”Koskaan ei ole rahaa nostaa pienipalkkaisia naisia palkkakuopasta”

Politiikan tutkija, valtiotieteiden tohtori Milja Saaren (väit.) piti alunperin suhtautua väitöskirjatyössään hyvinkin kriittisesti kolmikantasopimiseen eli maan hallituksen ja työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen sopimiseen samapalkkaisuuden osalta.

– Meillä on ollut vahva tupojärjestelmä ja kolmikannassa valmistellut tasa-arvolait, mutta sukupuolten väliselle palkkaerolle ei ole tapahtunut mitään merkittävää, hän sanoo.

– 30 vuodessa naisvaltaisella ja työvoimaintensiivisellä julkisella sektorilla palkkaero on pienentynyt kolme prosenttia. Vauhti ei huimaa päätä.

Sitten valtaan tuli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus. Saaren kritiikki kääntyi kohti valtiovaltaa.

– Hallitus sekoitti pakan. Koko hallituskausi on ollut täynnä ideoita, jotka heikentäisivät ay-liikkeen asemaa, työehtosopimusjärjestelmää ja kolmikantasopimisen perinnettä, Saari sanoo.

– On nähtävissä, että elinkeinoelämällä ja hallituksella on samantyyppiset intressit ja tavoitteet, ja häviäjän asemassa on palkansaajaosapuoli.

Saari pitäisi kiinni kolmikantasopimisesta tasa-arvopolitiikassa ja samapalkkaisuudessa.

– Tässä oikeistokonservatiivisessa ajassa ei ole paljon muita turvajärjestelmiä erityisesti matalapalkkaisille naisvaltaisille aloille kuin kolmikantasopiminen. Sillä voidaan, jos ei torpata, niin ainakin lieventää järeimpiä naisten työehtoihin, palkkaan, elämään ja hoivavastuun jakamiseen liittyviä uudistuspyrkimyksiä.

Eli:

– Valtiovallan toimet olisivat voineet olla vielä pahemmat. Kuten on puhuttu, kyseessä oli valinta ruton ja koleran väliltä.

Väitöskirjansa pohjalta Saari nyt toteaakin, että työehtosopimus on naisen paras ystävä. Hän arvioi, että hallituksen ja elinkeinoelämän järjestöjen ajama palkkojen paikallisen sopimisen laajentaminen kasvattaisi sukupuolten palkkaeroja entisestään.

Hätätila koko ajan

Saari näkee, että suomalaisille on opetettu sitä samaa 90-luvun lamasta lähtien: Pitää valita ruton ja koleran väliltä.

– Meille on iskostettu päähän Suomen jatkuva taloudellinen kriisi ja se, että kaikkien pitää osallistua talkoisiin ja tinkiä. Tämä hegemoninen diskurssi läpäisee kaiken. Suomessa on koko ajan hätätila päällä.

Nykynuoret ottavat mitä vain töitä millä vain ehdoilla vastaan saadakseen työuransa alkuun.

Työehtosopimus on naisen paras ystävä.

– Ehkä oikeiston työelämän rakenteita muuttavat ehdotukset tulevatkin siksi juuri nyt. Kun on toitotettu 25 vuotta, viesti on mennyt perille.

Saari ottaa esimerkiksi Sari Sairaanhoitajan vuodelta 2007. Tuolloin kokoomus lähti vaalikampanjassaan ajamaan sairaanhoitajan palkan nostamista.

– Mutta koskaan ei ole sellainen aika, että olisi rahaa nostaa palkkakuopassa olevien naisvaltaisten ammattien palkkoja. Sen sijaan kuulemme uutisissa joka päivä pyrkimyksistä heikentää työn tekemisen ehtoja ja lisätä matalapalkkaisia töitä. Niiden palkoilla ei ole tarkoituskaan tulla toimeen.

Yhden totuuden keskustelu

Saari painottaa tasa-arvo-sanan arvo-osaa.

– EK sanoi juuri, että palkkakysymystä ei pidä politisoida. Olen täysin eri mieltä. Se on nimenomaan poliittinen ja moraalinen kysymys.

Samaa hän sanoo Sipilän hallituksen työllisyys-
konsteista.

– Jos ne nostaisivat työllisyyttä ja saataisiin lisää työpaikkoja, niin hyvä. Mutta pitää miettiä lisäksi sitä, millaista Suomea niillä rakennetaan. Onko se sellainen Suomi, jonka haluamme?

Hän toteaa tasa-arvon ja samapalkkaisuuden tutkijana, että elinkeinoelämän ja oikeistopuolueiden intressit ovat olleet aina nähtävissä.

– Mutta se, miten suuren ja ainoan totuuden aseman ne saavat tällä hetkellä poliittisessa keskustelussa ja myös mediassa, on asia, joka on muuttunut.

Hän havaitsee eron aiempaan myös siinä, mitä tasa-arvopuhe sisältää.

– On siirrytty oikeistokonservatiiviseen tasa-arvopuheeseen. Siinä korostetaan naisten ja miesten yksilöllisiä valintoja ja etäännytetään puhe sukupuolittuneista valtajärjestelmistä ja perinteisistä hyvinvointivaltiokysymyksistä. Uusliberalistinen talouspolitiikka on nyt sisäänrakennettuna myös tasa-arvopolitiikkaan Suomessa.

Saari nostaa esiin asian, jota moni tinkimään valmistautuva työntekijä pohtii: Työllisyyden parantamiseen kohdistettujen poliittisten toimien vaikutukset ovat äärimmäisen epäselviä.

