Koronakriisi on runnellut maailmaa reilun puolen vuoden ajan. KU kysyi sen alkuvaiheessa Sosten pääekonomisti Jussi Ahokkaalta arvioita kriisin vaikutuksista talouteen. Nyt oli aika palata aiheen äärelle. Suuri kuva arviossa ei ole muuttunut, mutta yhdessä asiassa Ahokas sanoo yllättyneensä.
– Itseni on yllättänyt, kuinka vähän ideoilla onkaan merkitystä, kun tilanne tulee päälle ja institutionaaliset voimat lähtevät jyräämään. Keväällä tuli puhuttua enemmän sen kautta, että nyt poliittiset ideat muuttuvat. Mutta onko ideoilla edes väliä, jos todellisuus ympärillä muuttuu niin paljon.
Tästä hyvä esimerkki on muun muassa Saksan luopuminen niin kutsutusta mustasta nollasta eli budjettitasapainon vaatimuksesta. Saksan hallitus tunnusti, että se ei koronan vuoksi päde ja on oikea hetki elvyttää voimakkaasti. Elvytys onkin noussut oikeastaan ympäri maailman muotisanaksi, kun hallitukset yrittävät torjua talouden täysromahdusta.
Keskuspankkien lupauksilla ei tuntunut olevan enää mitään rajaa.
– Nyt kun nähdään nämä taloudelliset vaikutukset, yhtäkkiä kaikki ovatkin sitä mieltä, että tätä tarvitaan ja sääntöjä pitää muuttaa. Aiempi poliittinen puhe osoittautuu tyhjäksi, Ahokas sanoo.
Institutionaalisilla voimilla Ahokas tarkoittaa yhteiskunnan rakenteisiin kytkeytyviä prosesseja, jotka eivät ole varsinaisesti yksilöitävissä. Niitä muovaavat keskeisesti kulloinkin olemassa olevat instituutiot, kuten keskuspankit ja rahoitusmarkkinat. Jatkossa ehkä enemmän myös vahva valtio, joka on tekemässä tai tehnyt paluun. Ahokas ennakoi kesällä 2019 Politiikasta.fi-sivustolle kirjoittamassaan artikkelissa, että suuri valtio näyttäisi tekevän paluuta.
– Se näyttäisi pitävän paikkansa. Eikä se välttämättä ole mikään ideologinen kysymys, se on vain pakko. On vain huomattu, että järjestelmä ei kestä ilman sitä, hän toteaa lämpimänä lokakuisena päivänä.
Ahokas sanoo, että ilmastonmuutos on hyvin keskeinen tekijä valtion paluuta tukevassa prosessissa. Koronakriisi on näyttänyt tarpeen vahvalle valtiolle.
– Jos ajatellaan, että olemme pysyvässä kriisissä ilmaston vuoksi, totta kai valtiota tarvitaan silloin enemmän apuun.
Keskuspankit
Mutta jos on valtion rooli korostunut koronakriisissä, on se myös entisestään vahvistanut keskuspankkien roolia. Ahokas huomauttaa, että Euroopan keskuspankki ja Yhdysvaltain keskuspankki toimivan kriisin iskiessä hyvin etupainotteisesti.
– Ne antoivat lupauksia osto-ohjelmista ja toimenpiteistä, jotka eivät sitten edes kaikilta osin toteutuneet. Mutta keskuspankit saivat niillä rahoitusmarkkinat rauhoittumaan, Ahokas sanoo.
Ahokas nostaa esiin, että keskuspankkien lupauksilla ei tuntunut olevan enää mitään rajaa. Tämä helpotti valtioiden tehtävää.
– Se on antanut valtiolle tilaa elvyttää, kun on ollut tiedossa, että mitä tahansa tapahtuu, keskuspankki tukee elvyttävää ja tulevaisuuteen katsovaa talouspolitiikkaa. Valtiolla on ollut helppo toimia.
