Neljä vuotta sitten emerituspoliitikko, taloustoimittaja, tietokirjailija Esko Seppänen (vas.) teki listauksen tämän ajan 20 perheestä kirjassaan Suomen rikkaat. Kuka kukin on (Minerva 2014). Uudessa kirjassaan Rauhan ja rahan geopolitiikka, joka on jo kirjoittajansa 35. teos, Seppänen jatkaa nykykapitalismin penkomista ja rikkaimpien suomalaisten varallisuuden selvittelyä.
Seppäsen mukaan mielikuva suurta taloudellista valtaa käyttävistä 20 perheestä ei enää päde samalla tavoin kuin 1950–60-luvuilla, jolloin perheitä ensimmäisiä kertoja listattiin. Etenkin metsä-teollisuus on menettänyt perhevallan luonnettaan. Vanhoilla omaisuuksilla elellään vielä mukavasti niiden liudentuessakin, mutta uutta omaisuutta luovat ”dynaamisemmat vaurausvoimat”.
Seppäsen neljännesvuosisadan aikaisten verotustietojen pohjalta tekemällä sadan rikkaimman suomalaisen listalla, joka kuvaa verotuksen jälkeen käteen jääneitä tuloja, näitä uusrikkaita on suurin osa. Kärjessä on teollisuusautomatiikalla 1990-luvulla miljonääriksi noussut Veikko Lesonen 282 miljoonan euron tuloillaan. Toisena on investointipankki Mandatumillaan rikastunut Björn Wahlroos (215 miljoonaa) ja pronssisijalla Supercell-peliyhtiön perustajajäsen Mikko Kodisoja (212 miljoonaa).
Kursseja on vedätetty myös peliyhtiö Rovion sekä Terveystalon pörssittämisissä, yhtiöiden omistajien eduksi.
Osingot yhä monille verovapaita
Varallisuustiedot eivät ole olleet Suomessa julkisia sen jälkeen, kun varallisuusveron periminen lopetettiin vuonna 2005. Varallisuuden jakautumisesta on kuitenkin valistuneita laskelmia.
Tutkiessaan selvityksiä maailman rikkaimmista ihmisistä Seppänen yllättyi suomalaisten hyvästä edustuksesta.
Knight Frankin raportin mukaan Suomessa oli vuonna 2016 yhteensä reilut 48 000 miljonääriä, 1 080 monimiljonääriä, 460 supermiljonääriä, 64 satamiljonääriä ja viisi miljardööriä. Muiden tutkimusten valossa Seppänen arvioi lukujen olevan jonkin verran suurempia. Talouslehti Forbesin listan mukaan maailman noin 2 000 miljardööristä suomalaisia olisi seitsemän.
– Niin varakkaita olemme me suomalaiset, Seppänen sanaili kirjansa julkistustilaisuudessa.
Jyrki Kataisen hallitus uudisti pääomatuloverotusta siten, että verottomia osinkoja ei enää pitänyt olla. Seppäsen mukaan verotiedoista kuitenkin ilmenee, ettei tämä pyrkimys ole toteutunut. Listaamattomat yhtiöt maksoivat vuonna 2016 luonnollisille henkilöille osinkoja yhteensä noin 2 300 miljoonaa euroa, mistä vain 36 prosenttia oli saajilleen veronalaista tuloa.
Maan sisus omiin käsiin
Kuvaan omistuksen ja varallisuuden uus-jaosta kuuluu se, että suomalaista omistusta on siirtynyt merkittävissä määrin ulkomaisille sijoittajille. Näin on käynyt myös yksityistetyille valtionyhtiöille, joiden osakkeita kaikki hallitukset 1980-luvun lopun Harri Holkerin hallituksesta alkaen ovat myyneet Seppäsen mukaan ”anteliaaseen alehintaan”.
Erityisen vahvasti ulkomaisissa käsissä on kaivostoiminta. Sen taloudellinen merkitys on mittava: Suomi on Euroopan suurin kullantuottaja, ja meillä on runsaasti muun muassa litiumia, jolle on sähköautojen myötä tulevaisuudessa yhä enemmän kysyntää. Tällä hetkellä vain yksi Suomen mineraalikaivoksista on kotimaisessa omistuksessa. Pääosin ulkomaiset yhtiöt ovat varanneet 14 prosenttia Suomen pinta-alasta kaivostarkoituksiin. Seppänen esittää johtopäätöksen:
– Meidän täytyy sosialisoida maan alla oleva maan sisältö, joka ei ole tänä päivänä kenenkään omistuksessa. Suomalaisten luonnonvarojen käyttöä ei saa antaa ulkomaiseen omistukseen vapaasti.
Vedätystä pörsseissä
Seppänen nostaa esiin viime aikojen talouselämästä joitakin arveluttavia yksittäistapauksia, kuten Raisio Oyj:n pörssikurssien vedätyksen Benemilk-rehulla.
Rehun annettiin ymmärtää mullistavan koko maailman maidontuotannon tehostamalla sitä, vähentämällä metaani- ja typpipäästöjä ja tekemällä maidosta terveellisempää. Muun muassa tämän hypen seurauksena Raision osakkeiden arvo kohosi ylemmäs kuin vuosiin ja oli korkeimmillaan 25. 2. 2014. Samainen päivä oli Raision johdon holding-yhtiön ”kannustinosakkeiden” ensimmäinen mahdollinen myyntipäivä.
