Jumalan kaupungin kirjoittaja Paulo Lins: ”Brasilian ongelma on rasismi”

Lähiö, josta piti tulla köyhien pelastus, muuttui väkivaltaiseksi painajaiseksi. Ciudade de Deus, Jumalan kaupunki, rakennettiin 1960-luvulla Brasilian Rio de Janeiroon, kun kaupunki tarvitsi paikan, jonne sijoittaa suurtulvissa kodittomiksi jääneet ihmiset.

Sinne houkuteltiin köyhiä myös muilta Rion keskustan asuinalueilta, jotta saataisiin lisää tonttimaata rikkaille. Syrjäinen ja idyllinen lähiö muuttui kuitenkin nopeasti jengisotien ja köyhyyden mukanaan tuomien ongelmien väkivaltaiseksi näyttämöksi.

Maailmanlaajuiseen maineeseen Jumalan kaupunki nousi siellä itse kasvaneen Paulo Linsin kirjoittaman, vuonna 1997 julkaistun, samannimisen romaanin myötä. Kirjan pohjalta tehtiin vuonna 2002 Fernando Meirellesin ohjaama, kulttimaineeseen noussut elokuva, joka sai muun muassa neljä Oscar-ehdokkuutta.

Nyt, melkein 20 vuotta myöhemmin, Linsin romaani on viimein suomennettu. Kirjan teemat köyhyys, väkivalta ja Brasilian yhteiskuntaan syvään juurtunut rasismi ovat edelleen aivan yhtä ajankohtaisia.

– Elämä faveloissa ei ole muuttunut yhtään parempaan suuntaan. Päinvastoin, se on mennyt paljon huonommaksi. Rion turvallisuustilanne ei ole parantunut, faveloissa on uusia kartelleja, rikollisuus on vain lisääntynyt, sanoo Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopulla vieraillut Lins.

– Rion olympialaisten ja jalkapallon MM-kisojen aikaan armeijan erikoisjoukot olivat kaduilla. Turvauduttiin jopa ilma- ja merivoimiin, jotta kaupungin turvallisuustilanne saatiin pysymään kisojen ajan hallinnassa. Se ei ollut normaali tilanne, Lins huomauttaa.

Faveloiden asukkaita kisat eivät hyödyttäneet mitenkään. Sen sijaan faveloita tyhjennettiin ja asukkaita häädettiin kodeistaan vastoin tahtoaan kisojen tieltä.

Kirja pohjaa omiin kokemuksiin

Faveloiden asukkaita ovat kohdanneet samat haasteet jo vuosikymmenien ajan.

– Brasilia on maa, jossa poliisi tappaa eniten mustaihoisia. Rasismi ei ole yhteiskunnassamme uutta, emme ole kehittyneet tässä asiassa lainkaan, Lins toteaa.

Hänen kirjansa nosti Brasilian köyhien mustien elämän realiteetit maailmanlaajuiseen tietoisuuteen. Kirjailijalle itselleen romaanin valtava menestys tuli täytenä yllätyksenä.

– Halusin nostaa faveloiden olosuhteita ihmisten tietoisuuteen, mutta ajattelin kirjan kiinnostavan lähinnä antropologian opiskelijoita.

Vaikka kirjan päähenkilöt ovat fiktiivisiä, suurin osa tapahtumista perustuu Linsin omiin kokemuksiin. Lähemmin hän pääsi tutustumaan favelan alamaailmaan työskennellessään antropologisessa tutkimusryhmässä yliopistolla.

Hänen mukaansa lapsena favelassa läsnä olevaa rikollisuutta ei koe samalla tavalla, eikä rikollisjengien kanssa välttämättä joudu olemaan tekemisissä, mutta työ tutkijana avasi ovet tähän maailmaan. Lins liittyi maisteriopiskelijana työväenluokkaa tutkineeseen tutkimusryhmään, jonka jäsenet vierailivat tavallisissa kodeissa ja haastattelivat myös rikollisjengien jäseniä.

– Tutkijana pääsin haastattelemaan rikollisia ja tutustumaan tähän maailmaan lähemmin, hän kertoo.

Lins on brasilialaisessa syvästi jakautuneessa yhteiskunnassa harvinaisuus. Hänen mukaansa favelasta lähtöisin olevan tummaihoisen täytyy tehdä moninkertainen työ päästäkseen opiskelemaan tai saadakseen hyvän työpaikan.

– Pelkkä favelatausta ei ole ainoa stigma, vaan jo pelkästään se, että on tummaihoinen, hän painottaa.

Lins oli lapsuudenkodissaan ainoa, joka sai opiskella. Isä työskenteli maalarina ja äiti oli kotiapulainen.

