Ekonomisti Patrizio Lainà työskentelee yhdessä Suomen tunnetuimmassa instituutiossa, SAK:ssa. Maan suurinta ammattiyhdistysliikkeen keskusjärjestöä ei tunneta radikaalisuudestaan, mutta Lainà on onnistunut suututtamaan melkoisen joukon valtavirtaisia taloustieteilijöitä. Syynä ei ole hänen työpaikkansa, vaan se, että hän edustaa taloustieteessä jälkikeynesiläistä koulukuntaa.
Jälkikeynesiläiset taloustutkijat ovat saaneet rapaa niskaan valtavirran taloustieteilijöiltä runsaasti. Yllättävintä on ollut, että kritiikki on ollut hyvin vihamielistä ja myös erittäin henkilöön käyvää. Välillä jälkikeynesiläisiä on syytetty homeopaateiksi eli pseudotieteilijöiksi.
– Jos sanoo, että tämä on huuhaata tai homeopatiaa, niin sitten pitäisi pistää pöytään argumentit ja osoittaa, että näin on. Mutta ongelma monilla valtavirtaisilla taloustieteilijöillä on, että niitä argumentteja ei ole, Lainà sanoo.
Ei ole viitsitty edes yrittää ymmärtää jälkikeynesiläisiä väitteitä.
Lainà pitää hyvin ongelmallisena sitä, että hänen kauttaan on yritetty leimata koko SAK. Twitterissä on esimerkiksi kyselty, lähteekö SAK organisaationa jälkikeynesiläiseen talousajatteluun, Lainà kuvaa.
– Käytännössähän siinä yritetään sanoa, että pistäkää tämä tyyppi ruotuun. Emme pärjää sille itse, niin pistäkää te. On mielenkiintoista, että nämä ovat usein oikeistolaiselta laidalta tulevia kommentteja.
Sinänsä on mielenkiintoista, että valtavirtaiset taloustieteilijät ovat hyökänneet niin voimakkaasti pienen koulukunnan edustajien kimppuun. Hyvin markkinatalousmyönteisellä ajattelulla kun on vahva ylivalta talouspoliittisessa ajattelussa.
– Valtavirtaisten taloustieteilijöiden asema saattaisi rapistua aika nopeasti, jos he eivät olisi jatkuvasti paimentamassa ja antaisivatkin kaikkien kukkien kukkia. Siellä saattaisi aika helposti joku kukka vallata alaa enemmänkin. Se halutaan kitkeä heti alkuun, Lainà pohtii.
Monta syytä
Miksi jälkikeynesiläisyys sitten on kirosana monelle valtavirran edustajalle? SOSTEn eli Suomen sosiaali ja terveyden pääekonomisti Jussi Ahokas sanoo, että sen taustalla piilee monia syitä.
– Siinä on varmaan sekä taloustieteen sisäisiä että talouspoliittisia syitä ja laajempia yhteiskunnallisia syitä. Niistä kaikista syntyy jotain raskauttavaa, joka saa aikaan hyökkäykset, hän sanoo.
Taloustieteessä jälkikeynesiläisyys esimerkiksi haastaa sen valtavirtaisen näkemyksen siitä, että markkinatalous hoitaa asiat pääsääntöisesti tehokkaasti, ja markkinoiden toimintaan ei valtion juuri pitäisi puuttua.
– Jälkikeynesiläisyydestä on helppo nostaa talouspoliittisia suosituksia, jotka ovat vapaan markkinatalousajattelun vastaisia. Tarvitaan julkista puutuntaa, että talous toimii tehokkaasti, Ahokas sanoo.
Ja näistä syistä ei ole ihme, että valtavirran edustajat suhtautuvat erittäin varauksellisesti jälkikeynesiläiseen ajatteluun.
– Juuri siksi, että se on niin lähellä politiikan tekemistä ja yhteiskuntapoliittisia suosituksia, jotka ovat monen taloustieteilijän liberaalin maailmankuvan vastaisia.