– Miten ne vippaskonstit, joilla heikennetään työttömien ja matalapalkkaisten asemaa, pelastavat Suomen? Miten vaikkapa se parantaa Suomen talouden kehitystä, että lisätään töitä, joilla ei ole tarkoituskaan tulla toimeen vaan pitää hakea lisäksi sosiaaliavustuksia? Saari kysyy.

– Onko kyse sittenkin uusliberalistisesta ja oikeistokonservatiivisesta projektista, jolla pyritään riisumaan julkinen sektori ja samalla muokkaamaan työmarkkinajärjestelmä sellaiseksi, että palkansaajaosapuolella ei ole enää neuvotteluvaltaa eikä kohta jäseniäkään.

Hyvä räikeydessään

Saari perää haastajia.

– Ei ole maailmaa, jossa olisi yksi poliittinen totuus, hän muistuttaa.

Merkkejä haastajista näkyy jo.

– Se hyvä hallituksen tekemän työehtojen heikentämis- ja kurjistamispolitiikan räikeydessä on, että se nostaa vastaääniä esimerkiksi naisvaltaisilla toimihenkilötyöpaikoilla, jotka eivät todellakaan määrity työväenluokkaiseksi ja vasemmistolaiseksi äänestäjäpooliksi. Monella herää kysymys, että onko tämä todella on ainoa tapa Suomen selvitä.

Saari kehuu vasemmistoliiton puheenjohtajaa Li Anderssonia tämän kiteytyksestä.

– Hän sanoi hyvin, että nyt on kyse siitä, että siirretään valtion maksettavaksi työnantajan palkkakuluja.

Saari pitää juuri Anderssonin nousua eduskuntapuolueen johtoon yhtenä merkkinä vaihtoehtojen esiintulosta.

– Meillä on ollut hampaaton ja voimaton poliittinen vasemmisto. Näen nyt mahdollisuuden toisenlaisen todellisuuden viestimiselle. Lisäksi hän nuorena naisena jo sinällään muuttaa politiikan kuvastoa ja tuo kuultavaksi erilaisen äänen.

Hän arvioi vaihtoehdon esiintulon näkyvän nyt vasemmistoliiton parantuneissa kannatusluvuissa.

– Nyt onkin kiinnostavaa se, miten demarit ottavat pelipaikan. Vasemmistoliitto tuntuu löytäneen paremmin roolinsa ja viestin, jota lähettää kansalaisille ja jäsenille.

Hän arvelee demareitten kärsivän pitkäaikaisesta yhteistyöstä oikeistohallituksissa.

– Sen pöly pitäisi karistaa hartioilta. Esimerkiksi Erkki Tuomiojan avaus opposition yhteistyöstä oli todella tärkeä vaihtoehto yhden totuuden oikeistokonservatiivisuudelle.

Enemmistön asialla

Saaren väitöstutkimuksen mukaan työehtosopimuksia pitää heikentämisen sijaan kehittää sisältämään nykyistä paremmin sukupuoli- ja tasa-arvonäkökulmat. Saari pelkää, että ilman työehtosopimukseen kirjattuja perusraameja naiset jäävät heikkoon neuvotteluasemaan.

Hän toteaa, ettei kokoomuksen tuputtama paikallinen sopiminen toki aina ole huono naisille.

– Henkilöt, joilla on asema ja osaaminen ja heidän työvoimalleen on tarve, pystyvät varmaan sopimaan itselleen tessiä paremmat palkat. Mutta minua kiinnostaa naisten enemmistö. Heille oikeiston tarkoittama paikallinen sopiminen merkitsisi sopimista työehtosopimusten alle, ei sen päälle.

– Kun eletään oikeistokonservatiivista kautta, jolloin pyritään vähentämään julkisen sektorin kulutusta kaikin tavoin, ei tarvitse erityistä päättelykykyä ymmärtää, mitä se tarkoittaa julkisen sektorin naisten palkoille.

Uusliberalistisessa tavassa hahmottaa maailmaa ihminen on oman onnensa seppä.

– Siihen liittyy vaatimus siitä, että naisten vain pitää osata vaatia lisää, mikä on todella ongelmallinen vaatimus. Jos olet työssä, jossa palkka pieni ja palkankorotusvarat olemattomat, millä vaadit?

Symbolista tukea

Laissa on jo välineitä palkkatasa-arvopyrkimyksille.

– Ongelma lainsäädännössä on se, että samapalkkaisuuden oikeudelliset velvoitteet ovat symbolisia, Saari sanoo väitöstutkimuksensa tuloksista.

Kehittämistä tarvitaan, koska tasa-arvolaki ei tarjoa luottamusmiehille todellisia työkaluja naisten ja miesten palkkatasa-arvon seurantaan ja edistämiseen työpaikoilla.

– Luottamusmiesten oikeuksia saada tiedot työpaikan naisten ja miesten palkoista palkanosittain tulee laajentaa ja roolia samapalkkaisuuden edistäjinä vahvistaa, Saari arvioi.

Hän uskoo, että kun saadaan todellisia tietoa palkoista, ammattiyhdistysliikkeessä kiinnostus palkkatasa-arvoon räjähtää.

– Kysymys palkkatietojen saamisesta jätetään toistuvasti auki tai se muotoillaan lakiin epämääräisesti.

Saaren mielestä palkkatasa-arvo kuuluu niihin asioihin, joita pitää katsoa perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta.

– Valtiovalta on vastuussa perus- ja ihmisoikeuksista, kuten siitä, että miehet ja naiset saavat samaa palkkaa samasta ja samanarvoisesta työstä. Viime kädessä eduskunta on se, jolla pitäisi olla rohkeutta säätää lakeja jotka toteuttavat näitä oikeuksia. Niillä ei voi käydä kauppaa, eikä elinkeinoelämän vastustus voi olla peruste sille, että samapalkkaisuus ei toteudu.