Etelä-Afrikan perustuslakiin kirjattiin yhtenä ensimmäisistä maista oikeus riittävään veteen vuonna 1996, kaksi vuotta ensimmäisen apartheidin jälkeisten ei-rasististen parlamenttivaalien jälkeen ja 14 vuotta ennen YK:n yleiskokouksen Vesi on ihmisoikeus -julistusta.
Kansallinen vesilaki määrää kotitalouksille maksuttomasti 6 000 litraa puhdasta vettä kuukausittain.
Laeista huolimatta vedenpuute on yli 56 miljoonan asukkaan maassa arkea. Syynä eivät ole vain globaalin lämpenemisen aiheuttamat tihenevät kuivuuskaudet.
Kyseessä on poliittinen ongelma, johon kietoutuu apartheidin perintö ja korruptio. Valtion sekä maakuntien hallintojen julkilausumat ja ihmisten kokemukset eivät käy yksiin.
Vesi valuu haaskuuseen,
rahat toisiin taskuihin
Kun kuivuus kymmenen vuotta sitten oli koetellut Limpopon maakuntaa pohjoisessa, käytettiin alueen vesihuoltoon miljardeja randeja. Silti maakunnan Giyanin kaupungissa ei edelleenkään ole puhdasta, terveydelle vaaratonta vettä saatavilla.
Maakunnassa elää Suomen väkimäärää vastaava ihmisjoukko kolmanneksella Suomen pinta-alasta. Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 97 prosenttia Limpopon asukkaista on mustia.
Vesi- ja sanitaatioministeriö ilmoitti vain noin kahdella kolmasosalla maan kotitalouksista olevan saatavillaan luotettava vesihuolto vuonna 2016. Köyhimmillä alueilla osuus jäi vain vähän yli kolmasosaan.
Kehnoon tilanteeseen on päädytty huolimatta toimialaan upotetuista miljardeista randeista. Rahojen katoamisen tiimoilta tutkitaan nyt valtakunnallisesti 800:aa tapausta, jotka liittyvät petoksiin, korruptioon ja huonoon hallintoon.
Tapaukset on dokumentoitu Corruption Watchin ja Water Intergrity Networkin maaliskuussa 2020 julkaistuun yhteisraporttiin. Se nostaa valokeilaan vesialalla tapahtuvan järjestelmällisen rosvoamisen sekä yhteyksiä poliitikkojen ja korruption välillä.
Raportti kertoo hallituksen erityistutkimusyksikön (SIU) saaneen vuosina 2012, 2016, 2018 ja 2019 tehtäväkseen tutkia valtakunnallisesti toimialan turmeltuneisuutta, johon liittyi neljä miljardia randia huvenneita julkisia varoja. Vastuussa oleviin on kohdistunut vain vähän vakavia laillisia seuraamuksia.
Vesivuotoja ja
haamusäiliöitä
SIU osoittaa putkistojen vuotavan julkisia varoja koko maassa. Raakavesi, välttämättömät vedenkäsittelykemikaalit ja pumppaukseen käytetty energia maksavat. Lisäksi vuotojen vuoksi yhteisöille tarkoitetusta vedestä jää saamatta maksut, kun vesi ei päädy asiakkaiden vesimittareita raksuttamaan.
Yhteisraportti käsittee erikseen hallinnonalan ministerin Nomvula Mokonyanen yhteyksiä ongelmiin. Vuosina 2015–2019 vesi- ja sanitaatioministeriö käytti Vuotojen vastainen sota -hankkeeseen yli kolme miljardia randia (ostovoimakorjatusti liki 400 miljoonaa euroa), jotka osoitettiin 10 000 vuotoammattilaisen kouluttamiseen putkistohuoltotehtäviin.
Eteläafrikkalaiset ovat protestoineet kehnoa vesihuoltoa vastaan viime vuosina.
Hanke ei vähentänyt vuotoja eikä synnyttänyt työpaikkoja. Mokonyane, joka oli sotkeutunut epäselviin varojenkäyttöön vesisektorilla lähes koko 2000-luvun, ei toteuttanut tehokkaita vuodonvalvontaohjelmia, vaikka maasta olisi löytynyt siihen osaamista.
