On toukokuu 1945, viiden vuoden saksalaismiehitys Tanskassa on päättynyt. Maahan oletetun liittoutuneiden maihinnousun varalta länsirannikko on kauttaaltaan miinoitettu. Rantahiekkaan on haudattu maamiinoja enemmän kuin muualle Eurooppaan yhteensä.
Tästä historiallisesta faktasta liikkeelle lähtevä tanskalaisfilmi on pelkistetyn pienimuotoinen ja miellyttävästi valtavirroista poikkeava sotadraama. Pohjaviritykseltään myös empaattinen ja humaani, vaikkei sitä alkulämmittelyjen perusteella ehkä uskoisi.
Tuolloin päähenkilö, keski-ikäinen tanskalaisvääpeli (Roland Möller) purkaa rajulla tavalla aggressionsa pariin satunnaiseen sotavankiin. Kohtauksen voi nähdä symbolisena ilmauksena koko kansakunnan sisälle patoutuneista tuntemuksista.
Tanskalaisvääpeli on saanut miinanpurkuprojektiin alaisikseen saksalaisista sotavangeista koostuvan ryhmän. Sen tehtävänä on purkaa tuhansia maamiinoja. Tehtävä on vaarallinen ja useimmille purkajista ymmärrettävästi pelottava: moni ei ole ollut koskaan tekemisissä moisten räjähteiden kanssa.
Skenaario on yksinkertainen, mutta sen pohjalta ja tiimoilta on syntynyt vivahteikas ja tiivistunnelmainen elokuva.
Miinanpurkujaksoihin sisältyvä jännitys ja dramatiikka on tavoitettu elokuvan hengen mukaisesti konstailemattoman realistisesti. Näyttävälle toiminnallisuudelle ei ole näissä kehissä sijaa, mikä olisikin typerää.
Pääpaino on osapuolten henkilösuhteissa. Tarkasti ottaen Land of Mine onkin pohjimmiltaan ensemble-muotoinen ihmissuhdedraama. Kirjoittaja-ohjaaja Martin Zandvliet on luonut toinen toistaan vivahteikkaampia henkilökuvia, ja mikä parasta, näyttelijäsuorituksiltaan leffa on koko porukan voimin ansiokas ja sympaattinen tuttavuus.
Saksaa puhuvan vääpelin ja hänen alaistensa suhteessa on tehokas jännite. Saksalaisvangit ovat hädin tuskin parikymppisiä nuorukaisia. Joidenkin lapsenomaisuus tuo henkilökuviin vakuuttavaa autenttisuutta. Ikäkysymys on hoidettu vakuuttavasti.
Nuorten vankien vähemmän kadehdittava osa sodan jälkipyykin siivoojina on kuvattu parhaiten tanskalaisen kapteenin johtamassa harjoitteluvaiheessa. Tuolloin eräille on luvassa keppiä, porkkanaa ei kenellekään.
Vääpelin pehmentymisen olisi voinut hoitaa pelkistetymmin: piirre saa loppua kohti hieman liian tunteikkaan poljennon. Pääpiirteissään juttu toimii asialinjalla onnistuneesti näinkin.
Elokuvan pieni suuri ansio on siitä välittyvä humanistinen eetos. Se takaa, että elokuvan keskeinen sanoma ulottuu sotagenren raameja laajemmalle alueelle.
Kostomentaliteetti nostaa eräiden toimesta päätään (= kaikki upseerit eivät ole herrasmiehiä), mutta yleisellä tasolla sille sanotaan viisaasti ei. Kuvaavasti minkäänlaista natsimörköä ei nosteta pöydälle.
Hengeltään ja jossain määrin myös puitteiltaan tanskalaisfilmi tulee lähelle Jean Renoirin maineikasta eurooppalaisen elokuvan klassikkoa Suuri illuusio (1937). Tähän saadaan sinetti loppuratkaisujen myötä.
Maaliskuussa leffa palkittiin Tanskassa vuoden parhaan kotimaisen elokuvan Bodil-palkinnolla.
Land of mine (Under sandet, Tanska 2015). Käsikirjoitus ja ohjaus: Martin Zandvliet. Pääosissa: Roland Möller, Mikkel Boel Folsgaard, Laura Bro. Ensi-ilta 29. huhtikuuta.
uutiskirje 
