Villiä luontoa ei enää ole

Vuonna 2000 kemian nobelisti Paul Crutzen totesi, että maapallo on siirtynyt uuteen geologiseen aikakauteen, antroposeeniin eli ihmisen aikaan. Vuonna 2016 luonnontieteilijät määrittelivät antroposeenin alkamisen vuoteen 1950.

Uuden geologiakäsityksen takana on maapallojärjestelmätutkimus, joka kokoaa yhteen kiistattoman näytön siitä, että ihmisen toiminnan vaikutus maapallolla – vaikka se loppuisi tällä sekunnilla – ulottuu kaikkialle eikä siitä ole paluuta entiseen. Jääkausien tai asteroidien planeettaan jättämä jälki, jonka mukaan edelliset geologiset aikakaudet on nimetty, kalpenee ihmisen tuoreimpaan jalanjälkeen verrattuna.

Ihmisen vaikutukset ryhmitellään viiteen kohtaan: ilmastonmuutos, joukkosukupuutot, ekosysteemien katoaminen, saastuminen sekä väestönkasvu ja liikakulutus.

Saastuminen – muun muassa merien muovijätelautat, mikromuovihiukkaset, yhdistelmäaineiden kerrostuminen maaperään sekä muutokset ilmakehässä – ulottuvat sinnekin, minne ihminen ei fyysisesti itse ulotu.

Lajien kuoleminen sukupuuttoon ei sitten dinosaurusten katoamisen ole edennyt sitä tahtia kuin nyt. Ihmisten määrä sitä vastoin kasvaa nykyisestä lähes 7,5 miljardista vielä 9,6 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.

Villiä luontoa ei enää ole. Ihmisen ja ihmisten tuotantoeläinten valtaama ala on vienyt tilan eliölajien tarvitsemilta ekologisilta lokeroilta. Jos maan uusimpia geologisia kerrostumia joskus tutkittaisiin, löydettäisiin massoittain tuotantoeläinten – broilerien, nautojen, sikojen – luita betonin, asfaltin, lasin ja muovien seasta.

Villieläimiä – valaista norsuihin, tonnikaloista karhuihin ja antilooppeihin – on planeetan megafaunan biomassasta vain kolme prosenttia. Kaikki muu on ihmisiä ja karjaa.

– Villi luonto on olemassa enää mainoksissa, jossa autoa myydään sillä mielikuvalla, että autolla pääsee villiin luontoon, sanoo historiantutkija Tero Toivanen.

Toivanen on yksi uusimman Tiede ja Edistys -lehden antroposeeni-teemanumeron kirjoittajista.

Kapitalismi ja tekno-optimismi

Antroposeeniin siirtymisen edellytykset syntyivät 1500-luvulla pääomien kasaantumisen ja kapitalismin syntymisen myötä. Teknologinen muutos käynnistyi teollisen vallankumouksen myötä 1700–1800-luvuilla. Muutoksen moottoreina olivat kivihiili ja höyryvoima, sitten öljy. Lopullinen suuri kiihdytys tapahtui toisen maailmansodan jälkeen.

Toistaiseksi eniten antroposeenista ovat puhuneet luonnontieteilijät. He tarkastelevat sitä avaruusperspektiivistä, jossa näkyy maapallo ja ihmislajin tai ihmiskunnan vaikutus siinä.

– Paradoksaalisesti antroposeenikeskustelussa ”ihmisen aika” osoittaa lopullisesti tieteis-teknisen sivilisaation voimaa ja valtaa luonnon yli. Vaikka ongelmat ovat valtavat, usko teknologian voimaan, tekno-optimismi, on edelleen luja. Megaluokan ongelmat ovat haasteita, joita pyritään ratkaisemaan geoengineering-keinoin eli ilmakehää muokkaamalla, Tero Toivanen sanoo.

On esitetty hiilidioksidin imemistä pois ilmakehästä, rikin levittämistä ilmakehään ja peilien sijoittamista avaruuteen. Niin rikkihöyryn kuin peilienkin tarkoitus olisi heijastaa auringon säteilyä takaisin avaruuteen.

Toistaiseksi innovaatiot ovat laboratorioasteella.

Megaperspektiivi passivoi

Toivanen pitää ongelmana sitä, että antroposeenista puhutaan ihmiskunnan tasolla, vaikka ilmiö ei ole ihmiskunnan vaan tiettyjen ryhmien vastuulla. Hiilidioksidipäästöjä alkoi suuressa määrin syntyä 1800-luvun puolivälissä Euroopassa. Vuonna 2000 rikkaat pohjoiset teollisuusmaat – joiden osuus maapallon väestöstä on 19 prosenttia – ovat vastuussa 73 prosentista vuoden 1850 jälkeisistä hiilidioksidipäästöistä.

