Akuutti taistelu koronavirusta vastaan on edelleen käynnissä, mutta nyt on avattu keskustelu myös kriisin taloudellisesta jälkihoidosta.
Hallitus kokoontuu koronariiheksi muuttuneeseen kehysriiheen tiistaina ja keskiviikkona. Se mennee vielä kriisin välittömän hoitamisen merkeissä, mutta valtiovarainministeri Katri Kulmuni on jo katsonut eteenpäin. Hänen mukaansa leikkauslistojenkin aika tulee.
– Meidän pitää pohtia, miten me rahoitetaan ne pysyvät menolisäykset, joita olemme jo tehneet tai luvanneet vai jätetäänkö ne tekemättä eli perutaan, Kulmuni sanoi sunnuntaina Helsingin Sanomien haastattelussa.
Kulmunin haastattelusta nousi talousasiantuntijoiden kesken vilkas keskustelu sunnuntaina Twitterissä. Kansan Uutiset esitti neljä kysymystä kahdelle siihen osallistuneelle tutkijalle. He ovat poliittisen historian tutkijatohtori Ilkka Kärrylä Helsingin yliopistosta ja STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà.
Kaikki valtiot velkaantuvat koronan takia käsittämättömiä määriä. Onko edes mahdollista kuitata ne perinteiseen tapaan leikkauksilla ja veronkorotuksilla?
Ilkka Kärrylä:
Teoriassa se on toki mahdollista, mutta ei lyhyellä tai edes keskipitkällä aikavälillä. Leikkaukset ja veronkorotukset supistaisivat kokonaiskysyntää entisestään, mikä todennäköisimmin pahentaisi talouden syöksykierrettä ja pidentäisi taantumaa. Kiristävässä finanssipolitiikassa ei ole mitään järkeä ennen kuin talouskasvu ja työllisyys ovat lähteneet varmasti kestävälle nousu-uralle. Siinä voi mennä yllättävän pitkään. Lisäksi on mietittävä leikkauksien sosiaalisia kustannuksia. Esimerkiksi köyhyyden ja mielenterveysongelmien lisääntymisen sekä koulutuksen heikkenemisen hintalappu on luultavasti pitkällä aikavälillä paljon suurempi kuin näiden velkarahalla toteutettavan ennaltaehkäisyn.
On hyvä muistaa myös, että jos Suomi maksaa valtionvelkaansa pois, se edellyttää, että kotimainen yksityinen sektori tai muut valtiot (vientimaamme) vastaavasti velkaantuvat. Muussa tapauksessa kierrossa oleva rahamäärä pienenee ja talous supistuu.
Patrizio Lainà:
Puhtaasti taloudellisessa mielessä koronavelat on periaatteessa mahdollista kuitata leikkauksilla ja veronkorotuksilla. En kuitenkaan usko, että velkoja voidaan yhteiskunnallisesti kestävästi kuitata näillä keinoilla vaan leikkaustarpeet ja/tai veronkorotustarpeet ovat liian suuria hyväksyttäviksi. Jos kuitenkin päätettäisiin edetä vanhan kaavan mukaan, luulen sen aiheuttavan merkittävää yhteiskunnallista epävakautta.
On ehkä liian aikaista ottaa kantaa koronan taloudellisten vaikutusten korjaamiseen, mutta jotain hahmotelmia jo on. Mitä haluaisit nostaa esille?
Ilkka Kärrylä:
Tätä kannattaa kyllä ennakoida hyvissä ajoin, jotta meillä on tiedossa mahdollisimman monia vaihtoehtoja talouden korjaamiseen. Suotavaa olisi, että ne olisivat myös kansalaisten tiedossa.
Omasta mielestäni nyt on kaikkein tärkeintä pitää talous käynnissä valtioiden ottamalla velkarahalla ja vielä normaaliin palatessa jatkaa niin massiivista velanottoa, elvytystä ja julkista investointia kuin työllisyyden palauttaminen kriisiä edeltävälle tasolle vaatii. Historiallisena vertauskohtana kannattaa käyttää Euroopan jälleenrakennusta toisen maailmansodan jälkeen. Kaikin keinoin vältettäviä skenaarioita taas ovat 1990-luvun laman sekä vuoden 2008 finanssikriisin hoidossa tehdyt virheet, etenkin liian aikaiset valtioiden menoleikkaukset, jotka hidastavat talouden ja työllisyyden elpymistä ja heikentävät kaikkein huono-osaisimpien asemaa.
