Vaikka Yhdysvaltain perustuslakiin on tehty monia muutoksia, heijastaa se kuitenkin pohjimmiltaan 1700-luvun lopun yhteiskuntaa.
Vapaat valkoiset miehet laativat perustuslain; naisilla, orjilla ja vähävaraisilla ei ollut sanansijaa eivätkä he saaneet äänioikeutta. Alkuvuosikymmeninä vain 6 prosenttia väestöstä sai äänestää.
Perustuslain laatijat pelkäsivät, että tavallinen kansa voi äänestää ”intohimojen vallassa ja harkitsemattomasti”. Siksi päätettiin, että presidentti valitaan epäsuoralla vaalitavalla, valitsijamiehillä. Samalla haluttiin korostaa maan liittovaltioluonnetta: presidentin valitsevat osavaltioiden edustajat.
Epäsuhtaa aiheuttavia lakeja on lähes mahdoton muuttaa.
Vaalitapaan kytkeytyi rasismi. Osavaltioiden kompromissin mukaan orjat laskettiin 3/5-ihmisiksi, jolla kertoimella heidät laskettiin väestöön mukaan. Etelävaltioiden väestöstä 40 prosenttia oli orjia. Etelävaltioiden valkoiset saivat siis heidän ansiostaan lisäpaikkoja edustajainhuoneeseen ja lisää presidentin valitsijamiehiä.
Vuoden 1796 presidentinvaaleissa annettiin yhteensä 67 000 ääntä. Maa koostui 16:sta itärannikon osavaltiosta, ja se oli maatalousvaltainen. Hyvin toisenlainen maa kuin tämän päivän Yhdysvallat, jossa juuri annettiin yli 150 miljoonaa ääntä.
Vaalijärjestelmän epäsuhta
Valitsijamiesvaali antaa suhteettoman painoarvon pienehköille konservatiivisille osavaltioille, joiden väestö on etupäässä valkoista. Toisin sanoen se hyödyttää republikaaneja.
Jokaisella osavaltiolla on kaksi senaattoria; edustajainhuoneessa niillä on edustajia väkimääränsä perusteella. Osavaltioiden valitsijamäärä on näiden yhteismäärä. Näin valitsijamiehiä on Kalifornialla 55 ja pienimmillä osavaltioilla 3.
Käytännössä Wyomingissa annetulla äänellä on presidentinvaaleissa lähes nelinkertainen painoarvo verrattuna Kaliforniaan.
Epäsuhta on vielä suurempi senaatissa. Wyomingilainen äänestäjä pystyy vaikuttamaan senaatin kokoonpanoon noin 70 kertaa suuremmalla painoarvolla kuin kalifornialainen.
Muissa suurissa liittovaltioissa kuten vaikkapa Saksassa tai Kanadassa on senaattia vastaava ylähuone, mutta ei tällaista epäsuhtaa. Yhdysvaltain senaatilla on lisäksi poikkeuksellisen paljon valtaa.
Pääkaupunki Washingtonilla on 3 presidentin valitsijamiestä, mutta ei edustajia kongressissa. 3,2 miljoonan asukkaan Puerto Ricolla ei ole valitsijamiehiä eikä kongressiedustajia. Koska Washingon ja Puerto Rico kallistuvat demokraatteihin päin, eivät republikaanit halua antaa varsinkaan senaattorinpaikkoja niille.
Voittajaksi vähemmillä äänillä
Kahdenkymmenen viime vuoden aikana on vähemmän ääniä saanut ehdokas voittanut kaksi kertaa presidentinvaalit.
Lähellä se olisi voinut olla nytkin, vaikka Joe Biden sai yli 6 miljoonaa ääntä enemmän kuin Donald Trump. Joidenkin satojentuhansien äänten toisenlainen jakautuma vaa’ankieliosavaltioissa olisi keikauttanut tuloksen.
Perustuslain muutosta suoraan kansanvaaliin siirtymiseksi on nykytilanteessa mahdotonta saada läpi. Valitsijamiesjärjestelmä antaa lähtökohtaisesti republikaaneille 4–5 prosenttiyksikön edun.
Hidas, mutta mahdollisempi muutostie on osavaltiotason National Popular Vote -hanke. Osavaltiot ovat säätäneet lakeja, joilla ne sitoutuvat antamaan valitsijamiehensä valtakunnallisesti eniten ääniä saaneelle presidenttiehdokkaalle, jos muutkin tekevät niin.
Viimeksi tämän hyväksyi Colorado marraskuun vaalien yhteydessä järjestetyssä kansanäänestyksessä. Aloitteeseen sitoutuneilla osavaltioilla on nyt yhteensä 196 valitsijamiestä. Jos määrä ylittää 270, suora kansanvaali toteutuu.
