Vantaan syyskuiset kouluväkivaltatapaukset saivat helsinkiläisen toimittajan, vasemmistoliiton entisen politiikka- ja viestintätiimin vetäjän Meri Valkaman kertomaan lapsensa tapauksesta. Lapsi oli rajun kouluväkivallan kohde vuosia.
– Nimenomaan väkivallan, ei kiusaamisen, Valkama korostaa.
– Ne ovat kaksi eri asiaa ja niihin pitää puuttua eri keinoin.
Lapsi tönäistiin pää edellä puuta päin.
Vantaan tapauksen jälkipyykissä asiaan otti kantaa muiden muassa opetusministeri Li Andersson. Hän kirjoitti Twitterissä, että ”kun kiusaamiseen liittyy väkivaltaa on kyseessä koulun sisäisen ongelman lisäksi myös mahdollisesti rikosasia”.
Valkaman mukaan hänen lapsensa tilanne kesti vuosia nimenomaan siksi, että tilannetta käsiteltiin koulussa kiusaamisena, ei väkivaltana.
– Käytettiin KiVa-koulu-metodia ja muita kiusaamisen lopettamiseen tarkoitettuja keinoja, vaikka lapseen kohdistui päivittäinen väkivallan uhka. Sitä uhkaa koulu ei koskaan minun lapseni osalta pystynyt poistamaan, vaan tilanne päättyi vasta koulun vaihtoon, Valkama kertoo.
Väkivalta alkoi heti
Nyt jo yläastetta käyvän lapsen ensimmäiset väkivaltakokemukset tapahtuivat ensimmäisen luokan ensimmäisellä viikolla.
Aluksi väkivalta oli pientä tönimistä, mutta muuttui nopeasti rajuksi. Ensimmäisen koulukuukauden aikana lapsi esimerkiksi tönäistiin pää edellä puuta päin, kaula revittiin verinaarmuille ja ovi pamautettiin kiinni lapsen ollessa sen välissä.
Vanhemmat eivät vielä tajunneet koululta tulleista viesteistä, että asialla oli aina samojen lasten ryhmä.
– Vasta kun aloimme tentata sekä lasta että opettajia siitä, ketkä näiden tekojen takana olivat, selvisi, että kyseessä oli aina sama joukko oppilaita.
Lapsen toisen luokan ajan perhe asui Berliinissä, mutta kun perhe palasi Helsinkiin, väkivalta jatkui. Se oli lähes päivittäistä ja ulottui myös vapaa-ajalle.
Valkaman lapsi ei ollut ainoa, jota pahoinpideltiin. Kohteita oli muitakin.
– Yksi mieleenpainuvimmista tapauksista oli, kun lapsen luokkakaveri käveli aamulla kouluun, hänen kimppuunsa hyökättiin ja hiukset yritettiin sytyttää tuleen, hän sanoo.
Lapsensa kokemuksiin Valkama näkee syyn väkivaltaisten lasten perhetaustoissa.
– Sellaiset teot, joihin nämä lapset syyllistyivät, eivät ole yhdeltäkään lapselta normaaleja. Sen sijaan ne ovat niin voimakas hätähuuto omasta pahoinvoinnista, että jokaisen aikuisen hälytyskellojen pitäisi soida.
Polvea selkään
Neljännen luokan syksyllä perheelle riitti. Väkivalta oli aivan avointa. Koulu ei saanut kitkettyä kiusaamista ja lapsen opettaja oli hyvin huolissaan. Hän saattoi lapsen välitunnille, jossa välituntivalvojat vuorostaan seurasivat tilannetta. Opettaja haki taas lapsen välitunnilta luokkaan.
Kävi niin, että vaikka lapsi kiipesi portaita opettajan vieressä, yksi väkivaltaisista lapsista hyökkäsi takaa polvi edellä lapsen selkärankaan.
– Se oli meille viimeinen niitti, Valkama sanoo.
Valkama vaati rehtoria laatimaan suunnitelman siitä, kuinka koulu toteuttaa perusopetuslain edellyttämän turvallisen oppimisympäristön hänen lapselleen. Suunnitelmaa ei tullut ja niinpä perhe päätti vaihtaa lapsen koulua.
– Seuraavalla kerralla lapsi olisi voinut olla sairaalassa. Kun kyseessä oli lapsen terveys, tuntui lopulta yhdentekevältä jäädä jatkamaan taistelua oikeuksistaan.
