Tämä ei ole juonipaljastus: Pascal Engmanin jännärissä Patriootit murhataan suvaitsevaisuuden puolesta ja muukalaisvihaa vastaan kirjoittavia toimittajia. Ruotsi kuuluu vain ruotsalaisille, ajattelee ”kaupunkisissejä” johtava Carl Cederhielm. Patrioottien keskeinen juoni kerrotaan kirjan takakannessa.
Luin kirjan samalla viikolla, kun kotimaiset some-lynkkaajat vuodattivat vihaansa Oulun tapahtumien takia. Tajunnassa todellisuus ja fiktio sekoittuivat. Ei tarvittaisi kuin yksi oikean elämän omista ajatuksistaan huumaantuva Carl Cederhielm ja jälki olisi hirveää.
Expressen-lehden toimittajana työskennellyt Pascal Engman liittää taitavasti tähtitoimittaja Madeleine Wintherin, taksikuski Ibrahim Chamsain, huumepomon henkivartijan August Novakin ja Carl Cederhielmin tarinat vähitellen toisiinsa.
Kun tarpeeksi kiihottaa itseään ja muita vihapuheella, kynnys vihatekoihin laskee.
Hän annostelee tarinan salaisuuksia auki maltillisesti ja säilyttää jännityskirjallisenkin kutkuttavuuden viimeiselle sivulle asti.
Kirjan varsinainen pointti on kuitenkin sen yhteiskunnallinen sanoma. Kun tarpeeksi kiihottaa itseään ja muita vihapuheella, kynnys vihatekoihin laskee.
Hieman siinä häiritsee henkilöiden yksiulotteisuus ja murhaajien kylmä tunteettomuus.
Sitten mieleen muistuu kolme sanaa: Anders Behring Breivik. Ei se niin kaukaa haettua olekaan. Isänsä silmissä epäonnistuneen Carl Cederhielmin ilmeinen esikuva on juuri Breivik. Aikaa myöten hänelle ei riitä pelkkä murhaaminen, vaan Cederhielm alkaa suunnitella kirjallista manifestia, jolla hänen nimensä jää pysyvästi historiaan.
Patriootit pyyhkii pölyt siitä tyypillisestä Ruotsi-dekkarista, joka on alkanut jo vähän kyllästyttää. Ei ahdistunutta komisariota, ei noir-henkeä, ei eriparista kyttäkaksikkoa eikä mitään muutakaan, mihin on totuttu.
Niiden sijaan Patriootit on tiukka pakkaus, joka yllättää aidosti ja monta kertaa.
Sivuja on melkein 500. Silti toivoo, että kirja ei loppuisi vielä.
Pascal Engman: Patriootit. Suomentanut Pekka Marjamäki. WSOY 2019. 494 sivua.
uutiskirje 
