Suomi vietti vuonna 1980 ympäristövuotta. Maahan oli saatu ympäristöministeriö ja ilmapiiri oli otollinen luonnonsuojelutoimille. Ajatuksia ja aloitteita virisi eri tahoilla.
Asko Reittu ja viisi muuta nuorta lähti 5. elokuuta Joensuusta Ilomantsin Hattuvaaraan. Tarkoitus oli tutkailla mahdollisuutta vesakkomyrkytysten vastaiselle tempaukselle. Suurin osa nuorista toimi vasemmistonuoria edeltäneessä nuorisoliikkeessä.
Reilun parin viikon leireily huipentui siihen, että myrkkyjä kylvänyt helikopteri poistui paikalta. Urakka jäi kesken, kun lentäjä havaitsi, että myrkkypilveen oli jäänyt ihmisiä.
Ilkivaltaisista häiriköistä tuli sankareita.
– Hattuvaarassa oli syksyn laajin myrkytyskohde ja tiesimme, että kyläläiset vastustavat myrkytyksiä. Siellä oli aiemmin häiritty myrkytystä ajamalla traktoreita ja autoja esteeksi lentokenttänä käytetylle tienpätkälle, Reittu muistelee.
Kylässä nuoret otettiin hyvin vastaan. Mikko Maksimainen osoitti mailtaan leiripaikan. Nuoria kannustettiin, heille tuotiin elintarvikkeita ja rahaa. Martat avasi kyläkauppaan tilin leiriläisille. Nuoria kutsuttiin saunomaan ja leirillä oli joka päivä kyläläisiä.
– Kerran pidettiin lypsylämpimän maidon juontikisa. Voittaja killitti yli kaksi litraa ja sai hurjat vatsakivut. Illat istuttiin nuotiolla, rämpyteltiin kitaraa, tehtiin biisejä.
Nuorten määrä vaihteli, enimmillään heitä oli tusinan verran. Vilkkaimpina päivinä väkeä oli 50-60 – suurin osa kyläläisiä.
Leiri kiinnosti laajasti
Leiri oli kuin turistikohde. Uteliaiden lisäksi siellä kävi luontoihmisiä ympäri maata ja poikkesipa Hattuvaarassa saksalainen turistibussikin.
Nuoret keräsivät maastosta myrkytysalueen rajoille ripustetut muovipussit, rakensivat ajoesteitä helikopterikentälle johtavalle metsäautotielle ja veivät mättäille vaatteita valemarjastajiksi.
Heti alusta oli herätetty tiedotusvälineet. Alueradio uutisoi ”valtauksen” 6. elokuuta, maakunnan lehdet seuraavana päivänä ja 8. elokuuta leirillä oli jo valtakunnan media – toimittajia ja kuvaajia enemmän kuin leiriläisiä.
Toimittajista tuli myös osapuoli. He toivat leirille tietoa vastapuolen aikeista.
Metsähallituksen – myrkyttäjän – hoitoalueen päällikkö Saara Peiponen, maan ensimmäinen naispuolinen ”ukkoherra” tuli leirille 7. elokuuta raportoidakseen viraston johdolle.
– Peiponen yritti pelotella tai uhkailla, mutta pystyi myös asialliseen keskusteluun, Reittu muistaa.
Poliisi kävi leirillä 12. elokuuta tutustumassa tilanteeseen.
Kamppailu tiivistyi 18. elokuuta. Kopteri saapui ja aloitti työn alueella, jossa ei ollut leiriläisiä. Seuraavana päivänä oli tarkoitus myrkyttää loput. Tarkastuslennolla lentäjä havaitsi alueella ihmisiä.
Poliisin ja myrkyttäjän harva ketju hääti maastossa olijoita pois ja myrkytys jatkui. Se keskeytyi kun lentäjä näki alueella edelleen ihmisiä. Suihkun alle jäi neljä nuorta ja se riitti lentäjälle.
Valtakunnan aiheeksi
Hattuvaarassa moni asia muuttui.
Syrjäkylillä kipeänä koettu ongelma nousi keskeiseksi valtakunnalliseksi aiheeksi. Terve järki ja laaja kansalaismielipide tyrmäsivät aikansa tutkimustietoon perustuneen tehometsätalouden käytännön. Ilkivaltaisista häiriköistä tuli sankareita.
Hattuvaara-liike keräsi lyhyessä ajassa yli
17 000 allekirjoitusta eduskunnalle osoitettuun adressiin, jossa vaadittiin myrkytysten lopettamista. Adressia vastaanottanut Johannes Virolainen lupaili lakiin muutosta.
Laki muuttuikin 80-luvun puolivälissä niin, että kunnasta tuli ministeriön sijaan lupaviranomainen. Käytännössä tuo muutos lopetti myrkytykset. Lakia käsiteltäessä vain kokoomus harasi vastaan, koska sen mukaan kunnissa ei riitä asiantuntemus päättämään tällaisesta asiasta.
lehti 