Helsinkiläiskuoron helmikuinen konsertti tarkastelee ihmisen paikkaa maailmassa: Kuka on vahvin ja kuka on sopivin? Miten rukoillaan pätkätyöläisten puolesta? Millaista on tulla junalla kaukaa Suomen pakkasiin?
Konsertin kantavana teemana on solidaarisuus.
Nimensä ”Aikoja, korkeita säveliä” konsertti on lainannut Kaapo Ijaksen säveltämästä ja Hanna Weseliuksen sanoittamasta kantaatista Turvapaikka.
Teos on nyt vielä ajankohtaisempi kuin kantaesityksensä aikaan kaksi vuotta sitten. Turvapaikanhakijoita on Suomessa enemmän kuin koskaan, mutta myötätunto on osalla suomalaisista tiukassa.
Aiemmin sinfonia-orkesterin kanssa esitetystä kantaatista kuullaan nyt pienemmälle kokoonpanolle tehty sovitus.
Konsertin ohjelmistossa kuullaan myös muun muassa Erkki Salmenhaaran Missa profana, jonka teksti on Salmenhaaran ja Teivas Oksalan. Se on vahva vetoomus ihmisyyden puolesta.
Salmenhaara itse kuvaili maallisen messun sanomaa humaaniksi, yleisinhimilliseksi ja eetilliseksi.
”Jokaisella on oikeus elämään.
Jokaisella on oikeus vapauteen.”
Turvapaikka-kantaatin lyriikoissa Oskar Merikanto kirjoittaa nuotteja umpilumessa musta palttoo yllään ja lapset opetetaan katu-uskottaviksi panemalla heidät paljain jaloin neulaspolulle.
Hanna Weselius on kirjoittanut runonsa talvella Helsingin itäisessä lähiössä. Ne pohjautuvat kuultuihin, lehdistä luettuihin tai televisiosta nähtyihin kohtauksiin.
Näin kirjoittaja kertoo yhden tekstinsä taustasta, jossa palataan 1990-luvun alkuun, keskelle syvintä lamaa. Samaan aikaan Suomeen tulivat ensimmäiset somalipakolaiset.
”Kaverini isä oli töissä erään pikkukaupungin vastaanottokeskuksessa, ja joskus baarissa istuessamme kaverini kertoi kuulleensa isältään, miten joku somalialainen oli päivitellyt toverinsa elämäntapaa:
”Faisal on alkoholisti. Joka kerta kun hän saa toimeentulotuki, hän osta kaljakori ja laula Piippolan vaari!”
Olimme nuoria ja humaltuneita ja sitaatti nauratti meitä pitkään.”
Toisen suoran lainauksen ”Ku mä tuli, eka ne pani mut putka. Mä olin putkas kaks viiko. Kaks viiko!” Weselius kuuli televisiohaastattelusta kymmenen vuotta myöhemmin. Kului toiset kymmenen vuotta.
”Olin muuttanut Vuosaareen ja tottunut kuuntelemaan somalitaustaisten teinien elinvoimaista säksätystä metrossa. Olin oppinut, että ”wallah” tarkoittaa ”mä vannon”. Olin päätellyt, että kaikki on ihan hyvin, että somalialaiset ovat kotiutuneet ja asiat ovat järjestyksessä.
Kerran kovalla pakkasella kävelin Helsingin keskustassa ja näin maassa olevan ilmastointiritilän, jonka päällä tungeksi monta kymmentä pulua. Ne pörhistelivät siinä pyöreinä ja sosiaalisina, muina miehinä. Ne tekivät minuun vaikutuksen. Ne olivat täysin okei.
Näistä aineksista kirjoitin Turvapaikka-kantaatin humoristisimman tekstin, jossa puhuvat pakolaiset itse. Kaljakorin vain muutin mäyräkoiraksi.
Pakolaisuudessa ei ole mitään nauramista, mutta silti: ihmiset ja pulut ovat sellaisia, että oloissa kuin oloissa ne järjestävät itsensä, pörhistyvät pyöreiksi kylmässä ja hakeutuvat toistensa seuraan, nauravat aina kun voivat, selviytyvät.”
Aikoja, korkeita säveliä. Koiton Laulu ja pianokvintetti, johtajana Kaapo Ijas. Su 7.2.2016 klo 15. Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki
uutiskirje 