Oman lapsensa hyvinvoinnin lisäksi Valkamaa huolestutti väkivaltaan turvautuvien lasten tilanne. Hänen tiedossaan oli, että lasten kodeissa oli paljon vakavia ongelmia.
– Oli aivan selvää, että kesti liian kauan ennen kuin kuvioon otettiin mukaan lastensuojelu ja poliisi. Poliisi mukaan tuli vasta, kun me vanhemmat teimme päällekarkauksista sekä rikosilmoituksen että lastensuojeluilmoituksen. Ajattelimme, että se on myös niiden toisten lasten etu, hän sanoo.
Valkama korostaa, että jos lapsella ei ole turvallisia kotioloja, yhteiskunnan on puututtava tilanteeseen.
– Meni liian monta vuotta, ennen kuin yhteiskunta onnistui järjestämään näille lapsille paremmat olosuhteet. Myös he olivat lapsia, joita olisi pitänyt suojella.
Pitkät vaikutukset
Valkaman mukaan hänen lapsensa voi tällä hetkellä hyvin.
– Mutta koulukiusaamisen ja -väkivallan jäljet ovat sellaisia, että ne voivat näkyä myös vasta paljon myöhemmin. Siksi olen varovainen sanomaan, että hän selvisi kokemuksistaan, hän sanoo.
Koulun vaihtamisen jälkeen lapsen koulumotivaatio kuitenkin pikku hiljaa palasi, ja tällä hetkellä lapsi käy koulua mielellään.
Valkamaa kokemukset mietityttävät silti edelleen. Hän toivoo, että Helsinki ottaisi käyttöön Etelä-Karjalassa käytössä olevan puuttumismallin, jolla on saatu kitkettyä väkivaltaa kymmenistä eri kouluista. Siellä selvästi lainvastaiset teot siirretään suoraan poliisin ja sosiaaliviranomaisten käsiteltäviksi. Tekijä ohjataan niin sanottuun Vintiö-ryhmään, jossa tekijän ja uhrin lisäksi keskustelussa ovat mukana molempien huoltajat, poliisi sekä nuorten oikeusedustaja.
– Malli on ollut tehokas, ja sekä rehtoreiden että poliisin mukaan viime vuonna yksikään väkivaltaan koulussa syyllistynyt ei ole uusinut tekoaan keskustelun jälkeen. Kouluja on myös rohkaistu ottamaan yhteyttä poliisiin matalalla kynnyksellä, Valkama kertoo.
Kuntavaaliehdokkaaksi
Pahimpina aikoina Valkaman kaikki valveillaoloaika kului siihen, että hän etsi ratkaisua tilanteeseen. Hän pitää vakavana rakenteellisena ongelmana sitä, että yhteiskunnassa joutuu taistelemaan saadakseen perusoikeutensa toteutumaan.
– Tämä ei koske pelkästään koulukiusaamista tai -väkivaltaa, vaan muitakin yhteiskunnan osa-alueita, kuten vanhusten hoivaa ja vammaispalveluja. Myös monet pienten lasten vanhemmat tunnistavat tilanteen, jossa on tapeltava saadakseen lapselleen varhaiskasvatuspaikka kohtuullisen matkan päästä kotia. Usein se tappelu tuottaa tulosta. Minusta on huolestuttavaa, että hyvinvointivaltio toimii parhaiten heille, joilla on resursseja taistella oikeuksistaan.
Valkaman kokemukset sekä vanhempana että havainnot toimittajana ovat saaneet hänet aktivoitumaan poliittisesti – ja nyt hän on ehdolla kuntavaaleissa.
– En hyväksy sitä, että ihmisten hyvinvointi tai oikeuksien toteutuminen on kiinni asuinalueesta tai siitä, kuinka paljon resursseja ja kykyä ihmisellä on vaatia oikeuksiaan. Siihen haluan vaikuttaa, hän sanoo.
Huoli on suuri niiden osalta, jotka eivät pysty vaatimaan.
– Siksi yhteiskunnan on luotava entistä parempia malleja, jotta oikeudet toteutuisivat aivan kaikkien osalta ilman uuvuttavaa taistelua.
– Meillä hyvinvointivaltio toimii niille, joilla on riittävästi hyvinvointia vaatia oikeuksiaan. Huoli on suuri niiden osalta, jotka eivät pysty vaatimaan.
uutiskirje 
