Paavi Fransiskus vieraili maaliskuussa Irakissa, ja kerrankin Irak sai myönteistä julkisuutta. Kyseessä oli ensimmäinen paavin vierailu Irakissa ikinä ja myös ensimmäinen paavin ulkomaanvierailu koronapandemian puhkeamisen jälkeen.
Paavi otettiin sydämellisesti vastaan. Hän vieraili muinaisessa Urissa, profeetta Abrahamin synnyinkaupungissa. Vierailukohteen valinta korostaa abrahamilaisten uskontojen yhteyttä. Paavi tapasi valtion edustajia, tavallista kansaa ja uskonnollisia edustajia, kuten suurajatollah Ali al-Sistanin Najafissa.
Mutta millainen on se Irak, jossa paavi vieraili? Irakin lähihistoria on hengästyttävää luettavaa. Sen jälkeen, kun Yhdysvallat miehitti Irakin vuonna 2003 ja kaatoi Saddam Husseinin hallinnon, Irak on ollut kaaoksessa.
Etnisesti, uskonnollisesti
ja poliittisesti hajanainen
Irak on etnisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti jakautunut. Valtaosa väestöstä on arabeja, joista valtaosa on shiiamuslimeja, vähemmistö sunnimuslimeja. Toinen merkittävä etninen ryhmä on kurdit, joilla on autonominen asema. Kurdistanin alue sijaitsee pohjoisessa, shiiaenemmistöiset alueet etelässä, sunnienemmistöiset lännessä.
Suurimpien ryhmien lisäksi Irakissa asuu turkomaaneja, jesidejä, assyrialaisia ja muita kristittyjä vähemmistöjä. Kristityille ja jesideille Isiksen valtakausi oli erityisen kauhistuttava.
Irakin politiikka on vuodesta 2003 lähtien ollut sektariaanista: puolueet edustavat kukin tiettyä kansanryhmää, shiioja, sunneja tai kurdeja. Kansanryhmät eivät kuitenkaan ole monoliitteja, vaan niiden sisällä on ristiriitoja.
Shiiojen politiikkaa: puolueet,
asejoukot ja suurajatollah Sistani
Shiiojen, väkirikkaimman ja poliittisesti vaikutusvaltaisimman kansanryhmän, politiikka on sirpaleista. Shiiojen puolueet ja vaaliliitot ovat henkilökeskeisiä enemmän kuin ideologisia. Suhtautuminen ulkovaltoihin, etenkin Iraniin, jakaa shiioja.
Tällä hetkellä suurin parlamentaarinen ryhmä on Saairun-liitto, joka voitti vaalit vuonna 2018. Saairunin suurin osatekijä on sadristiliike, joka seuraa uskonoppinut Muqtada al-Sadria. Sadristit saavat kannatuksensa shiialaiselta köyhälistöltä.
Kommunistit ovat toiseksi suurin osatekijä Saairun-liitossa. Kommunistit ovat perustelleet liittoutumista sadristien kannatuksella köyhälistön keskuudessa. Naisten oikeuksien ja uskonnon kaltaiset kysymykset kuitenkin jakavat ryhmiä.
Oma lukunsa on puolisotilaalliset joukot Hashd al-Sha’abi eli kansan mobilisointiyksiköt. Hashd on sateenvarjo-organisaatio, joka perustettiin vuonna 2014 pelastamaan Irak Isikseltä. Siihen kuuluu yli 40 ryhmää. Osa ryhmistä edustaa vähemmistöjä ja sunniheimoja, mutta valtaosa on shiialaisia.
Voimakkaimmat Hashdiin kuuluvat asejoukot edustavat vallankumouksellista shiialaista islamismia, samankaltaista kuin Iranin islamilainen tasavalta ja sen liittolaiset Libanonissa ja Jemenissä. Hashdia edustaa politiikassa Fatah, jolla on toiseksi suurin edustus parlamentissa.
Hashdista on tullut ongelma Irakin valtiolle Isiksen kukistamisen jälkeen. Organisaatio on muodollisesti Irakin valtion alainen, mutta toimii käytännössä autonomisesti. Suurimmat ja radikaaleimmat ryhmät ovat tosi asiassa itsenäisiä.
Vallankumoukselliset shiiaislamistiset ryhmät, voimakkaimpana Kata’ib Hizbollah, pyrkivät paitsi sotilaallisen myös uskonnollisen auktoriteetin asemaan. Kata’ib Hizbollahilla on tutkimuskeskuksia, uskonnollisia kouluja ja oma media.
