Ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyi valtioita, joita yleisesti nimitettiin puskurivaltioiksi. Sellaisia olivat esimerkiksi Suomi ja Puola.
Kun Hitler ja Stalin ennen toista maailmansotaa jakoivat Euroopan etupiireihinsä niin sanotulla Ribbentrop-sopimuksella, jäi Puola Hitlerille ja Suomi Viro ja Latvia Stalinille. Talvisodassa Suomi sai Stalinista maailmaa hämmästyttäneen torjuntavoiton, mutta Hitler valloitti Puolan melko helposti.
Vaikka Suomi menetti sodassa Petsamon, on meillä vielä yli 1 300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Jos Suomi liittyisi Natoon, muuttuisimme puskurivaltiosta Naton kovaksi kyljeksi.
Nämä ajatukset käväisivät mielessä kun MS Orbiitin kansimiehenä eräänä pimeänä ja tuulisena yönä olin ripustamassa autonrenkaita puskureiksi Primorsiin, entisen Koiviston, öljysatamaan matkalla olevan yli kolmensadan metrin pituisen norjalaisen MT Jenny Knudsen -nimisen tankkilaivan ja meidän purtemme väliin. Kokoero kivitalon korkuisen tankkerin ja meidän 24 metriä pitkän laivamme välillä vastasi mielestäni hyvin Suomen ja Venäjän mittasuhteita. Kohoillessamme siinä aalloilla kumipuskurimme naukuessa tankkerin kylkeä vastaan totesin, että ilman niitä olisimme olleet tosi suurissa vaikeuksissa.
Sanotaan, että maalla ollaan yleensä viisaita kun merellä sattuu vahinkoja, mutta minusta tällainen merellinen viisauskin kannattaisi huomioida maissa ja pysyä mieluummin puskurina kuin Naton kovana kylkenä.
Jos ihmettelette, miksi ajoimme tankkerin kylkeen keskellä pimeätä Suomenlahtea, niin se johtui siitä, että veimme laivaan siellä kipeästi tarvittavaa varaosaa, joka oli lentorahtina toimitettu Helsinkiin. Venäjälle toimitettuna se olisi kokemustemme mukaan juuttunut tulliin.
Rudolf Lindblad
Helsinki
uutiskirje 
