Vuoden pimeimpään aikaan, stressitasojen huidellessa taivaassa, natsien marssittua juuri edellisviikolla pääkaupunkimme kaduilla, on vaikea muistaa paremman maailman olevan mahdollinen. Kun aurinko ei ole näyttäytynyt päivä- tai viikkokausiin, on vaikeaa uskoa sen olevan enää edes olemassa.
Ihmisoikeuksien julistus täytti juuri 70 vuotta, mutta edelleen jotkut kohtelevat ihmisoikeuksia mielipidekysymyksenä eikä jakamattomana oikeutena. Ja natsit marssivat kaduilla.
Sanoinko jo, että stressitasot ovat tapissa? Kokoajan väsyttää, mutta nukkuminenkin on huonoa. Uutiset ovat täynnä huonoja uutisia, niin kuin aina. Ilmastoahdistus musertaa. Ja natsit marssivat kaduilla.
On vaikeaa olla jäämättä negatiiviseen luuppiin ja painua vaan peiton alle dekkarin tai suoratoistopalvelujen pariin, mutta vielä pitää hetki jaksaa ennen lomaa. Positiivista: minulla on tänä vuonna ollut ensimmäiset palkalliset lomat neljään vuoteen. Ahdistava todellisuus: pätkätyöläisillä ei juurikaan ole mahdollisuuksia lomiin, työttömillä vielä vähemmän.
Luulen, että edellisen neljän vuoden lomattomuudella saattaa olla jotain tekemistä tämän hetkisen stressi- ja väsymystason kanssa.
Haluaisin, että minulla olisi aikaa ja energiaa unelmoida paremmasta maailmasta ja työskennellä sen eteen. Kuten upeat ja timanttiset ajattelijat ja tekijät Maryan Abdulkarim ja Sonya Linfords kirjoittavat, meidän pitää unelmoida mahdottomasta. Siten voimme avata potentiaalia uusille mahdollisille tulevaisuuksille. Kun horisontissa näkyy pelkkää harmaata, tämä tuntuu ylipääsemättömän vaikealta, mutta yritän silti.
Haluaisin elää maailmassa, jossa pelon maantiede olisi tuntematon käsite. Pelon maantiede liittyy siihen, miten jatkuvasti kartoitamme kulkureittejämme ja vältämme turvattomaksi miellettyjä paikkoja.
Unelmamaailmassa jokaisen ruumiillinen koskemattomuus on rikkomaton. Kenenkään ei tarvitsisi öisellä kadulla kävellessään tehdä lähes automaattisia jatkuvia laskutoimituksia ja toimintasuunnitelmia sen varalta, että joku jostain hyökkää kimppuun. Toiset puolestaan saisivat jonottaa nakkikioskilla ilman väkivallan uhkaa. Sukupuolesta riippumatta ihan jokainen saisi kokea perustavaa laatua olevaa turvallisuuden tunnetta, ihan koko ajan, sekä julkisissa tiloissa että kotona.
Kenenkään ei ole pakko jumittua ankean, tunnekylmän alistajan tai heikompien kustannuksella pilailevan urpon rooliin.
Haluan elää ennen kaikkea feministisessä maailmassa, jossa vapaus on avainasemassa. Kyse on vapaudesta olla aivan omanlaisensa minä. Kyse on myös siitä energiasta, joka vapautuu kun kenenkään ei tarvitse väkisin tunkea itseään normien mukaiseen muottiin tai elää pelossa.
Unelmamaailmassa jokainen uskaltaa osallistua julkiseen keskusteluun mediassa ja internetissä, ilman että siitä seuraa haukkujen ja vihan vyöry. Tässä maailmassa kritiikkiä osataan antaa rakentavasti, eikä ihmisen oikeutta olla olemassa koskaan kyseenalaisteta.
En suostu uskomaan, että feministinen maailma olisi huonompi joillekin. Vallan ja etuoikeuksien näkökulmasta näin saattaisi tietenkin olla, kun ne eivät enää kasautuisi suhteettomasti tietyille valkoisille keski-ikäisille heteromiehille. Vallasta ja etuoikeuksista luopuminen voi tehdä kipeää, kun niihin on tottunut, mutta vapauden näkökulmasta feministisessä maailmassa kaikki voittavat.
Patriarkaatissa kukaan ei ole vapaa, edes patriarkka, kuten kuuluu yhdessä Rosa Meriläisen kanssa laatimani patriarkaatin paskaisten lakien toinen kohta. Teos on luettavissa vessapaperilta, kahdella kielellä. Tämä tarkoittaa, että myös patriarkka itse (tai ne, jotka patriarkaatista eniten hyötyvät) on tiukasti rajattujen sukupuolinormien vanki.
”Pojat on poikia”, toteaa liian moni kuullessaan taas yhdestä tapauksesta, jossa seksistinen läbändeeros kääntyy seksuaaliseksi häirinnäksi.
Tällainen ajattelu on omiaan viemään pois toimijuutta niiltä, joilta tuollaista käytöstä odotetaan. Kenenkään ei ole pakko jumittua ankean, tunnekylmän alistajan tai heikompien kustannuksella pilailevan urpon rooliin.
Feminismi vapauttaa jokaisen, sukupuolesta riippumatta, sillä paremmassa maailmassa on loputon määrä rooleja ja itseilmaisun tapoja, joista valita. Erilaisilla rooleilla voi myös leikitellä, eikä tarvitse lukittautua stereotyyppiseen sukupuolenmukaiseen roolitukseen pysyvästi.
Sukupuoli ei tietenkään ole ainoa epätasa-arvoa ja hierarkkisia valtasuhteita luova ja ylläpitävä rakenne. Radikaalin vapauden ja tasa-arvon tieltä on raivattava myös monet muut hierarkiat. Monet ulkoiset ominaisuudet rajoittavat ihmisten potentiaalia nyky-yhteiskunnassa.
Unelmamaailmassa kenestäkään ei oleteta yhtään mitään minkään ulkoisen ominaisuuden perusteella vaan hänen annetaan itse määritellä, mitä hän haluaa olla ja miten haluaa tulla kohdatuksi. Tämä vaatii kuuntelemista ja loputonta harjoittelemista oletuksista irtipääsemiseksi.
Oppiminen on epämukavaa ja tapahtuu usein mokaamisen kautta. Saatan lausua ystäväni (vieraskielistä alkuperää olevan) nimen väärin, hänen siitä minulle huomauttaessaan tunnen häpeää. En kuitenkaan saa jäädä häpeäni vangiksi, vaan pyydän anteeksi ja opettelen lausumaan nimen oikein.
Tarvittaessa pyydän apua joltakin, joka homman hanskaa. Isommistakin mokista pääsee yli, se voi vaan viedä vähän enemmän aikaa ja energiaa. Se on kuitenkin työtä, joka kannattaa tehdä.
Unelmamaailma ei välttämättä ole mitään, mikä voitaisiin koskaan saavuttaa. Se on visio paremmasta maailmasta ja jotain, jota kohti voidaan joka ikinen päivä aktiivisesti pyrkiä. Jokainen voi omalla arkisella toiminnallaan osallistua tämän paremman maailman rakentamiseen tässä ja nyt.