Kaikkien nyt tehtävien toimien ohjenuorana, jonka monet kansalaisetkin varmasti voivat jakaa, pitäisi olla hyvinvointivaltion säilyttäminen ja vahvistaminen sekä se, että kriisin kustannukset eivät jakaudu sattumanvaraisesti tai kohdistu voimakkaasti kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.
Patrizio Lainà:
Parhaassa tapauksessa pysyviä taloudellisia vahinkoja ei tule, vaan talous jatkaa pyörimistä siitä, mihin se jäi ennen koronakriisiä. Esimerkiksi lomautusten suosimisella suhteessa irtisanomisiin, toimeentulon turvaamisella ja yritysten tukemisella pyritään siihen, että tilanne palautuisi normaaliksi mahdollisimman nopeasti.
Todennäköisempää kuitenkin on, ettei tilanne välittömästi palaudu ennalleen. Olen ehdottanut työajan lyhentämisen tukemista, mikä vahvistaisi töihin palaamista kriisin jälkeen ja voisi jo kriisin aikana vähentää lomautuksia ja irtisanomisia. Keski-Euroopassa ja myös Ruotsissa työajan lyhentäminen on yleinen keino taloudellisesta kriisistä selviämiseksi.
Mikä olisi omasta mielestäsi tällä hetkellä oikea tapa suhtautua koronavelkaan ja sen tulevaan hoitamiseen?
Ilkka Kärrylä:
Velkaan suhtautumiseen on monia vaihtoehtoja, mutta yhä useammat taloustieteilijät ovat siirtyneet sille kannalle, että julkisen velan bkt-suhteiden rajukaan nousu ei nyt ole taloudelle haitallista, vaan pikemminkin välttämätöntä. Velkojen takaisinmaksulla ei myöskään ole mikään kiire, koska korot tullaan pitämään kaikin keinoin nollassa ja koska kasvava osa valtioiden velkakirjoista on joka tapauksessa jo keskuspankkien hallussa.
Euroalueella ja EKP:lla on kuitenkin monia sääntöjä, jotka estävät keskuspankin kaikkien teoreettisten keinojen käytön. Esimerkiksi kansallisten keskuspankkien hallussa voi olla vain tietty osa oman valtionsa velkakirjoista, ja ne pitää periaatteessa aina ostaa jälkimarkkinoilta eikä suoraan valtioilta. Tätähän on tehty quantitative easing (QE)-ohjelmien puitteissa, joista viimeisimpään koronan takia käynnistettyyn on toistaiseksi varattu 750 miljardia euroa.
Viime aikoina on ehdotettu jälleen euromaiden yhteisiä velkakirjoja, mutta Suomi, Saksa ja muut pohjoiset maat vastustavat niitä, koska pelkäävät niiden johtavan suuriin tulonsiirtoihin Etelä-Euroopan maille. Tässä tilanteessa yhteiset velkakirjat kuitenkin kannattaisi ottaa käyttöön, koska niiden avulla korot pysyisivät varmemmin nollassa ja kaikkien maiden finanssipoliittinen liikkumavara kasvaisi. Etelän maiden halukkuus pysyä eurossa voi kärsiä, jos ne saavat järjestelmästä vain talouspoliittisia rajoituksia. Eurojärjestelmän hajoamista en ainakaan nyt kriisissä toivo, koska pienet kansalliset valuutat ovat paljon herkempiä rahoitusmarkkinoiden oikuille. Jos markkinoiden luottamus menee (tai valtiot pelkäävät, että se menee), korkotasoa ei voi käytännössä säätää itse, vaan taantumassa voi pamahtaa päälle muiden vaikeuksien lisäksi jopa 10% korot. Tämä oli Suomelle 1990-luvun lamassa se pahin kuolinisku.
Oikeastaan ainoa syy maksaa julkisia velkoja koskaan takaisin keskuspankeille on, että siten voidaan poistaa liikaa rahaa kierrosta, jos inflaatio uhkaa tai sijoittajien luottamus valuuttaan horjuu. Tässä seurailen ns. modernin rahateorian (MMT) esittämiä väitteitä, joista olen melko vakuuttunut, vaikka monet valtavirtaekonomistit suhtautuvat niihin edelleen epäillen.