– Sama koskee tulevaisuutta. Antroposeenin seurauksista ankarimmin kärsivät he, jotka ovat vähiten niitä aiheuttaneet. Antroposeeni on erojen näyttämö, sen taustat ja vaikutukset koskevat eri ihmisryhmiä aivan eri tavoin. Tämä ei ole ollut esillä, tutkija huomauttaa.

Varallisuus ja valta on maailmassa äärimmäisesti jakautunut. Kahdeksan (!) yksityistä ihmistä omistaa enemmän kuin puolet ihmiskunnasta eli enemmän kuin noin 3,7 miljardia ihmistä. Antroposeeni-keskustelussa varallisuus-, luokka- ja valtaerot on kuitenkin neutralisoitu pois – ikään kuin olisimme kaikki yhtä ”ihmislajia” ja ”samassa veneessä”.

Megaperspektiivin käyttäminen vaikuttaa toimintaan. Planetaarinen perspektiivi vieraannuttaa ja lamaannuttaa tyrmäävässä totaalisuudessaan. Mitäpä jättiluokan ilmiöille mahtaa? Megatieto ei paikannu eikä vastuullistu minnekään.

Talouden materiaaliset reunaehdot

– Antroposeeni-keskustelu pitää palauttaa arkeen ja miettiä siellä ne ratkaisut. Planetaarisen hätätilan edessä ei ole ole fiksua luottaa vain mielikuvituksellisiin teknologisiin ratkaisuihin, Toivanen toteaa.

Historiantutkija lähestyy antroposeeniä laajennetun talouden näkökulmasta eli arjen talouksista käsin: asumisen, liikkumisen, ruuan, energian ja työn kannalta. Niissä on uudet antroposeeniajan toimintatavat etsittävä ja löydettävä.

Tähänastinen kestävän kehityksen paradigma ei enää riitä ohjenuoraksi. Sen kolme pilaria – ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys – eivät voi enää olla tasavahvoja.

Tero Toivanen.

– Planeettamme on hypännyt pois turvallisen kehityksen raiteilta – tätä antroposeeni juuri tarkoittaa. Luonnontieteellinen näyttö viestittää, että taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen pitää alkaa tapahtua tiukoissa ekologisissa puitteissa. Elämän materiaalisten reunaehtojen on asetettava taloudellisen toiminnan ja mahdollisimman turvallisen kehityksen rajat. Muuten ajaudutaan loputtomiin poliittisiin kiistoihin. Ja aika menetetään, Toivanen sanoo.

Pariisin ilmastosopimus merkitsee sitä, että hiilidioksidipäästöjen on käännyttävä jyrkkään laskuun vuonna 2020. Vuonna 2050 maailman nettopäästöjen on oltava nollassa. Lisäksi maankäyttö ja maatalous on uudistettava radikaalisti ja hiilidioksidia alettava imeä ilmakehästä massiivisesti.

– Aikaa on vähän. Vuosi 2050 on maapallolla meneillään olevien prosessien kulminaatiopiste ja aikaraja, mihin mennessä suurten ratkaisujen pitää olla tehty. Yhteiskunnissa ei vielä ymmärretä, miten valtavasta muutoksesta on kyse. Tilanne nähdään lähinnä uusina taloudellisina mahdollisuuksina, tutkija sanoo.

Hän siteeraa kulttuurintutkija Frederic Jamesonia: ”Ihmisen on helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu.”

Ihmisen luontosuhde

Kehitys ja edistys on länsimaissa nähty luonnon asettamien rajojen ja rajoitusten ylittämisenä. Kehitys on merkinnyt sotaa luontoa vastaan, luonnosta irtautumista. Se on ollut myös sotaa luonnon kanssa sopusoinnussa eläneitä ja eläviä yhteiskuntia vastaan. Ne, samoin kuin luonto, on nähty läntisen kehityksen raaka-aine- ja työvoimaresursseina.

– Moderni yhteiskunta on perustunut ihmisen ja luonnon vastakkainasettelulle. Öljy erityisesti on irrottanut toimintamme ja kokemuksemme luonnosta. Voimme mennä minne vaan, kodit ovat aina lämpimät, tavaroita on saatavilla rajattomasti ja nälkä ja sairaudet on selätetty. Ihmisen on yhä vähemmän tarvinnut ajatella itseään osana luontoa. Antroposeeni – ihmisen aika maapallon hätätilana – paradoksaalisesti näyttää, että ihminen ja luonto ovat yhtä.

Toivanen muistuttaa, että nykyinen fossiilisten polttoaineiden mahdollistama elämäntapa on maapallon biosfäärin historiassa, 4,1 miljardissa vuodessa, maksimissaan kaksisataa vuotta. Silmänräpäys.

”Miksi ihmiset eivät muka edelleenkään tiedä mitä tekevät?” Tähän kysymykseen päättyy Tero Toivasen ja tiedetoimittaja Mikko Pelttarin artikkeli Tiede & Edistys -lehdessä.

BIOS-yksikkö