Krasnyi bor Petroskoin eteläpuolella Äänisen rantatien vieressä on kaunis männikkö. Tien toisella puolella on iso uimaranta ja Äänisen aallot. Krasnyi borin takana on datša-alue.
Monen lomailijan tie uimaan ja takaisin sekä läheiseen kylään kulkee joukkohautojen päältä. Puuristit, muistokivet ja puihin kiinnitetyt vanhat valokuvat kertovat Krasnyi borin eli Punakankaan synkästä historiasta. Neuvostoliiton 1930-luvun vainojen aikaan siellä teloitettiin noin 1 200 ihmistä, joista suomalaisiksi tiedetään 582. Teloitukset pantiin toimeen vuosina 1937 ja 1938.
Keitä he olivat ja mikä oli heidän ”rikoksensa”? Joutsenossa asuva toimittaja Aimo Ruusunen kertoo sen tänään ilmestyvässä kirjassaan Punakankaan suomalaiset.
Sandarmoh on Krasnyi boria tunnetumpi, ja niiden lisäksi Petroskoin lähellä on muitakin teloitus- ja hautapaikkoja, joita ei tunneta tarkkaan.
Kirjassa on lueteltu teloitettujen suomalaisen nimet. Luettelo perustuu historiantutkija Juri Dmitrijevin kokoamiin tietoihin. Dmitrijev löysi 1990-luvulla Krasnyi borin ja Sandarmohin joukkohaudat. Sandarmohissa Petroskoin pohjoispuolella ammuttiin yli 9 000 ihmistä.
Dmitrijev on ollut poliittisen vainon kohteena useita vuosia. Se huipentui syyskuussa, kun hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen adoptiotyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syytteitä on yleisesti pidetty tekaistuina ja osana kampanjaa, jossa Putinin Venäjällä yritetään vaientaa Stalinin ajan vainojen muistelu.
”Näistä ei paljon puhuttu”
Aimo Ruusunen toimi Kansan Uutisten Moskovan kirjeenvaihtajana 1980-luvulla ja viimeksi Satakunnan Työn päätoimittajana ennen eläkkeelle jäämistään.
”Tarkoitus on muistuttaa kokemuksista ja koettelemuksista, joihin sadat ihmiset Karjalan autonomisessa sosialistisessa neuvostotasavallassa joutuivat – jokainen omalla tavallaan”, hän kirjoittaa Punakankaan suomalaisten aluksi.
Neuvostoliittoon muuttaneiden kohtaloihin hän on perehtynyt 1980-luvulta alkaen. Aihe on sikäli omakohtainen, että Ruususen isän kaksi serkkua ammuttiin Sandarmohissa vuonna 1938.
”Näistä asioista ei ole paljon henkilö- ja sukutasolla puhuttu”, hän kirjoittaa.
Kansan Uutisille hän kertoo halunneensa tehdä tunnetuksi ja kertoa suomen kielellä Suomessa toistaiseksi melko tuntemattomasta teloitus- ja hautapaikasta. Sandarmoh on Krasnyi boria tunnetumpi. Niiden lisäksi Petroskoin lähellä on muitakin teloitus- ja hautapaikkoja, joita ei tunneta tarkkaan.
Suomalaisille Krasnyi bor on sikäli erikoisasemassa, että siellä teloitetuista lähes puolet oli suomalaisia.
Krasnyi borissa teloitetut suomalaiset olivat pääosin parhaassa iässä olleita työläisiä. Suurin osa oli 25–45-vuotiaita, jotka työskentelivät metsän käyttöön perustuvissa ammateissa ja rakennusalalla. Naisia heistä oli 23.
Valtiollinen tutkimus alkanut
Tapahtumista on yli 80 vuotta. Ruusunen kirjoittaa totuuden olevan edelleen ”osaksi taskussa polttava kuuma kivi”. Sillä hän tarkoittaa tutkimatonta asiaa, joka kuitenkin sykkii jossain taustalla.
Nyt tutkimusta on kuitenkin tulossa. Valtioneuvosto käynnisti syyskuussa viisivuotisen tutkimushankkeen suomalaisten vaiheista Venäjällä vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen.