– Olin neljästä sisaruksesta nuorin, ja se oli minun onneni. Muut sisarukseni eivät ole opiskelleet, koska siihen ei ollut silloin mahdollisuutta.

”Faveloita pidetään eläintarhoina”

Lins kirjoitti menestysromaaniaan noin kymmenen vuoden ajan.

– Kirjoitin, lopetin kirjoittamisen, jatkoin uudelleen, lopetin, jatkoin taas. Minulla ei ollut silloin missään vaiheessa taloudellisia mahdollisuuksia keskittyä pelkästään kirjoittamiseen, vaan tein koko ajan samalla töitä tutkijana, ja kirjoitin työn ohessa, hän kertoo.

Kirjailijan tavoite oli nostaa faveloiden olosuhteita brasilialaisten tietoisuuteen, sillä diktatuurin aikana faveloista ei puhuttu. Hän onnistui siinä paremmin kuin uskalsi kuvitellakaan.

Kirjaan perustuvan elokuvan myötä favelat kiirivät maailmanmaineeseen. Jopa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vieraili Jumalan kaupungissa Brasilian-vierailunsa yhteydessä.

Kirjaa ja elokuvaa seuranneen favela-buumin hengessä turisteille järjestetään nykyään jopa ”favela-kierroksia”, eli maksullisia, opastettuja kiertoajeluita faveloihin. Lins tuomitsee ne täysin.

– Se on naurettavaa, faveloita pidetään eläintarhoina. En pidä sellaisesta lainkaan. Se on sosiaalipornoa, jossa faveloiden asukkaita nöyryytetään.

”Köyhyys on pahinta väkivaltaa”

Entä pönkittikö Linsin kirja omalta osaltaan stereotypiaa faveloista väkivallan näyttämöinä?

– Köyhyys on itsessään sitä pahinta väkivaltaa. Juuri köyhyys johtaa väkivaltaan, hän huomauttaa.

Mitä faveloiden tilanteelle ja Brasilian yhteiskuntaan syvään juurtuneelle rasismille sekä siihen kietoutuneelle eriarvoisuudelle sitten voisi tehdä? Linsin mukaan muutoksen tulisi lähteä valkoisesta väestöstä.

– Valkoisten pitäisi tutustua asioihin paremmin, opiskella sitä, millaisesta historiasta ja vuosisatoja jatkuneesta riistosta tähän on tultu. Vuonna 1998 kirjallisuuden Nobelin voittanut portugalilainen José Saramago sanoi palkintopuheessaan, että valkoinen mies on kehittynyt taloudellisesti, mutta ei sosiaalisesti. Tässä on perää.

– Eivät kaikki toki ole rasisteja, mutta rasistit provosoivat sotaa. Rasismi on maailman pahin ongelma, ja sen täytyy loppua.

Sosiaaliohjelmat auttoivat köyhiä

Välillä Brasiliassa oli myös poliittista yritystä sosiaalisesti parempaan suuntaan. Työväenpuolueen presidenttien Luiz Inácio Lula da Silvan ja hänen seuraajansa Dilma Rousseffin kausilla aloitettiin köyhien aseman parantamiseen tähtääviä sosiaaliohjelmia. Brasilian parlamentti erotti kuitenkin viime kesänä Rousseffin, ja presidentiksi nousi Michel Temer.

– Työväenpuolueen kausi oli parasta mitä Brasilialle on tapahtunut. Sinä aikana tapahtui eniten sosiaalista, kulttuurista ja koulutuksellista kehitystä.

– Ja juuri sen takia heidät laitettiin ulos. Porvaristo ei halunnut sellaisen kehityksen jatkuvan, he eivät halunneet antaa mustille ja köyhille sellaisia mahdollisuuksia.

Lins käyttää sanaa ”vallankaappaus” puhuessaan Rousseffin erottamiseen johtaneista tapahtumista.

– Se oli vallankaappaus. Kaikki ne rikokset, joista työväenpuoluetta syytettiin, ovat aivan samoja, joihin joka ikinen Brasilian hallitus on syyllistynyt joka ikinen vuosi. Siinä ei ollut mitään uutta tai erikoista. Se oli erittäin hyvin toteutettu vallankaappaus, suuri petos. Mustien oikeuksien edistäjät haluttiin ulos, toteaa Lins.

Nykyistä hallintoa hän kuvailee suurena takapakkina.

– He ovat rasisteja, fasisteja ja lietsovat homofobiaa. Tämä on kaikilla politiikan tasoilla takapakki. Se tekee minut hyvin surulliseksi.

Toivoa kuitenkin on.

– Nykyinen hallitus tekee takuulla sellaista politiikkaa, niin huonoa jälkeä, että se auttaa työväenpuoluetta palaamaan valtaan seuraavissa vaaleissa, Lins uskoo.