Mutta vaikka shiialaisella Iranilla on vaikutusvaltaa Irakin politiikassa ja osa asejoukoista on kiihkeästi lojaaleja sille, eivät Irakin shiialaiset ole Iranin pelinappuloita.
Irakin tärkein shiiojen uskonnollinen johtaja Sistani ja hänen edustamansa uskonnollinen instituutio eivät kannata Iranin kaltaista teokratiaa, jossa ylin poliittinen valta on uskonnollisella johtajalla. Sistani pitää etäisyyttä politiikkaan ja vastustaa sektariaanista sotimista.
Iranilla on tiiviit suhteet Irakin politiikan huipulle, mutta Irakin hallitseva eliitti tekee yhteistyötä myös Iranin vihollisten kuten Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian kanssa.
Sunnit Isiksen jälkeen
Sunniarabeilla oli valta Saddam Husseinin Baath-puolueessa. Hallinnon kaaduttua sadattuhannet menettivät työnsä valtiolla, koska olivat kuuluneet Baathiin. Sunnit jäivät marginalisoiduiksi uudessa Irakissa.
Kokemus epäoikeudenmukaisuudesta on ruokkinut sunnien jihadismia. Ensin al-Qaida kävi sotaansa Irakin shiioja vastaan. Lopulta al-Qaidasta muodostui Isis, joka otti vuonna 2014 haltuunsa merkittävän osan Irakista.
Vuoteen 2017 mennessä Isis oli hävitetty kartalta. Seikat, jotka loivat sen, eivät ole kuitenkaan kadonneet. Yhteiskunta on edelleen sektariaaninen ja sunnit marginalisoituja.
Isiksen vastaisen sodan tuhot ovat niin mittavat, ettei niitä voi kokonaisuudessaan arvioida. Monet ovat pakolaisina ja asejoukot hallitsevat rauniokaupunkeja.
Sunnien integrointi yhteiskuntaan ja onnistunut valtionrakennus ovat välttämättömiä, jos Isiksen kaltaisten ryhmien nousu halutaan estää tulevaisuudessa.
Kurdien itsenäisyys-
pyrkimys murskattiin
Irakin kurdeilla on autonominen asema liittovaltiossa. Suhde keskushallintoon on kuitenkin ollut jatkuvasti jännitteinen. Kiistaa on ollut öljytuloista ja alueista, erityisesti Kirkukin kaupungista ympäristöineen.
Kurdistanin aluetta hallitsevat KDP- ja PUK -puolueet. KDP hallitsee Erbilistä, PUK Sulaimaniasta. Barzanien heimo hallitsee KDP:tä, Talabanit taas PUK:ta.
Kurdistanin aluehallinto on vakaampi kuin Irakin keskushallinto, mutta ei sen demokraattisempi. Korruptoituneet valtasuvut kylpevät rikkauksissa ja journalismi on hengenvaarallinen ammatti.
Irakin kurdien valtapuolueita ei pidä sekoittaa Kurdistanin työväenpuolueeseen (PKK), jonka tukikohdat sijaitsevat rajaseudun vuoristossa. PKK:lla on asialliset suhteet PUK:hon, mutta kylmät välit Barzanien kanssa. Turkin sotilasoperaatiot ulottuvat Irakiin sen käydessä jo 1980-luvulla alkanutta sotaansa PKK:ta vastaan.
Vuoden 2017 syyskuussa Kurdistanin alueella järjestettiin äänestys itsenäistymisestä: 92 % äänesti Kurdistanin itsenäistymisen puolesta. Itsenäisyys jäi haaveeksi, kun keskushallinnon joukot ja Hashdiin kuuluvat asejoukot valtasivat Kirkukin, ja Kurdistanin aluehallinto luopui itsenäistymispyrkimyksestään.
Mätä järjestelmä
Lokakuussa 2019 Irakin eteläosissa alkoi ennennäkemätön mielenosoitusliike. Protesteissa ei vastustettu mitään yksittäistä epäkohtaa, vaan yhteiskuntajärjestelmää kokonaisuudessaan. Järjestelmä on korruptoitunut, sektariaaninen ja autoritaarinen.
Mielenosoittajat vastustivat myös ulkovaltojen sekaantumista Irakin politiikkaan. Myös puolisotilaallisten ryhmien valta haluttiin lopettaa.
