Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinaliberaalit sorvaavat pakonomaisesti vapaakauppasopimusta, jolla vanhan mantereen ja Yhdysvaltain markkinat yhdistettäisiin yhtenäisemmin pelisäännöin toimivaksi kauppa-alueeksi. Neuvotteluja Euroopan osalta johtaa komissio. Omiin silmiin tämä näyttää ihan tonttujen touhulta.
TTIP:stä Euroopalla ei ole juurikaan voitettavaa, mutta paljon hävittävää. Kyseessä on sekasopimus, joka estää luomasta parempia standardeja työntekijöiden ja ympäristön suojeluun sekä palveluiden palauttamisen julkiseksi tuotannoksi. Yhdysvaltain protektionismia sopimus tuskin edes vähentäisi.
Se, mikä sitoo Yhdysvaltoja ei aina sido osavaltioita.
Komissio esitteli syyskuussa uuden tavan ratkaista investointiriitoja eli uuden tuomioistuimen, jonka piti nyt sitten olla korjaamassa tämä kuuluisa investointisuojaongelma. Jatkossa siis valtioiden ja yritysten väliset riidat ratkaistaisiin pysyvässä tuomioistuimessa ja tuomioista voisi myös valittaa.
Uusi malli on toki vanhaa esitystä parempi, mutta ei poista keskeisiä ongelmia investointisuojassa. Sama kakkara uudessa paketissa. Edelleen olen sitä mieltä, että Euroopan ja Yhdysvaltain pitää olla oikeusvaltioita. Ei ole mistään kotoisin sellainen yksisuuntainen järjestely, jossa demokraattiset päätökset voidaan viedä oikeuteen, mutta valtiot eivät voi käydä oikeut-ta yrityksiä vastaan.
Oikeudenkäynti on niin kallista, että se tekee TTIP:stä suuryritysten työkalun, vaikka sitä perustellaan nimenomaan pienempien yritysten edulla.
Uutta on myös kaikille mepeille suotu mahdollisuus tutustua neuvotteluasiakirjoihin. Muistiinpanoja ei edelleenkään saa tehdä, eikä sopimuskielestä ilman juristia saa mitään irti, mutta kyllä Kyllikkikin aikoo uuden vuoden kunniaksi hiipiä TTIP-kammioon varpaisillaan.
Onko TTIP-sopimuksella sitten nykyisillä tiedoilla realistiset mahdollisuuden mennä läpi Euroopan parlamentissa?
Parlamentti on ollut erittäin kriittinen TTIP:tä kohtaan, mutta on vaikea arvioida vaikutusvaltaisten suuryritysten ja Yhdysvaltain painostusvoimaa lopullisessa päätöksentekotilanteessa. Aika siis näyttää, kenen herkut voittavat ja millä arvoilla lopputulos painotetaan.
Omassa mielessäni soivat vain vieläkin ministeriajan kollegan sanat Yhdysvaltain vierailun yhteydessä: ”Me teemme kaikkemme tukeaksemme oman maamme ja osavaltioiden työllisyyttä”. Ja se, mikä sitoo Yhdysvaltoja ei aina sido osavaltioita.
Siinäpäs mielenkiintoinen joulumanteli pohdittavaksi meille jokaiselle: jos EU-tason päätöksenteko sitoo jäsenvaltiot mukaan sopimukseen, niin sitookohan Yhdysvaltain tekemä sopimus suoraan myös osavaltioita? Vai onko mahdollista vain poimia herneet keitosta ja jättää Euroopalle yksi herne nenään ja karvas liemi latkittavaksi?
Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen.
uutiskirje 