– Tässä mielessä on otettu joitakin askeleita kohti finanssipolitiikkavetoista talousmallia, jota keskuspankki tukee. Sitä voi miettiä, onko se pysyvää vai vain kriisiajan politiikkaa.
EKP totesi jo ennen koronakriisiä, että se ei kykene rahapolitiikalla tekemään enempää ja vetosi euromaihin, jotta ne kiihdyttäisivät investointeja. Vasta koronakriisi sai valtiot lopulta toimimaan.
Mihin palataan
Vaikka moni poliitikko puhuu tällä hetkellä – niin Suomessa kuin maailmalla – vahvan elvytyksen puolesta, on puheissa koko ajan painotuksena väliaikaisuus. Kun koronakriisi on ohi, on aika palata normaaliin, viesti kuuluu.
Mutta mihin normaaliin silloin palataan, kuuluu Ahokkaan vastakysymys. Hän huomauttaa, että EKP ja Fed ovat tukeneet taloutta finanssikriisistä asti määrällisellä elvytyksellä (QE).
– Niitä ohjelmia on yritetty purkaa, mutta aina on tullut voimakas markkinareaktio ja on täytynyt peruuttaa ja käynnistää osto-ohjelmat uudestaan, Ahokas sanoo.
Ylipäänsä perääntyminen nyt aloitetuista toimista voi Ahokkaan mukaan osoittautua vaikeaksi.
– Jos nyt on tehty näin voimakkaita ratkaisuita, jääkö vahvempi finanssipoliittinen ohjaaminen päälle. Tietysti keskuspankkien tuella.
Siksi pohdinta nyt käsillä olevan muutoksen radikaalisuudesta kiteytyy yhteen kysymykseen.
– Onko tilanne väliaikainen ja voiko se jäädä väliaikaiseksi? Monet, jotka tekevät näitä esityksiä, pitävät paluuta mahdollisena. Mutta onko se mahdollista? Ehkä he ajavat vahingossa radikaalimpia linjaa kuin ajattelevatkaan, Ahokas pohtii.
Mahdottomuus
Ylipäänsä paluu johonkin – ehkä myyttiseen – maailmaan, jossa inflaatio on lähellä EKP:n tavoittelemaa kahta prosenttia ja ollaan lähellä täystyöllisyyttä, tuntuu Ahokkaasta mahdottomalta.
– Itse näen kapitalistisen rahatalouden dynamiikan sillä tavalla, että se menee koko ajan kauemmas tuosta maailmasta, jossa ilman julkista puutuntaa pystyttäisiin pitämään talous pyörimässä lähellä täystyöllisyyttä tai resurssien täysimääräistä käyttöä.
Hän huomauttaa, että tällä hetkellä olemme koko ajan alikysyntätilanteessa.
– Se ei ole ratkaistavissa yksityisen sektorin toiminnan käyttäytymisen muutoksen kautta niin, että se alkaisi jollain tavalla investoida itsenäisesti riittävästi suhteessa yleiseen säästämishalukkuuteen. Silloin järjestelmän on pakko nojata julkiseen talouteen ja alijäämiin.
– On vaikea kuvitella, että päästäisiin irti sekulaarista stagnaatiosta eli pitkittyneestä (2008–2020) matalasuhdanteesta, johon monien taloustieteilijöiden – myös valtavirran – on nyt ajauduttu.
Suunta ei ole kääntymässä yhtään mihinkään, kuuluu Ahokkaan viesti.
– Kaikki, mitä me olemme nähneet, on jäämässä enemmän tai vähemmän pysyväksi.
Mutta kapitalismi itsessään ei Ahokkaan mukaan ole uhattuna. Siitä pitävät tässä jutussakin mainitut instituutiot huolen. Ja hyvä niin, Ahokas näkee.
– Nyt jo näkee, mitä pienet säröt tässä talousmallissa aiheuttavat yhteiskunnissamme. Kuka haluaisi olla todistamassa isompaa romahdusta?
uutiskirje 
