”Joko Euroopan työväenliike tai rasistinen äärioikeisto voittaa” – vasemmistokirjailija Owen Jones kertoo, miksi eliitin kanssa tulee olla konflikti

Joko Euroopan työväenliike voittaa tai sitten rasistinen äärioikeisto voittaa, sanoo Owen Jones Paasitornin juhlasalin lavalla esityksensä päätteeksi. Hetkeä myöhemmin sali alkaa taputtaa, 34-vuotiaan Jonesin esitys on ohi.

Jones ei ole Suomessa tunnettu, mutta kotimaassaan sitäkin enemmän. Toimittaja-aktivisti vierailee säännöllisesti televisiossa puolustamassa Jeremy Corbynin labour-puoluetta, jonka haukkuminen on lehdistön kansanhuvi. Tämän lisäksi hän kirjoittaa kolumneja, työn alla on kolmas tietokirja, ja hän kiertää Eurooppaa yhdistämässä vasemmistoa radikaalimman politiikan kannalle. Jones ei kuitenkaan ole labourin työntekijä.

Corbynin johdolla labourin politiikka pohjaa tunnuslauseelle ”enemmistölle, ei harvoille”. Puolue ei edes yritä esittää ajavansa kaikkien etuja.

– Politiikan taustalla on ajatus vastakkainasettelusta. Ihmiset ovat vihaisia, ja heidän vihansa kohdistuu jonnekin. Jos me (vasemmisto) emme ohjaa ihmisten vihaa oikeisiin kohteisiin, se kohdistuu maahanmuuttajiin ja pakolaisiin, Jones sanoo hieman myöhemmin Kansan Uutisten haastattelussa.

Yhteiskunnan eliitin tarpeet ja halut eivät pelkästään ole erilaisia kuin enemmistön, vaan nämä ovat itse asiassa törmäyskurssilla, kuuluu Jonesin argumentti.

– Jos meillä ei ole konfliktia eliitin kanssa, fasistit ja oikeistopopulistit voittavat, hän paaluttaa.

Moni voisi huomauttaa, että Britannia on huomattavasti epätasa-arvoisempi yhteiskunta kuin Suomi. Mutta kovin tutulta kuulostaa, kun Jones kuvailee, kuinka Britanniassa syyllistetään sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä tai ylipäänsä sen varassa eläviä.

– Epätasa-arvo ei putoa taivaasta, jokin aiheuttaa sen. Vasemmisto sanoo, että eliitti aiheuttaa sen, eivät maahanmuuttajat, Jones sanoo.

Selvä muutos vanhaan

Ennen Jeremy Corbynin nousua labourin puheenjohtajaksi puolue ajoi huomattavan erilaista politiikkaa. Jones kuvailee, kuinka labour yritti epätoivoisesti olla kaikkien puolue. Corbynin edeltäjän Ed Milibandin aikana labour käytti slogania ”Yksi kansakunta – labour”, Jones sanoo. Seurauksena oli murskatappio parlamenttivaaleissa 2015.

– Labour oli menossa samaan suuntaan kuin monet sen sisarpuolueet Euroopassa. Ed Milibandin labour edusti molemmista suunnista pahimpia vaihtoehtoja. Se hyväksyi talouskuriajattelun mutta sanoi tekevänsä sitä vähän kevyemmin, Jones sanoo.

Tässä vaiheessa tekisi mieli huomauttaa Jonesille Suomen erikoislaatuisesta keskustelusta, jossa sosiaaliturvan leikkaaminen ja köyhiltä vieminen nähdään välttämättömänä. Mutta onneksi Jones palaa aiheeseen myöhemmin.

Jeremy Corbynin johdolla labour käänsi poliittisen ajattelun. Se lähti avoimeen hyökkäykseen valtaapitäviä vastaan. Veronkorotuksia rikkaimmille, työntekijöille lisää valtaa yrityksissä, monien palveluiden kansallistaminen. Lista on pitkä.

– Labour tarjosi radikaalin talousohjelman, jonka kukaan ei voinut sanoa olevan sama kuin konservatiiveilla, Jones sanoo.

Paasitornissa pitämässään esitelmässä ja The Establishment -kirjassaan Jones palautti mieleen, kuinka uusliberaalit poliitikot Margaret Thatcherin johdolla nousivat valtaan 1970-luvun loppupuolella. He onnistuivat vastaamaan ajan henkeen, joka oli muuttunut valtiovastaiseksi. Jones muistuttaa, että mistään tyhjästä he eivät nousseet. Uusliberaalit olivat valmistautuneet siihen 30 vuoden ajan ja muokanneet samalla julkista keskustelua ja ajattelua.

