F.W. Murnaun ohjaamaa saksalaista mykkäklassikkoa Nosferatu (Nosferatu. Eine Symphonie des Grauens, 1922) pidetään ensimmäisenä varsinaisena vampyyrielokuvana. Bram Stokerin romaaniin perustuva teos nähdään 2005–2006 Bolognassa hienosti restauroituna versiona.
Kreivi Orlok (Max Schreck) on kaikessa naurettavuudessaan ainutlaatuinen ilmestys. Sellaisena myös melkoinen merkkipaalu: tyyppiä voi pitää ihmisen ja eläinmaailman risteytyksenä syntyneiden olioiden kantaisänä.
Leffan vahvuus on sen pelottavaksi koettuun tarustoon ja tuonpuoleiseen tai vastaavaan suuntaamien kurkotusten synnyttämissä tunnelmissa. Synkän fantasian puitteissa Nosferatu on yhä vaikuttava, miltei puistattava tuttavuus.
Painostavien tunnelmien synnyttämissä väreilyissä on vastaansanomatonta voimaa, mistä paljon menee elokuvan iän ja siihen liittyvän vanhahtavuuden piikkiin. Vetoapua ei ole meidän päiviemme malliin luotu huipputeknologialla, Nosferatu on real thing, aito asia.
Siihen liittyy tavallaan myös irtiotto 1920-luvun saksalaisen ekspressionismin studiokäytännöstä. Nosferatussa luontoa ja luonnollisia miljöitä on käytetty voimakkaiden kontrastien luomisessa taidokkaasti. Näin korostuu koko jutun perimmäinen tarunhohtoisuus ”hämärän sinfoniana”, kuten elokuvan alaotsake kertoo.
Jos Nosferatua pitäisi luonnehtia kolmella sanalla, niin olkoot ne unenomainen, runollinen ja kammottava.
On sanottu, että vampyyritarinoissa on aina jollain tavoin kysymys seksistä. Niinpä esimerkiksi Dracula edustaa aristokraattista turmelusta, hän on kyltymättömän himokas ja hänessä on naisiin vaikuttavaa vetovoimaa.
Näkemystä havainnollistaa maineikkaan englantilaisen Hammer-yhtiön Dracula, pimeyden prinssi (Horror of Dracula, 1958).
Nosferatun rinnalla se on toista maata, kauhuromanttisen goottilaisen studioelokuvan juhlaa. Technicolor loistaa upeimmillaan, lavastus ja puvustus ovat tärkeitä, samoin musiikki. Nimiroolissa nähtävän Christopher Leen jyrähtelyt jäävät kakkoseksi.
Pääosan vampyyritutkijalla (Peter Cushing) on tehoresepti pelätyn pirun kaatamiseksi: tarvitaan vain päivänvaloa, risti käteen ja tuhti annos valkosipulia.
Veikeää menoa ja symboliikkaa, monessakin mielessä.
Nosferatu. Teema Fem lauantaina 9.12. klo 21.25. Areena.
Dracula, pimeyden prinssi. Teema Fem lauantaina 9.12. klo 22.55. Areena.
uutiskirje 
