Leo Tolstoin (1828–1910) vuonna 1877 ilmestynyt avioliitto- ja rakkausromaani Anna Karenina kysyy, mihin ihmisellä on lupa ryhtyä rakkaudettomassa avioliitossa. Se on kuvaus langenneen ylimystönaisen asemasta yhteisönsä moraalin näkökulmasta sekä hänen asemastaan lain edessä.
Tolstoi piti Anna Kareninaa parhaimpana romaaninaan ja aloitti sen lauseella: ”Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.”
Tampereen Teatterissa Marika Vapaavuoren ohjaamassa uutuusnäytelmässä tämä perusasetelma saa väkevän tulkinnan. Vapaavuoren Anna Karenina on upea, tihkuvan romanttinen ja hurja tulkinta Helen Edmundsonin dramatisoimasta Tolstoin tragediasta. Tavattoman kaunis ja koskettava epookki. Vapaavuori välttää kikkailun ja modernisoinnin luottaen klassikkoteoksen väkevyyteen.
Marjatta Kuivaston hieno lavastus loihtii näyttämölle tsaarin ajan Venäjän kiehtovia tunnelmia kaikessa romanttisessa loistossaan Pietarissa, Moskovassa ja maaseudun aateliskartanoissa, huomioiden myös laitapuolenkulkijat omissa miljöissään.
Tolstoilaisen rakkauden ytimenä on vapaus, koska pakotettuna rakkaus kuolee. Rakkaudessa paljastuu ihmisen rehellisyys, se tavoitteleeko hän suhteesta omaa tyydytystä ja toisen omistamista vai toisesta huolehtimista ja hänen huomioonottamistaan.
Näyttelijän läpimurto
Pia Piltz Anna Kareninana muuttaa näyttämöllä tämän määritelmän lihaksi, vereksi ja hehkuviksi tunteiksi. Hän havainnollistaa, miten rakkaudessa elämän dialektiikka toteuttaa itseään ylitsevuotavan täydellisesti. Se nostaa esiin yksilön hyvät ja huonot puolet. Petetyksi ja hylätyksi tullut toinen osapuoli voi verhota häpeänsä katkeruuteen ja kostoon, kun uuteen, intohimoiseen suhteeseen langennut osapuoli hehkuu rakkauden huumassa.
Ilta on selkeän läpimurtonsa näyttelijänä tekevän, häikäisevän Pia Piltzin juhlaa. Säyseästä, avioliitossaan alistetusta kotirouvasta kehkeytyy intohimoinen ja aistillisen tulisieluinen femme fatale, josta esityksen loppua kohden sukeutuu hurjistunut, rakkaudessaan pettynyt itsetuhoinen ihmisraunio.
Harvoin näkee näin intensiivistä näyttelijän heittäytymistä rooliin. Piltz ei vain näyttele Anna Kareninaa, vaan elää näyttämöllä tuon traagisen romaanihenkilön elämää täydellisesti heittäytyen draaman vietäväksi. Kun vielä Leena Rintalan Annalle ja kaikille muillekin roolihenkilöille ja tanssijoille suunnittelemat epookkipuvut ovat upeita, olin häikäistynyt.
Tolstoin alter ego
Annan rakastajan Vronskin (Marc Gassot) viileän viekoitteleva etäisyys ja Annan lääninkuvernööriaviomiehen (Turkka Mastomäki) jääräpäinen kylmäkiskoisuus korostavat Annan yhä ristiriitaisemmiksi käyviä tunteita rakastumisen, menettämisen pelon ja ilkeämielisten seurapiirijuorujen ristipaineissa.
Ohjaajan ratkaisu nostaa Annan lisäksi esityksen toiseen päärooliin ja kertojaksi lähes pakkomielteisesti Annan elämää tarkkaileva Levin (Lari Halme) on hyvä oivallus.
Masennuksensa ja hyvän elämän pyrkimysten riivaama Levin on Tolstoin alter ego maailmankatsomustensa ja uskonnollisten kriisiensä pyörteissä. Vapaavuori jättää katsojan päätettäväksi, minkälainen suhde Levinillä ja Annalla lopultakin on. Ja hyvä niin, tämäkin lisää esityksen kiinnostavuutta.
