Joki ei ole kuollut, mutta se sairastaa. Kalan osuus kutistuu nopeasti juruna-intiaanien ruokapöydässä ja elinkeinoissa. Syynä on Xingujoelle Brasilian Amazoniaan valmistuva Belo Monten pato, josta tulee vesivoimakapasiteetiltaan maailman neljänneksi suurin.
Hedelmiä syövät kalat katoavat, koska joen valjastamisen jälkeen hedelmät eivät enää putoa veteen, kuten aiemmin tulvien aikaan, valittaa Miratussa asuvan 20 perheen juruna-yhteisön patriarkka Agostinho Pereira da Silva.
Intiaanien suosikkikala on ollut pacu-niminen piraijan sukuinen kasvissyöjä, jonka ravinnonsaanti on nyt vaikeutunut. Tulvavesien aiemmin kosteuttamilla alueilla kasvillisuus kuolee ja kalat ovat menettäneet ruokansa ja kutupaikkansa, Jailson Juruna, 37, kertoo. Hän on yksi Pereiran kymmenestä elossa olevasta lapsesta, jotka käyttävät heimonsa nimeä.
Aiemmin intiaanien paras tulonlähde oli myytävien akvaariokalojen pyydystäminen joesta.
Tonneittain kuolleita kaloja
Intiaanien ohella muutkin jokivarressa sijaitsevan Volta Granden alueen asukkaat kärsivät ongelmista, jotka alkoivat vuoden 2015 lopulla. Silloin padon pääaltaan portit suljettiin Pimentalissa joen yläjuoksulla 20 kilometrin päässä Miratusta.
Seuraavien kolmen kuukauden aikana jokeen ilmaantui yli 16 tonnia kuollutta kalaa. Brasilian ympäristöinstituutti määräsi Belo Monten patoa hallinnoivalle Norte Energía -yhtiölle kymmenen miljoonan euron sakot.
Kalakuolemia oli tapahtunut aiemminkin, kun voimalan rakennustyöt likasivat vesiä vuodesta 2011 lähtien.
Kun pato suljettiin, vedenpinta laski alajuoksulla ja kuolleiden kalojen suuret määrät säikyttivät kuluttajat läheisessä Altamiran kaupungissa. Asukkaat kieltäytyivät syömästä sairaiksi uskomiaan kaloja.
Ruokavalion äkkimuutos
Vielä vuonna 2015 kala tyydytti 56 prosenttia Miratun asukkaiden ravinnontarpeesta mutta vuonna 2016 enää 36 prosenttia, kertoo selvitys, jonka juruna-yhdistys teki yhteistyössä Parán yliopiston kanssa.
Kalan tilalle tulivat ”kaupungin elintarvikkeet”, joiden osuus nousi 25:stä 52 prosenttiin, tutkimusta tehnyt tohtori Cristina Carneiro kertoo.
– Jurunat menettävät itsenäisyytensä ja ruokaturvansa. Heidän on siirryttävä maatalouteen ja etsittävä palkkatyötä, mikä uhkaa hävittää heidän kulttuurinsa ja tietämyksensä, Instituto Socioambientalin lakimies Biviany Rojas sanoo.
Aiemmin intiaanien paras tulonlähde oli myytävien akvaariokalojen pyydystäminen joesta, mutta nekin ovat käyneet vähiin.
Uusi elämäntapa
Miratun kylän päällikkö ja juruna-yhdistyksen puheenjohtaja Giliarde Juruna, 36, näyttää asukkaille mallia maanviljelyssä. Hän kasvattaa kolmen hehtaarin alalla riisiä, maissia, maniokkia, hedelmiä ja kaakaota.
Juruna-kansalle varatussa vajaan 16 000 hehtaarin reservaatissa on kolme kylää, joista Norte Energían rakentama Miratu on uusin. Kylässä on koulu ja terveysasema, jotka työllistävät yhden opettajan ja terveydenhoitajan.
– Ennen emme ostaneet ulkopuolelta juuri muuta kuin suolaa. Viljelimme kotitarpeiksi, ja kala oli tärkein ravintomme, Agostinho Pereira sanoo.
– Myös kaikki kuljetus tapahtui joella, mutta nyt melkein jokaisella on moottoripyörä, minullakin, ja aion opetella ajamaan sillä, 66-vuotias Pereira jatkaa.
lehti 