Saamelaiset kuvataan kaunokirjallisuudessa lähes poikkeuksetta omituisiksi kummajaisiksi. Saamelaiset saavat totisen tai hauskan klovnin roolin – tai he ovat hurjia väkivahvoja primitiivi-ihmisiä. Heitä ei tarvitse välttämättä ymmärtää mutta pelätä ja totella pitää, jos oma henkikulta on kallis.
Luin kaunokirjallisuuden saamelaiskuvan saamiseksi puolen tusinaa pohjoismaista juonellista fiktiivistä teosta, joiden tapahtumat sijoittuvat joko Suomen, Norjan tai Ruotsin Lappiin.
Varsinaisia dekkareita en nyt lukenut – vaikka tunnen Suomessa asuneen Jim Thompsonin kovaksi keitetyt Lappi-dekkarit. Jännityskirjoiksi on kuitenkin laskettava ruotsalaisen Lars Petterssonin Koutokeino, kylmä kosto (2014) ja Verijäljet lumessa (2015). Norjalaisen Magne Hovdenin Saamelandia (2012) on eräänlainen veijarijännäri.
Suomalaisia Lappi-kirjojani olivat nyt Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta (2012) ja Jääräpää (2014). Tutustuin myös Päivi Alasalmen Pajulinnun huutoon (2015).
Koutokeinossa asuja ymmärtää saamelaisia
Ruotsin dekkariakatemian esikoiskirjapalkinnon romaanillaan Koutokeino, kylmä kosto voittanut Lars Pettersson ymmärtää saamelaista kulttuuria ja elämänmenoa näissä kirjoissa eniten. Hän pureutuu saamelaiseen kulttuuriin pintailmiöitä syvällisemmin. Hän asuu talvet Koutokeinossa, tuntee siis kirjallisen miljöönsä.
Voittoisassa romaanissaan hän kertoo Tukholmassa ikänsä asuneesta apulaissyyttäjästä Anna Magnussonista, joka lähtee Koutokeinoon siellä syntyneen saamelaisen äitinsä sukua auttamaan visaisessa oikeustapauksessa. Pettersson kykenee uskottavasti kuvaamaan saamelaisten oikeus- ja moraalikulttuuria, joka poikkeaa pohjoismaiden virallisista oikeuskäytännöistä.
Esikoisessaan ja uudemmassa Verijäljet lumessa -teoksessaan Petterssonkin kuvaa saamelaiset kummajaisina, joita on vaikea ulkopuolisen ymmärtää. Mutta hän pyrkii varsin onnistuneesti kaivamaan esiin kulttuurisia syitä saamelaisten kummajaisuuteen.
Tragikomiikkaa saamenmaalta
Kainuusta kotoisin oleva Mikko-Pekka Heikkinen tuntuu ymmärtävän lappilaista synkänjylhää elämänmenoa varsin hyvin – suomalaisesta näkökulmasta. Hänen molemmat romaaninsa Terveisiä Kutturasta ja Jääräpää ovat tarinoittensa puolesta tosi hauskaa tragikoomista ilotulitusta.
Terveisiä Kutturasta on hirtehinen tarina lähitulevaisuuteen sijoittuvasta sisällissodasta, jossa saamelaisten moottorikelkka-armeija hyökkää Etelä-Suomeen, kun saamelaisten kuksa kääntyy nurin syrjäseutujen alituisen nihistämisen seurauksena.
Jääräpää on romanttinen tragikomedia Muonioon muuttavasta helsinkiläisjuristi Katja Karhuvuomasta. Hän ottaa saamelaisen miehensä sukunimen ja myös mahdottoman pestin Muonion kunnanjohtajana. Jääräpäänkin tematiikka liittyy syrjäseutujen elämän ja kuoleman kysymyksiin.
Molemmissa romaaneissaan Heikkinen tekee saamelaisista postprimitiivisiä kummajaisia, joita ei perimmiltään voi ymmärtää, vaikka syyt heidän käyttäytymiseensä tulisivatkin tietoon.
Hauskalla tavalla saamelaiset ovat Heikkisen romaaneissa sympaattisia klovneja, joiden varassa tarinat elävät. Ei Heikkinen syyllisty suomalaistenkaan paapomiseen, mutta he eivät ole tarinoihin varsinaista ruutia.
Satua ja totuussatiiria
Kehnoin lukukokemus oli Oulun seudulta kotoisin olevan Päivi Alasalmen Pajulinnun huuto. Tässä tuoreimmassa romaanissaan hän jatkaa jo aiemmin valitsemaansa linjaa, jossa romanttiset aikuisten sadut sijoitetaan muinaiseen Lappiin. Hänen tarinoissaan primitiiviset saamelaiset kohtaavat väkivaltaiset suomalaiset. Heimorajojen yli leiskuva romantiikka on Alasalmen tarinoiden suola.
Onnistuneimmin valtaväestöä kuvaa Kirkkoniemessä asuva norjalainen Magne Hovden romaanissaan Saamelandia. Hovden kertoo kipeän-hauskasti kahdesta norjalaismiehestä, jotka päättävät rikastua saamelaisuutta matkivalla turistirysällä, Saamelandialla.
Hovden onnistuu totuussatiirillaan kuvaamaan kaikissa pohjoismaissa rehottavaa turistibisnestä, jossa matkailijoita rahastetaan halvoin keinoin muka-saamelaiskulttuurilla. Hovden ei varsinaisesti keskity kuvaamaan saamelaisia, mutta hän tuntuu ymmärtävän saamelaisten sivuhenkilöittensä kautta varsin hyvin syyt heidän vihaansa, johon muka-saamelaisuudella rahastaminen on johtanut.
Koutokeinossa sijaitsevan Saamelaisen korkeakoulun kirjallisuuteen erikoistuneen professorin, utsjokisen Vuokko Hirvosen mukaan saamelaista kirjallisuutta on käännetty suomeksi vähän. Yhtään saamelaisten itsensä kirjoittamaa jännäriä en tunne. Saamelaiset ovat keskittyneet sukunsa, kulttuurinsa ja elämänmenonsa kuvaamiseen.
uutiskirje 