Hallitus tiedotti elokuussa, että hankkeessa toteutetaan interaktiivinen tietokanta Venäjällä vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen olleista suomalaisista ja heidän elämäkertatiedoistaan sekä heitä koskevista ja heihin liittyvistä asiakirjoista ja valokuvista. Tietoja kootaan vuoteen 1964 saakka.
Kokonaisia perheitä tuhottiin
Ruususen kirjassa on esimakua tulevasta. Ammutuista yhdeksän kymmenestä oli saanut tuomion ”vastavallankumouksellisesta toiminnasta” ja isänmaan petturuudesta, joksi luettiin muun muassa vakoilu.
Vainoissa tuhottiin kokonaisia perheitä. Ruusunen kirjoittaa muun muassa Minna ja Alfred Luomasta, joiden perheestä isä ja yksi poika ammuttiin, kolme tytärtä ja toinen poika lähetettiin vankileireille. Vain äidin ei tiedetä olleen vangittuna.
Joistain perheistä ammuttiin kaikki aikuiset. Alaikäiset lapset lähetettiin lastenkoteihin.
Ruusunen kertoo, että hän olisi halunnut kirjoittaa enemmän arkisesta elämästä Karjalan neuvostotasavallassa. Miten asuttiin, mitkä olivat työolot ja kuinka suuret palkat? Näistä löytyy vain hajamerkintöjä, mutta valtiollinen tutkimus voi tuoda lisävalaistusta.
Hän huomauttaa, että on paljon maantieteellisiä alueita, joissa suomalaisten vaiheista tiedetään vähän. Azerbaidžanissa ja Bakussa ja monilla muilla alueilla suomalaisia on ollut paljon.
Ruusunen toivoo, että tutkimusta pystytään tekemään yhteistyössä Venäjän arkistolaitoksen kanssa.
Ei yksi mies vaan koneisto
Stalinin vainoista puhutaan, mutta Ruusunen vierastaa 1930-luvun tapahtumien henkilöimistä yhteen mieheen. NKVD:n eli sisäasiain kansankomissariaatin paikalliset elimet toteuttivat Moskovasta tulleita käskyjä ”kansanvihollisten” etsimisestä ja löytämisestä.
Sitä Ruusunen ei lähde analysoimaan, miten tällainen tappamisen hurme pääsi valloilleen. Neuvostoliitossa tuomittiin vuosina 1921–1953 kaikkiaan 3,7 miljoonaa ihmistä, joista teloitettiin 642 980.
Hän sanoo kuitenkin, että koneistossa syntyi ja ajettiin läpi kuvitelma omassa joukossa olevista vihollisista, mikä pisti ihmiset epäilemään myös toisiaan koneiston sisällä ja toimimaan niin kuin odotettiin. Siis torjumaan vihollisia ja paljastamaan vakoilijoita.
Kun esimerkiksi tapahtui rautatieonnettomuus, niin alettiin tutkia, ketkä ovat tuhotyön tekijöitä, ei sitä, mikä onnettomuuden aiheutti.
– Se oli osittain kansalaissodan peruja, että jostain piti löytää äkkiä vihollinen.
Venäjän kanta riippuu siitä, keltä kysytään
Venäjän suhde vainoihin vaikuttaa ristiriitaiselta. Sandarmohissa on tehty kaivauksia, joilla yritetään todistaa osan uhreista olevan suomalaisten jäljiltä jatkosodasta ja Juri Dmitrijev sai juuri kovan tuomion.
Samaan aikaan Putin on antanut tämän vuoden alussa duuman puhemiehen tehtäväksi selvittää, miten lainsäädäntöä kehittämällä voidaan turvata vainojen uhrien muiston säilyminen.
Ruususen mukaan on mahdotonta sanoa, mikä on Venäjän virallinen kanta asiaan.
– Ei Venäjällä voi vastata sellaiseen kysymykseen, koska se riippuu ihan siitä, keneltä kysytään. Venäjällä mieluummin luistetaan kantojen ottamisesta kuin otetaan niitä.
Hänestä mielenkiintoisin on hanke perustaa Moskovan Butovoon teloitus- ja hautapaikan yhteyteen museo. Siellä lepää ainakin 20 760 ihmistä.
Aimo Ruusunen: Punakankaan suomalaiset. 144 sivua, Warelia.
lehti 