Korruptio ja välinpitämättömyys haittaavat ihmisten arkielämää pahoin.
Intian valtamereen rajoittuvan Itä-Kapin maakuntahallitus tiedotti toukokuussa lähes 4 000 sadevesisäiliön asentamisesta eri puolille hallintoaluettaan, viesti uutissivusto AllAfrica toukokuussa.
Hallitus kuitenkin kieltäytyy kertomasta, minne vesisäiliöt on sijoitettu. Esimerkiksi sisämaan uMgwalana-kylän asukkaat Sakhisizwen kunnassa ovat joutuneet kauhomaan vettä mutaisesta uomasta, joka aikanaan on ollut joki.
”Meille on kyllä tuotu säiliöitä viime kuussa, mutta ei niissä ole vettä. Olemme kitkutelleet veden kanssa viime marraskuusta lähtien, kun sateita ei juuri tule” selitti asukas Lisa Nakami New Framelle, joka on Johannesburgissa sijaitseva, voittoa tuottamaton sosiaalisen oikeudenmukaisuuden media.
South African National Civic -järjestön Nomsa Miso totesi, että vesisäiliöistä huolimatta maakunnassa on edelleen vedenpuutetta ja jotkut alueet vain jätetään oman onnensa nojaan.
Itä-Kapissa elää noin 7 miljoonaa ihmistä, joista vain 350 000 on valkoihoisia.
Puute vedestä
tappaa monin tavoin
Eteläafrikkalaiset ovat protestoineet kehnoa vesihuoltoa vastaan viime vuosina. Kapkaupungista noin 1 400 kilometriä koilliseen sijaitsevassa QwaQwassa mielenosoitukset alkoivat 8-vuotiaan Musan kuolemasta helmikuussa.
”Ryntäsimme rantaan. Hän oli edelleen pinnan alla… naapurista kaksi poikaa meni jokeen ja toinen kantoi hänet vedestä”, äiti Phindile Mbele sanoi kyynelissä uutistoimisto Reutersille.
Musa ja hänen isosiskonsa Moleboheng olivat kavunneet rotkoon ämpäreiden ja pullojen kanssa hakeakseen vettä törkyisestä joesta. Janoisina ja väsyneinä he olivat turhautuneet odottamaan vesiautoja, jotka eivät koskaan tulleet.
Musan kuolema johti viikon kestäneisiin mielenosoituksiin 99 prosenttisesti mustien asuttamassa QwaQwassa, joka on pienin apartheidin aikaisista mustien ”kotimaista”. Se sijaitsee 1 500–3 000 metriin kohoavien vuorten välissä kapeana laaksona. Alue on voimallisesti virtaavan Vaaljoen alkulähde. Joki täyttää Lokan tekojärven kokoisen patoaltaan. Vedestä ei pitäisi olla pulaa.
QwaQwan mielenosoituksissa kiviä heitellyt ja barrikadeilla autonrenkaita polttanut Malgas ”Skinny” John kertoi tankkiautosta vettä odottaessaan, että näin heidän on pakko menetellä, kun muuten ”emme tule kuulluksi ja saa vettä”.
Professori Andries Jordaan Vapaavaltion maakuntayliopistosta moittii huonoa infrastruktuurin ylläpitoa. Hän on aivan varma, etteivät pitkään jatkuneet, keskimääräisen alittavat sademäärät ole todellinen syy ongelmiin.
”Sekin on sanottava, ettei Fika Patso -padolla ole ollut kolmeen vuoteen lunta, joka sen tavallisesti täyttää. Mutta se on pieni tekijä tässä. Pääsyy on huono ylläpito, huono suunnittelu ja huono hallinto. En usko, että QwaQwassa edes on insinööriä, joka selviytyisi vesivaroja hallinnoinnista”, hän sanoi SABC Newsin haastattelussa.
