Neljältä vuosikymmeneltä Kimmo Kaivannon (1932–2012) töitä esittelevä näyttely on lyyrisen kaunis ja koskettava. Se ottaa kantaa rajusti ympäristö- sekä yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Kaivannon monet apokalyptiset teokset näyttäytyvät ajankohtaisemmilta kuin valmistuessaan. Uhkakuvien ohella monet työt heijastelevat myös toivoa usuttaessaan ihmislajin jäseniä ymmärtämään toisiaan ja vaalimaan ympäristöä.
Kaivanto oli taitava taidemaalari, kuvanveistäjä ja graafikko. Kaivanto tuli tunnetuksi myös useiden upeiden julkisten teostensa ansiosta. Hän teki myös lavastuksia sekä kuvituksia.
Kaivanto luonnehti itseään ajopuutaiteilijaksi, sillä hänen kulloisetkin elämäntilanteensa ja yhteiskunnallinen ilmapiiri määrittelivät hänen taidettaan. ”Elämää ei voi ennalta määrätä, ei myöskään taidetta”, hän on todennut.
Huoli luonnontilasta näkyy monissa Kaivannon töissä.
”Kaivannolle taide oli päiväkirjan pitämistä kohtaamisista ja paineista”, kirjoittaa taiteilijan hyvin tunteva Jyrki Siukonen näyttelykirjassa, joka kannattaa ostaa kotiin tuomiseksi.
Maailma muuttaa taiteilijaa
Kun Kaivannolta tivattiin, halusiko hän teoksillaan muuttaa maailmaa, taiteilija tokaisi: ”On kyseenalaista, voiko maalauksilla muuttaa maailmaa, mutta varmaa on, että maailma muuttaa taiteilijaa.”
Huoli luonnontilasta näkyy monissa töissä, väkevämmin ehkä hänen tunnetuimmassa teoksessaan Kun meri kuolee II (1973). Kauniissa, mutta lohduttomassa maalauksessa meri on rehevöitynyt lummelammeksi.
Yhteiskunnallisesti kantaaottavat työt saivat 1980-luvulle siirryttäessä tehdä tilaa postmodernille uusekspressionismille ja Kaivanto ryhtyi maalaamaan muunnelmia taiteen mestareiden teoksista.
Hevosen kuolema
Näyttelyssä on esillä myös Tampereen kaupungin tilaustyö, Keskustorin tapahtumia sen historian pyörteissä kuvaava Tori (1976). Teoksen tunnetuin kuva juurtui tarinasta, jonka Kaivanto kuuli Palanderin talon rakennuttajan pojalta Gösta Palanderilta.
Gösta oli kansalaissodan melskeissä nähnyt hevosen raa’an tappamisen Keskustorilla. Viattoman eläimen kuolema oli jättänyt poikaan syvän jäljen. Tarina inspiroi Kaivantoa kuvaamaan sodan tragediaa kuolevan hevosen avulla.
Koskettava on myös Pulavuodet 1930-luvulla -kuva, jossa pieni poika ja tyttö taivaltavat Comercen talon edustalla, nälkäisinä ja pelokkaina.
Viimeisinä vuosinaan hän myös tutkisteli töissään omaa identiteettiään: yksinäisyyttä, herkkyyttä ja uhmaa – taiteilijuuttaan. Hän ei kuitenkaan hellittänyt otettaan maailman tapahtumien tulkinnasta.
2.5.1992 klo 17.30
Eräänlainen testamentti maineikkaan taiteilijan urasta on hänen teoksensa The Rainbow-Ascot (1992), jossa jälleen esiintyy hevonen. Vauhko, sokea hevonen kiitää eteenpäin holtittoman ratsastajan piiskaamana.
Kuvaan on merkitty päivämäärä 2.5.1992 klo 17.30. Se oli Väinö Linnan hautajaispäivä. Kaivanto oli palaamassa hautajaisista Helsinkiin, kun tuohon kellonaikaan joku jäi junan alle.
Nyt tuo kansalaissodassa surmansa saanut, kertaalleen jo laukkaan noussut hevonen teoksessa Ylösnousemus (1988) jälleen ikuistui hänen teokseensa. Se on Jyrki Siukosen mukaan taiteilijan synkkäsävyinen alaviite omaan aikaansa: talouslaman koettelemaan Suomeen, Los Angelesin mellakoihin ja Sarajevon taisteluihin.
Kimmo Kaivanto 3.9. saakka Sara Hildénin taidemuseossa (Särkänniemi, Tampere).
uutiskirje 