Eläkeläisten osuus ruoka-apuun turvautuvista on yllättävän suuri, selvittää Tuomo Laihiala Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistussa tutkimuksessaan Eläkeläiset hyväntekeväisyysruoka-avun asiakkaina. Kaksi viidestä ruoka-apuun turvautuvasta on eläkkeellä. Virallisten köyhyystilastojen valossa Laihiala pitää tulosta yllättävänä siksi, että eläkeläisten köyhyysriski on matalampi muihin perusturvalla eläviin verrattuna.
Tutkimus paljastaa eläkeläisissä muita huono-osaisemman ryhmän. Yli puolet ruoka-avun piiriin hakeutuvista eläkeläisistä on alle 65-vuotiaita. Alle 65-vuotiaiden eläkeläisten suuri määrä leipäjonossa osoittaa, etteivät viralliset köyhyystilastot tunnista eläkeläisten taloudellista huono-osaisuutta riittävässä laajuudessa. Monet alle 65-vuotiaista eläkeläisistä ovat yksineläjiä, jolloin vuokra-asumisen kustannukset syventävät huono-osaisuutta.
Myös kansaneläkkeen saajat ovat aineistossa yliedustettuina, ja eläkeläisten joukossa ruoka-avun pitkäaikaisasiakkuus on yleisempää kuin muissa ryhmissä.
Taloudellinen niukkuus on eläkeläisten parissa usein pitkään jatkunutta. Huono-osaisuutta syventävät lääkekustannukset. Vähävarainen eläkeläinen joutuu monesti tekemään valintoja ruoan ja lääkkeiden väliltä. Tässä ruoka-apu on korvaamaton turvaverkko etenkin jos läheisiltä saatu tuki on vähäistä.
Lähes kaikki apuun turvautuvat eläkeläiset kokevat hakemansa avun pärjäämisensä kannalta välttämättömäksi. Ruoka-apu paikkaa yhteiskunnan rikkinäisiä turvaverkkoja.
Ruoka-apuun turvaudutaan siksi, että muualta saatava apu on riittämätöntä, sitä ei ole saatavilla tai siihen ei osata tai haluta turvautua. Pienituloinen eläkeläinen on elänyt pienillä tuloillaan tyypillisesti jo pitkään, jolloin viimeisetkin joustot on käytetty.
Marginaalista pysyväksi osaksi järjestelmää
Hyväntekeväisyysruoka-apu oli Suomessa marginaalista ennen 1990-luvun lamaa, ja avunsaajat tulivat yhteiskunnan reunamilta. Lamavuosina ruoka-avun tarve räjähti laajan työttömyysongelman seurauksena ja uusia toimipisteitä, kuten seurakuntien ruokapankkeja ja työttömien ruokailupaikkoja, perustettiin eri puolille Suomea.
Laihialan mukaan hätäavuksi tarkoitettu toiminta vakiintui vuosien kuluessa osaksi yhteiskunnan virallisia turvaverkkoja paikkaavaa toimintaa.
Nyt 2010-luvulla tutkijasta vaikuttaa jopa siltä, ettei avuntarpeen lakkaamiseen enää uskota. Kehittämishankkeissa keskitytään ruoka-avun jakoverkostojen uudelleenorganisointiin sen sijaan, että etsittäisiin sosiaalipoliittisia keinoja avuntarpeen ja sen taustalla olevan köyhyyden vähentämiseksi.
Lahjoitus- ja ylijäämäruoan jakaminen on nykyään sosiaalisesti aikaisempaa hyväksyttävämpää, mutta erityisesti iäkkäämmät eläkeläiset tuntevat leipäjonoissa edelleen häpeää. Ruoka-apu koetaan leimaavana avustusmuotona, eikä läheisten toivota tietävän asiasta.
Kohtaamisia kuitenkin myös arvostetaan paljon. Eläkeläiset ovat usein tyytyväisempiä ruoan laatuun ja palvelun toimivuuteen, esiin nousee myös leipäjonojen merkitys tasa-arvoisena kohtaamispaikkana. Sosiaalisten suhteiden ylläpito ruoka-avun yhteydessä on monille tärkeää.
Tukien alikäyttöä syytä pohtia
Ruoka-avun lisäksi diakonia-apuun turvautuminen vaikuttaa tutkimuksen tulosten perusteella olevan iäkkäille eläkeläisille mieluisampaa tai helpompaa kuin toimeentulotuen tai asumistuen hakeminen. Tukien alikäytön syitä ja laajuutta olisikin Laihialan mielestä syytä selvittää tarkemmin.
– Leipäjonossa tarjottava sosiaaliturvaetuusneuvonta saattaisi kohentaa eläkeläisten toimeentuloa, Laihiala pohtii.
Kaiken kaikkiaan tulokset viittaavat mittavaan eläkeläisköyhyysongelmaan. Laihialan mukaan eläkeläisten taloudellisen huono-osaisuuden saisi parhaiten kuriin puuttumalla eläkeläisten lääke-, terveyskeskus- ja sairaalamaksuihin, tarjoamalla kohtuuhintaista vuokra-asumista sekä korottamalla perusturvan tasoa.
– Terveyserot, eriarvoisuus ja siten väestöryhmien välisten erojen kasvu ovat merkittäviä yhteiskuntapoliittisia huolenaiheita.
uutiskirje 