Lari Halme tulkitsee Levinin eksistentialistista tuskaa ja rakkaudenkaipuuta rajusti ja intensiivisesti, niin kuin vain hän osaa.
Mainio, vaivattomasti rooliinsa jälleen kerran sukeutuva Ville Majamaa Stivana on melkoinen hedonisti, elämään päähenkilöitä kepeämmin suhtautuva veijari ja häntäheikki.
Aleksei Vronskin roolin Annan viettelijänä näyttelee sulavan lipevästi seksiä tihkuva Marc Gassot, kuten sydämensärkijän tuleekin. Hän saa Annan tolaltaan rakkaudesta ja intohimosta, mistä ei tietenkään tuon ajan aristokraattista yhteisöä hyvää seuraa.
Turkka Mastomäki Aleksei Kareninina, Annan kuivakkaana ja ehdottomuudessaan periksiantamattomana puolisona ja aristokraattisena virkamiehenä on vastenmielinen, niin kuin pitääkin. Esityksen epäuskottavin kohtaus on hänen murtumisensa, joskin toki liikuttava.
Tanssia ja taustaääniä
Miika Riekkisen aistillinen ja tarvittaessa julmisteleva koreografia ja upeat tanssijat rytmittävät esitystä nerokkaasti. Tanssijat tummien valosävyjen keskellä luovat mystisen odottavan tunnelman yhdessä sydämenlyöntejä seuraavien taustaäänirytmien kanssa.
Ilmestymisajankohtanaan Tolstoin romaani ravisutti totunnaissääntöihin turtunutta yläluokkaa. Aviorikokseen syyllistyneen Annan psykologista kuvausta pidettiin kuitenkin uskottavana ja myötätuntoa herättävänä.
Intohimojensa ohella Anna haluaa muutenkin räpistellä pois avioliiton asettamasta vankilastaan. Hän lukee kirjoja naisista, jotka pelastavat miehiä takaisin elämään. Anna haluaisi liikkua sairashuoneessa kuin pyhimys. Hän haluaisi olla sankari, joka nousee pitämään parlamentissa puheen, joka ratkaisee maan kohtalon. Olla lady Mary, joka ratsastaa kuin tuuli ja järkyttää kaikkia rohkeudellaan.
”He tietävät mitä tahtovat elämältä, ja pitävät huolen, että saavuttavat sen. Minä tingin ja sovittelen ja uhraudun. Miesten ei tarvitse tinkiä mistään. Minut naitettiin lääninkuvernöörille ennen kuin tiesin mitään rakkaudesta”, Anna, oman aikansa feministi tuskailee.
Kulttuurisen murrosajan kuvauksena Anna Karenina sopii myös suuntaansa etsivään omaan aikaamme. Anna elää uuden ajan kynnyksellä kulttuurihistorioitsija Egon Friedellin kuvaamaa inkubaatioaikaa. Vanhat moraaliarvot eivät enää käytännössä toimi vaan ahdistavat, mutta kulttuurin muuttumista seuraavat uudet eettiset arvot eivät ole vielä tulleet yleisiksi käytännöiksi.
Anna Karenina on kuluvan syksyn teatteritapaus, upea ja syvällinen esitys. Se osoittaa 140 vuoden takaa monia yhtymäkohtia niiden yhteiskunnallisten ja ihmissuhdeongelmien syihin, joiden parissa edelleenkin painiskelemme.
Tampereen Teatteri: Anna Karenina.
Leo Tolstoin romaanista dramatisoinut: Helen Edmundson.
Suomennos: Aino Piirola
Ohjaus: Marika Vapaavuori.
Lavastus: Marjatta Kuivasto.
Puvustus: Leena Rintala.
Koreografia: Miika Riekkinen.
Rooleissa: Pia Piltz, Lari Halme, Marc Gassot, Turkka Mastomäki, Pihla Pohjolainen, Ville Majamaa, Eeva Hakulinen, Matti Hakulinen, Elina Rintala, Kirsimarja Järvinen, Elisa Piispanen, Martti Manninen, Risto Korhonen, Otso Majamaa, Veikka Välikoski.
Ensi-ilta: Tampereen Teatterin päänäyttämöllä 25.10.2018.
lehti 