– Johdon bonuksia ajettiin määrätietoisesti ylöspäin antamalla väärää tietoa patenteista ja sopimuksista. Mainostaminen loppui, kun johtokunta oli saanut bonuksensa, Seppänen sanoo.
Benemilk osoittautui flopiksi: sille ei ole saatu patenttia yhdessäkään maassa lukuun ottamatta Etelä-Afrikkaa, jossa patentteja ei myönnetä vaan niitä voi ostaa rahalla.
Raision osakkeenomistajana Seppänen teki Finanssivalvonnalle selvityspyynnön asiasta, mutta siihen ei ole tullut vastausta. Seppäsen uuteen kyselyyn Fiva vastasi, että se ei kerro toimistaan ulkopuolisille.
Vain yksi mineraalikaivoksista on kotimaisessa omistuksessa.
Kursseja on vedätetty myös peliyhtiö Rovion sekä Terveystalon pörssittämisissä, yhtiöiden omistajien eduksi.
– Kummankin osakkeita saisi nyt paljon halvemmalla kuin merkintöjen aikaan. Pörssiinmenokurssit oli nostettu ylihintaisiksi. Pörssitykset eivät hyödytä useimmissa tapauksissa yhtiöitä itseään vaan ainoastaan niiden omistajia, Seppänen korostaa.
Ohituskaista Natolle
Poliittisesta tilanteesta Seppänen toteaa, että uskottavien vaihtoehtojen puuttuessa vasemmisto on ollut heikko eikä ole pystynyt ”puolustamaan saavutuksiaan oikeiston itsekästä ja ahneutta tihkuvaa hyök-käystä vastaan”. Hän patistaa vasemmistoa panostamaan entistä vahvemmin kapitalismin kritiikkiin.
– Jotta säilyy ainakin tuntuma siihen, mitä tapahtuu todella.
Seppäsen kirja on historiasta ja geopolitiikasta ponnistava katsaus siihen, miten maamme nyt makaa. Talouden lisäksi kirja valottaa ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikan nykysuuntauksia. Seppänen arvioi, että Suomi on Naton sijasta liittoutumassa Yhdysvaltojen kanssa. Kun Nato-jäsenyydelle ei ole edellytyksiä kansan enemmistön sitä vastustaessa, Suomi rakentaa suoraa sotilaspoliittista suhdetta Yhdysvaltoihin. Tämä ilmenee muun muassa sotaharjoituksissa, aseostoissa ja tiedusteluyhteistyössä.
Naton kanssa solmitussa isäntämaasopimuksessa Seppänen kiinnittää huomiota sen ristiriitaan Venäjän kanssa tehdyn naapuruussopimuksen kanssa. Naapuruussopimuksessa Suomi sitoutuu siihen, että se ei salli aluettaan käytettävän Venäjää vastaan kohdistuvaan hyökkäykseen. Isäntämaasopimuksessa on kuitenkin sovittu toimista, joilla Suomi tarvittaessa valmistaa maata jopa hyökkäystoimien käyttöön.
Liittoutumista ohi eduskunnan
Puolueettomuudesta luopuminen ja Suomen sotilaallinen lähentäminen Yhdysvaltoihin ja Natoon on tapahtunut ilman kansalaiskeskustelua, Seppänen toteaa.
Demokraattiset menettelyt on sivuutettu, kun esimerkiksi isäntämaasopimusta ei käsitelty eduskunnassa ja sen allekirjoitti Suomen puolesta vain puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg. Myöskään kumppanuusohjelmaa, johon isäntämaasopimus perustuu, ei käsitelty eduskunnassa, vaan sen hyväksyi virallisesti vain presidentti Martti Ahtisaari.
Nämä tapahtumat kuuluvat kirjan lopussa listattujen Suomen historian kymmenen pahimman demokratian loukkauksen joukkoon. Listalla ovat myös muun muassa pääomamarkkinoiden liberalisointi sekä tapa, jolla rahaliitto Emuun liittyminen vietiin läpi.
Jatkossakin kansanvaltaa uhkaavat Seppäsen mukaan EU:n liittovaltiokehityksen ja harvainvaltaisen kapitalismin eteneminen.
Kun kupla puhkeaa
Myös talousnäkymiin Seppänen suhtautuu pessimistisesti.
Kun Euroopan keskuspankki on pitkittyneen taantuman vuoksi elvyttänyt lisäämällä tarjolla olevan rahan määrää, osakkeiden ja muiden finanssituotteiden hinnat ovat nousseet ja erkaantuneet reaalitalouden arvoista. Tätä pääomamarkkinoiden inflaatiota vallitseva kansantaloustiede ei hänen mukaansa tunnista eikä ota huomioon koko järjestelmän laajuisen kriisin mahdollisuutta.
”Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, kun höttörahasta pullistuvaan kuplaan rupeaa tulemaan reikiä”, Seppänen kirjoittaa.
Esko Seppänen: Rauhan ja rahan geopolitiikka. Onko maallamme malttia vaurastua? Into Kustannus 2018. 278 sivua.
uutiskirje 