Julkisten velkojen osittainen alaskirjaaminen eli armahtaminen keskuspankin taseesta ei olisi mahdoton vaihtoehto sekään, mutta sen merkitys olisi lähinnä symbolinen, koska velkoja ei tosiaan tarvitse muutenkaan välttämättä maksaa. Asiahan on täysin eri, jos velka on jollekin muulle toimijalle kuin omalle keskuspankille. Toisen maailmansodan jälkeen oli toimiva ratkaisu, että USA armahti liittolaistensa sotavelkoja. Suuri osa niistä oli tosin alunperinkin annettu sotatarvikkeina eikä rahana.
Patrizio Lainà:
Velkaa pitää rohkeasti ottaa torjuntatoimenpiteistä selviämiseksi, mutta myös niiden jälkeen elvyttämiseksi. Järkevintä olisi EU:n tasolla päättää yhteisistä toimista, mutta jäsenmailla tuntuu olevan vaikeuksia yhteisen sävelen löytämiseksi. Koronakriisin jälkeen uskon, että joudutaan tavalla tai toisella mitätöimään valtion velkoja.
Mitä mielestäsi kertoo se, että valtiovarainministeriön ulostulo tässä vaiheessa on, että “leikkauslistat nostetaan pöydälle”?
Ilkka Kärrylä:
Ulostulo kertonee siitä, että VM haluaa muistutella ja pitää kiinni aiemmasta talouspolitiikan linjasta, joka tähtää julkisen talouden tasapainoon. Tämän muistuttelun sopivuudesta kriisin keskellä voidaan olla montaa mieltä. VM:n tavoitteen taustalla on kuitenkin ollut ennen kaikkea aiheellinen pelko Suomen väestön ikääntymisestä ja sen aiheuttamasta julkisen talouden kestävyysvajeesta. Vaikka ongelma on todellinen, mielestäni VM:n ja useiden valtavirtaekonomistien näkökulma siihen on hieman harhaanjohtava. Julkisen talouden saaminen tasapainoon kaikin keinoin voi heikentää talous- ja työllisyyskasvua, jos kokonaiskysyntä on muutenkin heikkoa. Leikkaukset tekevät reaalitaloudelle monenlaista hallaa, kuten jo yllä kuvasin.
Oikeudenmukaisen tulonjaon kannalta leikkausten vaihtoehdoksi pitää miettiä veronkorotuksia, mutta en käsittele sitä nyt. Itse katsoisin joka tapauksessa lyhyellä aikavälillä julkistalouden tasapainon sijaan mieluummin korkotasoa ja inflaatiota. Jos molemmat ovat matalalla, taloudessa on jonkin verran varaa velkaelvytykselle, koska valtion velan määrälle ei tosiaan ole empiirisissä tutkimuksissa havaittu mitään tiettyä ylärajaa, jonka jälkeen se olisi ehdottomasti haitallista tai sijoittajien luottamusta heikentävää.
Väestön ikääntymisen asettama rajoite tulisi luultavasti ensin vastaan sitä kautta, että kokonaiskysyntä kasvaa työvoiman tarjontaa suuremmaksi, jolloin inflaatio kiihtyy. Pitkällä aikavälillä Suomi ei siten tietenkään voi jatkuvasti kasvattaa velkaansa, vaan pitäisi keksiä keinoja saada maahan lisää työikäisiä ihmisiä ja kouluttaa heitä tuottaville aloille.
Normaalitilanteessa väestörakenteen rajoite eli “yli varojen eläminen” näkyisi myös valtionvelan markkinakorkojen nousuna, mutta koska korot pidetään nyt nollassa, VM haluaa välttyä myöhemmiltä yllätyksiltä vahtimalla budjettia mahdollisimman tarkkaan. Tästä politiikasta on kuitenkin lähinnä haittaa, jos se rajoittaa kasvua tuottavia investointeja.
Patrizio Lainà:
Käsittääkseni tätä esitti valtiovarainministeri, ei valtiovarainministeriö. Pidin ulostuloa hyvin erikoisena, koska hallitusohjelmaan on selkeästi kirjattu, että kriisitilanteessa talous- ja työllisyystavoitteista luovutaan ja otetaan käyttöön suhdannepuskuri eli ryhdytään menoelvytykseen. Näiden tarkoituksena on nimenomaan välttää leikkaukset. Leikkauslistojen nostaminen pöydälle vaikuttaa tässä suhteessa olevan hallitusohjelman vastainen.
uutiskirje 