Keynesiläinen talousajattelu oli voimissaan toisen maailmansodan jälkeen aina 1970-luvun öljykriisiin asti. Sen jälkeen markkinauskoinen talousajattelu alkoi vallata alaa.
– Toisen maailmansodan jälkeen valtiousko oli ihan toisenlaista. Kun se alkoi murentua, se oli iso sokki keynesiläiselle politiikalle. Sen jälkeen keynesiläisyys alkoi menettää uskottavuuttaan.
– Siinä mielessä ei ole ihme, että jos nykyään esittää politiikkasuosituksia, jotka sanovat, että tarvitaan lisää valtiopuutuntaa, niin niille ei ole kauheasti kannatusta, Ahokas kuvaa.
Päivittäin keskustelua
Lainà sanoo käyvänsä päivittäin keskustelua valtavirran taloustutkijoiden kanssa. Monesta asiasta on hänen mukaansa helppo käydä asiallista keskustelua.
– Tarkastellaan esimerkiksi kotitalouksien velkaantumista ja katsotaan, mihin se voi johtaa.
– Mutta kun mennään teoreettiseen keskusteluun, sitten päädytään aika helposti erilaiseen johtopäätökseen, hän kuvaa.
Ja tällöin ongelmaksi nousee Lainàn mukaan se, että keskustelua ei lopulta käydä aidosti niin, että yritettäisiin ymmärtää toista.
– Siinä oikeastaan yritetään sanoa, että sinun pitää olla samaa mieltä kuin minä. Kun ei välttämättä ole, keskustelu kärjistyy henkilöä loukkaavaksi, hän sanoo.
Ahokkaan mukaan jälkikeynesiläisten argumentteja vastaan ei yleensä Suomessa käydä.
– Jos keskustelu joskus pääsee menemään pidemmälle, huomaa nopeasti, ettei ole viitsitty edes yrittää ymmärtää jälkikeynesiläisiä väitteitä ja miettiä, mihin ne perustuvat.
Valtavirran puheenvuoro
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta kuuluu Ahokkaan ja Lainàn määrittelemään taloustieteelliseen valtavirtaan. Maliranta hieman vieroksuu termiä valtavirta, koska hänen mukaansa suomalainen talouspoliittinen valtavirta koostuu hyvin monipuolisesta joukosta.
– Ei ole olemassa mitään yhtä teoriaa, jonka me kaikki jakaisimme. Siinä on joukko malleja ja sitten tietty perinne, joka on hirveästi viimeisen 50–60 vuoden aikana uudistunut. Kun argumentaatio ja analyysi ovat tarpeeksi vakuuttavia, hyvinkin vallankumoukselliset ajatukset menevät valtavirran puolelle, hän sanoo.
Ja tässä jälkikeynesiläisyys ei hänen mukaansa ole onnistunut.
– Yksi jälkikeynesiläisyyden pulma on, ettei se ole pystynyt vakuuttamaan valtavirtaa argumenteillaan niin paljon, että niitä olisi julkaistu valtavirran lehdissä.
Maliranta pitää suomalaisen taloustieteen keskustelun tasoa vähintäänkin kohtuullisena. Hän huomauttaa, että entistä useampi suomalainen taloustieteilijä tekee kansainvälisesti erittäin korkeatasoista taloustieteellistä tutkimusta
– Taloustieteilijöiden määrä ja laatu on noussut. Joukko on laajentunut, mikä on hyvän keskustelun ehto.
Viimeinen sana
Loppujen lopuksi talouspoliittisen keskustelun ytimessä ovat eri teoriat. Patrizio Lainà huomauttaa, että niin valtavirtaiset talousteoriat kuin jälkikeynesiläisyys perustuvat pitkälti uskomuksiin.
– Ei voi sanoa tasapainottuuko talous pitkällä aikavälillä vai ei, koska se on vain teoreettinen oletus, että näin käy. Jos on jälkikeynesiläinen, voi sanoa, että se ei tasapainotu. Lopulta kaikista olennaisimmat makrotaloustieteelliset näkemykset perustuvat uskomuksiin, eikä niitä pysty empiirisesti verifioimaan, hän sanoo.
lehti 