Politisoitunut korkein oikeus
Korkeimman oikeuden pitäisi olla puolueeton perustuslain vartija, mutta tosiasiassa se on erittäin politisoitunut. Eliniäksi valitut tuomarit pystyvät kaatamaan minkä tahansa kongressin päätöksen vedoten moniselitteisesti kirjoitettuun perustuslakiin.
Trump on saanut nimitettyä korkeimpaan oikeuteen kolme uutta tuomaria, ja voimasuhteet ovat nyt 6–3 konservatiivien hyväksi.
Trump – joka valittiin vähemmän ääniä saaneena – on pystynyt siis niittaamaan korkeimman oikeuden kokoonpanon ehkä vuosikymmeniksi. Hänen tuomariehdokkaansa on hyväksynyt senaatti, jossa on ollut republikaanienemmistö, vaikka siihen valitut republikaanit ovat saaneet 14 miljoonaa ääntä vähemmän kuin demokraatit.
Perustuslaki ei määrää korkeimman oikeuden jäsenmäärää, joten demokraatit voisivat periaatteessa muuttaa voimasuhteita nimittämällä siihen uusia jäseniä. Vähimmäisedellytys olisi, että demokraatit saisivat Georgian uusintavaaleissa molemmat senaattorinpaikat. Sen jälkeen senaatin voimasuhteet olisivat 50-50, ja varapresidentti Kamala Harris voisi puhemiehenä ratkaista äänestykset.
Rahalla on valtava merkitys Yhdysvaltain vaaleissa. Korkeimman oikeuden vuoden 2010 Citizens United -päätös poisti edelleen pidäkkeitä vaalirahalta.
Jatkuva vaalikäräjöinti
Jos vaalitulos olisi ollut täpärämpi, olisi saatettu joutua tilanteeseen, jossa republikaanienemmistöisten osavaltioiden kongressit olisivat nimenneet valitsijamiehensä vaalituloksesta riippumatta, ja kiista olisi ratkaistu viime kädessä korkeimmassa oikeudessa.
Kertoo poliittisen järjestelmän ongelmista, että tällainen olisi edes teoriassa voinut olla mahdollista.
Parinkymmenen viime vuoden aikana on lisääntynyt käräjöinti siitä, ketkä saavat äänestää, miten äänestetään ja mitkä äänet hyväksytään.
Monet järjestelmän ongelmat kytkeytyvät rasismiin. Yksi niistä on gerrymandering eli vaalipiirien rajojen vetäminen valtapuolueelle suosiolliseksi
Vaalipiirien rajat vedetään kerran kymmenessä vuodessa väestönlaskennan perusteella. Seuraavan kerran näin tehdään ensi vuonna.
Vaalipiirijakoa on aina käytetty mustien ja sittemmin latinoiden äänten hajottamiseen. Nyt republikaanien intresseissä on erityisesti hajottaa demokraateille suosiollisten suurten kaupunkien ääniä.
Gerrymanderingilla on merkitystä: yhden laskelman mukaan republikaanit voivat saada etelävaltioista toistakymmentä lisäpaikkaa edustajainhuoneeseen vireillä olevilla muutoksilla.
Äänestäjäluetteloiden ”puhdistus”
Yhdysvallat lienee ainoa länsimaa, jossa toinen valtapuolue (republikaanit) pyrkii systemaattisesti vaikeuttamaan äänestämistä. Tämä on jatkoa mustien äänestämistä vaikeuttaneille Jim Crow -laeille. Esimerkiksi Alabamassa suljettiin vuonna 2015 lähes kaikissa mustan väestön piirikunnissa toimistot, joista voi saada äänestämiseen oikeuttavan henkilöllisyystodistuksen.
Brennan Justice Centerin mukaan vuosien 2014–2018 välillä äänestäjäluetteloista poistettiin 32 miljoonaa amerikkalaista epämääräisillä perusteilla.
Historiassa myös demokraatit ovat temppuilleet omaksi edukseen, mutta nyt järjestelmän vinoutumista hyötyvät eniten republikaanit.
Yhdysvaltain poliittisessa ja vaalijärjestelmässä on eräänlainen Catch-22-tilanne: juuri vinoutumat tuottavat poliittisiin elimiin sellaiset enemmistöt tai jarrutuskeinot, joiden vuoksi vinoutumia ei saada korjattua tai ainakin se on hyvin vaikeaa.
Yhdysvallat esiintyy demokratian mallimaana, mutta perustellusti voi kysyä, onko se sanan täydessä merkityksessä demokraattinen.
uutiskirje 
