-iskujen aikaan. Turhautuneet älyköt suunnittelivat iskut ja odottavat arvonnousua yhteisössään. Lapsina ja nuorina arvostuksen ja mielekkään tekemisen puutteesta kärsineet, turhautuneet ihmiset olivat valmiita itsemurhaiskujen tekijöiksi.
Niin. Onko toisen ihmisen arvostaminen ja kiitoksen antaminen niin vaikeaa, että olemme valmiita maksamaan siitä noin kovan hinnan? Miten saavutetaan tulevaisuuden yhteiskunta, joka arvostaa kansalaisiaan?
Kirjoittaja on oululainen valtuutettu ja ex-kansanedustaja.
uutiskirje 