Vasemmiston ongelma oli, että kun kontrolloimaton kapitalismi ajoi maailman talouskriisiin vuonna 2008, se ei ollut mitenkään valmistautunut.

– Kun kriisi vuonna 2008 iski, vasemmistolla ei ollut tarjota vaihtoehtoa. Siksi oikeisto hyötyi kriisistä, Jones sanoo.

Niinpä, Suomessa käytiin vielä viime eduskuntavaaleissakin keskustelua, kuka leikkaa julkisia palveluita kaikkein eniten. Velkakello vain raksutti. Vasemmisto oli ajettu puolustuskannalle.

– Jos pelaamme oikeiston kentällä ja heidän säännöillään, olemme ongelmissa. Labour yritti sitä pitkään, vuoteen 2015 asti. Oikeisto valitsi aiheet ja sen, miten niitä lähestyttiin. Silloin vasemmisto hävisi.

Puolustuksesta vastahyökkäykseen

Corbynin labour lopetti pelkän puolustamisen ja lähti hyökkäykseen omalla talouspoliittisella vaihtoehdollaan. Viime vuoden parlamenttivaaleissa labour nosti kannatustaan melkein kymmenen prosenttiyksikköä ja sai yli 30 lisäpaikkaa parlamenttiin. Enemmistöä se ei vielä tuonut, mutta voitto vahvisti huomattavasti Corbynin asemaa.

– Labour on tehnyt saman kuin Thatcher 1970-luvulla. Tämän päivän Zeitgeist on se, että ihmiset ovat vihaisia yhteiskunnan rikkaimmille ja he haluavat lopun talouskurille. Tähän Corbyn on pystynyt vastaamaan, Jones sanoo.

Osat ovatkin nyt vaihtuneet. Konservatiivit ovat puolustuskannalla. Labour on onnistunut muuttamaan narratiivin.

– Pääministeri Theresa May kuulosti konservatiivien puoluekokouksessa oppositiojohtajalta, ei pääministeriltä. Hänen puheensa oli vain Corbyn sitä, Corbyn tätä, puoluekokousta paikan päällä seurannut Jones sanoo.

Britanniassa vasemmisto on ainakin hetkellisesti voittanut ideologioiden taistelun.

– Osittain se on johtunut siitä, että nykyjärjestelmä ei toimi. Elintaso on laskenut, meillä on asuntokriisi ja kunnon työpaikkojen puute, Jones listaa.

Mutta samalla labour on tarjonnut ihmisille oman vaihtoehtonsa. Jonesin mukaan tutkimukset Britanniassa ovat pitkään osoittaneet, että ihmiset haluavat korkeampia veroja rikkaimmille, lisää julkista omistusta ja korkeamman minimipalkan.

– Heillä ei vain aiemmin ole ollut poliitikkoja, jotka olisivat ajaneet näitä asioita. Labour ei ole hyväksynyt talouskuria ja uusliberalismia vääjäämättöminä.

Pois herranpelko

Älkää pelätkö, kuuluu yksi Jonesin viesteistä. Monissa maissa vasemmisto on pelännyt, mitä mieltä hegemonia on vasemmiston ajatuksista. Seurauksena on ollut juuri sekavaa talouspolitiikkaa, jolla on yritetty mielistellä kaikkia.

Pohjoismaissa vasemmisto oli pitkään puolustuskannalla. Se yritti ja yrittää edelleen epätoivoisesti puolustaa hyvinvointiyhteiskunnan rippeitä oikeiston hyökkäyksiltä. Oma vaihtoehto on puuttunut, kun on yritetty mielistellä kaikkia suuntauksia.

”Uusi sukupolvi on nousemassa.”

Kun Jones kehottaa Suomen vasemmistoa oppimaan labourin virheistä, tekee mieli sanoa, että onneksi näin on jo osittain käynyt.

– Vasemmiston pitää puolustaa yhteiskunnan joitakin rakenteita, mutta sen pitää myös hyökätä ja nostaa esiin vasemmistolaisia ideoita. Miltä uusi talousjärjestelmä voisi näyttää, kun maailmaa muokkaavat muun muassa keinoäly ja teknologinen kehitys, Jones sanoo.

