Amerikkalaista tuotantoa olevan, pääosin englantilaisin näyttelijävoimin tehdyn Tolkienin (2019) ohjaajan Dome Karukosken edellinen ohjaustyö Tom of Finland (2017) oli eräänlainen pienoisfloppi. Sen rinnalla Tolkien pärjää elämäkertafilmin historiallisissa raameissaan selvästi paremmin.
Viime viikon tiedotteessaan J. R. R. Tolkienin (1892-1973) perhe sekä kirjailijan tekijänoikeuksia hallinnoiva Tolkien Estate sanoutuivat irti elokuvasta.
Tuossa ei ole elokuvan kannalta mitään epäilyttävää. Kysymys ei ole ”virallisesta”, tiukan faktapitoisesta ja seikkaperäisestä pyrkimyksestä jäljittää Tolkienin taival kehdosta hautaan. Nimihenkilö lähipiireineen esitetään elokuvassa hyvin myönteisessä valossa.
Tarina on rajattu juonikuvioltaan vilkasliikenteisessä ja tempoltaan miellyttävän nopeassa leffassa päähenkilön lapsuuden, nuoruuden ja nuoren aikuisuuden vuosiin.
Kässärin rajaukset ovat onnistuneita ja lajityypillinen koostumus rikas. Tolkien on viihdyttävä ihmissuhde-, sota- ja epookkidraama, kehitystarina kuin myös rakkaustarina.
Nykyhetki on valtaosin ensimmäisen maailmansodan synkeällä kuoleman näyttämöllä. Sieltä kuumeisen Tolkienin tajunta palailee tasaisin väliajoin menneisyyden käänteentekeviin hetkiin ja hänelle niissä niin tärkeiden ihmisten osaan.
Linjakas kokonaisuus on tyylikkäästi tunnekylläinen, aitoudellaan vakuuttava kuvitteellinen luku erään legendan elämästä. Visuaalinen näyttävyys (epookki on toteutettu todella komeasti) ja henkilösuhteiden intiimi herkkyys kulkevat lähes kirjaimellisesti käsi kädessä.
Karukoski näyttää jälleen kerran leijonankyntensä näyttelijäohjaajana. Nicholas Hoult (Tolkien) ja Lily Collins (Edith) herkistelevät kuin parhaatkin ”vuosisadan rakastavaiset”, näyttelijäkaartin karismaattinen nestori on Derek Jacobi.
Dome Karukosken ohjaus tuikkii muutenkin nautittavaa sävyjen ja vivahteiden tajua. Tolkien on kelpo työnäyte myös Karukosken vakioleikkaajalta Harri Ylöseltä.
Tolkien (USA, 2019). Ohjaus Dome Karukoski. Ensi-ilta 3. toukokuuta.
uutiskirje 