Kapkaupungin Day Zerosta
ei otettu opiksi
Toukokuun toisella viikolla Kapkaupungin patoaltaiden vesimäärä oli pudonnut puoleen, kertoo AllAfrican välittämä uutinen.
Uutinen on huolestuttava, sillä huhtikuussa 2018 nelimiljoonaisen asukkaan Kapkaupungin vesi oli kokonaan loppumassa, kun täyttöaste jäi 15–30 prosenttiin kapasiteetista. Sateettomuus oli jatkunut pitkään. Vedettömyys, ”Day Zero”, uhkasi.
Useat lähteet kertovat puoluepoliittisista asenteista ja -kiistoista, kehnosta infrastruktuurin ylläpidosta sekä välinpitämättömyydestä vesiturvan lisäystarpeen suhteen.
Uutiskanava Al Jazeera taustoitti kriittisen kevään aikana, että ennen kuin eurooppalaiset kolonisoivat alueen merimiesten pysähdyspaikaksi vuonna 1652, Pöytävuoren ja Etelä-Atlantin väliin jäävää aluetta nimettiin khoi-kansan kielen sanalla Camissa eli ”Makeiden vesien paikka”, johon vuorilta tulevat vedet kerääntyvät kuin luonnonkulhoon.
Kaupungin tarpeisiin on rakennettu patoaltaita 1800- ja 1900-luvulla. Keskimääräisten sademäärien aikana vettä saatiin taivaalta vuosittain noin kolme kertaa yli kaupungin kulutuksen.
”Koemme parhaillaan nopeaa muutosta säiden käyttäytymisessä”, ympäristötieteiden vanhempi lehtori Kevin Winter Kapkaupungin yliopistosta sanoi Al Jazeeralle: ”Talvisateiden alueena olemme odottaneet sateita yleensä huhtikuussa. Nykyään ne tulevat kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa, jos on onnea.”
Kun vesi loppuu,
se loppuu kaikilta
Mitä kevään 2018 ”Day Zero” sitten käytännössä tarkoitti? Kaupungin kokemukset osoittavat, miten maankattava veden niukkuus ankeuttaa arkea vuonna 2020.
IOL Newsin uutisoima selvitys tiedotti liike-elämän vaikeutuneen kuin koronaviruspandemiassa. Osa yrityksistä joutui lopettamaan toimintansa, väkeä lomautettiin liiketoiminnan heikkenemisen vuoksi. Neljä viidestä yrittäjästä katsoi, että veden niukkuudesta oli haittaa heidän liiketoimilleen.
Tiedejulkaisu San Diego Law Review’n huhtikuussa 2020 julkaisema artikkeli jatkaa keskiluokkaisilla kokemuksilla: ”Heräät ja avaat pesualtaan hanan. Mitään ei tule. Sen sijaan tarvot kilometrejä asettuaksesi jonoon neljän miljoonan muun kanssa saadaksesi pienen päivittäisannoksesi vettä. Keität siitä vähän juomavedeksi. Loput säästät puhdistautumiseen ja peseytymiseen, ja sitten keräät saman veden astioiden pesuun, kasvien kasteluun ja muihin jokapäiväisiin itsestäänselvyyksiin.”
Miljoonille maailman köyhille tämä on arkea, mutta ei kapkaupunkilaisille ennen Day Zeroa.
Vaikka sateet pelastivat viime hetkellä Kapkaupungin 2018, on vain ajan kysymys, milloin vesipula iskee uudestaan, eikä se silloin rajoitu vain tähän pääkaupungin jälkeen maan toiseksi suurimpaan metropoliin, todetaan artikkelissa.
Kapkaupunkia uhannut veden loppuminen oli seurausta vuosien kuivuudesta, mutta myös vesiturvan kehittämisen laiminlyönneistä, infrastruktuurin ylläpidon leväperäisyydestä ja puoluepoliittisesta väännöstä.
Sama koskee nyt koko Etelä-Afrikkaa, jota ennen pidettiin maailmanlaajuisesti vesiturvan kehittämisen edelläkävijänä.
lehti 