Tutulta kuulostaa myös Jonesin varoitus, että Pohjoismaissakin uusliberaali oikeisto tulee käymään hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvan kimppuun. Niin, mitäs kaikkea Juha Sipilän (kesk.) porvarihallitus onkaan tehnyt? Verot alas hyvätuloisilta ja tukileikkauksia köyhille. Samassa veneessä tässä ollaan.

– On aikoja, jolloin tällaiset hyökkäykset ovat suosittuja osan väestöstä keskuudessa, kuten oli Britanniassa. Vasemmiston pitää profiloitua paitsi hyvinvointivaltion kannattajana myös sen vahvimpana reformoijana.

Lehdistön voi voittaa

Labourin ja Jeremy Corbynin onnistumista voi pitää uskomattomana, kun miettii, että yksikään tiedotusväline ei ole tukenut sitä. Sen sijaan brittilehdistö on käynyt Corbynin kimppuun mitä uskomattomimmilla väitteillä. Hänestä on tehty esimerkiksi kommunistivakooja, antisemiitti ja terroristien tukija.

Siitä huolimatta nuorison ja työikäisen väestön keskuudessa ylipäänsä labour on huomattavasti suositumpi kuin konservatiivit, joita koko mediakenttä tukee.

Jones huomauttaa, että osin tämä johtuu lehdistön vallan vähentymisestä. Jos ovat suomalaiset tiedotusvälineet pinteessä, brittilehdistön ongelmat ovat vielä suuremmat. Siitä huolimatta sillä on vielä paljon valtaa.

– Ed Milibandin labour pelkäsi oikeistolaista lehdistöä. He ajattelivat, että vaalivoittoon tarvitaan lehdistön tuki. Corbynin labour näytti, että lehdistöä ei tarvita. Politiikkaa ei pidä muuttaa, jotta saisi lehdistön tuen.

Tässä tempussa on auttanut se, että labouriin on tullut todella paljon uusia jäseniä Corbynin valtaannousun jälkeen. Vuonna 2015 perustetussa Momentum-järjestössä, joka tukee Corbynia, on nykyään keskikokoisen suomalaisen pikkukaupungin verran jäseniä. He ovat paitsi nuoria ja radikaaleja myös erittäin taitavia käyttämään sosiaalista mediaa.

– Taitava sosiaalisen median käyttö, vahva ruohonjuuritason verkosto ja selvä sekä anteeksipyytelemätön vaihtoehto, kuuluu Jonesin viesti siitä, miten labour onnistui ohittamaan lehdistön.

Konsensushenkisessä Suomessa Jonesin puhe saattaa kuulostaa poikkeukselliselta. Täällä kun puhutaan mystisestä kansallisesta edusta, jossa kaikki ovat samassa veneessä. Jones kuvaa sitä englanninkielisellä termillä, jonka voisi kääntää vaikkapa tolkun keskustalaisuudeksi.

– Tolkun keskustalaiset sanovat, että oikeisto syyttää maahanmuuttajia ja vasemmisto pankkiireja.

– Se on on tyhmää, koska pankkiirit aiheuttivat talousromahduksen, eivät maahanmuuttajat, hän napauttaa.

Puolen tunnin haastattelutuokio on venynyt jo yliajalle. Jonesin 12 tunnin Suomen-vierailu lähestyy loppuaan. Vielä on aikaa käsitellä sitä, että tämän uuden vasemmiston nokkahahmot ovat harmaantuneita yli 60-vuotiaita miehiä. USA:ssa Bernie Sanders on yli 75-vuotias.

Vasemmistokeskustalainen kolmas tie -ajattelu vei yhden sukupolven, Jones selittää. Uudelta vasemmistolta puuttuvat 40–60-vuotiaat.

– Siksi meillä on ironinen tilanne, jossa vasemmisto on suosituin nuorten (alle 40-vuotiaiden) keskuudessa, mutta sen johtajat ovat yli 60-vuotiaita. Mutta tässä ei ole kyse Corbynista. Kyse on miljoonista ihmisistä, jotka haluavat uuden vaihtoehdon.

– Uusi sukupolvi on nousemassa. Tämä liike ei ole katoamassa mihinkään, ja se on nyt hegemonia labourissa.

Puhelimessa Jonesia jo hoputetaan taksiin ja kohti lentokenttää.

– Meillä on pitkä matka edessämme. Jos vasemmisto voi pärjätä Britanniassa, se voi pärjätä missä vain. Me olemme muutamassa vuodessa tehneet saman kuin oikeisto 30 vuodessa, Jones sanoo.

Tekisi mieli sanoa naurahtaa, mutta Jones ei naura. Uuden vasemmiston matka on vasta alkanut.