Millainen vihattu järjestelmä sitten käytännössä on?
Janan Aljabiri kuvailee Basran kaupunkia sosialistisessa Jacobin-lehdessä. Dawa-puolue hallitsee öljykenttää, kahta maakaasukenttää, kansainvälistä lentokenttää ja satamaa. Hashdin poliittinen siipi al-Fatah hallitsee toista satamaa ja rautatietä. Sadristit hallitsevat stadionia ja rajanylitystä Iraniin. Al-Hikma hallitsee öljykenttää, satamaa ja rajanylitystä Kuwaitiin. Al-Battatin heimo valvoo Basran yliopistoa ja yhtä satamaa.
Puolueilla on omat asejoukkonsa. Ne keräävät veroja ja tullimaksuja kuin valtio. Bisnestä voi tehdä vain jos on yhteyksiä valtapuolueisiin ja niiden asejoukkoihin.
Kansantalous perustuu öljyn vientiin. Kauppojen hyllyt ovat täynnä ulkomaisia, etenkin iranilaisia ja turkkilaisia, tuotteita. Maatalous ja teollisuus eivät ole toipuneet Yhdysvaltain miehitystä edeltävälle tasolle.
Lisäksi valtiollinen valta on jaettu eri poliittisten ryhmien kesken. Esimerkiksi shiiaislamistinen Badr hallitsee sisäministeriötä. Poliittinen järjestelmä ilmenee hajanaisena, mutta puolueita ja aseryhmiä yhdistää vallitsevan järjestelmän ja oman valta-aseman suojaaminen.
Mielenosoitusliike yritettiin tukahduttaa väkivalloin. Arvioiden mukaan yli 600 mielenosoittajaa sai surmansa. Mielenosoitusten murskaamiseen osallistui niin valtion turvallisuusjoukkoja kuin Hashdiin kuuluvia asejoukkoja.
Valtaosa mielenosoittajista oli shiialaista köyhälistöä, useimmat nuoria ja työttömiä. Irakilaisista 57 prosenttia on alle 25-vuotiaita. Maan väestö on Lähi-idän nuorin. Mielenosoitusten yleinen henki oli patrioottinen, irakilaista identiteettiä korostava.
Vasemmisto, mukaan lukien kommunistinen puolue, tuki mielenosoituksia ja oli kaduilla. Myös nuorten naisten ja opiskelijoiden osuus mielenosoituksissa oli huomattava.
Mielenosoitusliike ei levinnyt sunnikaupunkeihin, mutta mielipidetutkimusten mukaan myös sunnit ja kurdit sympatisoivat mielenosoituksia.
Pääministeri Adil Abdul-Mahdi joutui eroamaan mielenosoitusten takia. Toukokuussa 2020 pääministeriksi valitulla Mustafa al-Kadhimilla on parlamentin enemmistön tuki, mutta ei omaa puoluetta tai parlamentaarista blokkia. Vaikka al-Kadhimi haluaisikin puuttua Irakin poliittiseen järjestelmään, ei hänellä ole siihen voimia.
Hallitus on luvannut uudet vaalit. Useimmat irakilaiset eivät kuitenkaan luota vaaleihin keinona muuttaa yhteiskuntaa.
Poliittisen järjestelmän kriisin lisäksi Irak on ajautumassa talouskriisiin öljyn matalan hinnan takia.
Onko Irakilla tulevaisuutta?
Muutama vuosi sitten Isis hävitti seremoniallisesti Syyrian ja Irakin välisiä rajanylitysasemia. Isis ei tähdännyt ainoastaan järjestelmän vaihtamiseen, vaan myös olemassa olevien valtionrajojen hävittämiseen.
Lähi-idän nykyinen valtiollinen malli luotiin Iso-Britannian ja Ranskan kesken vuonna 1916. Samoja Sykes-Picotin -sopimuksen luomia rajoja ovat myös kurdit yrittäneet purkaa.
Irakin valtio on säilynyt muodollisesti yhtenäisenä. Voidaan silti kysyä, onko valtiolla tulevaisuutta. Kurdit haluavat edelleen itsenäistyä. Väkivallan ja sodan uhka leijuu yhä yhteiskunnan yllä.
Mielenosoitusliike osoittaa, että irakilaiset haluavat eroon epäoikeudenmukaisesta järjestelmästään. Myös sektariaanista vastakkainasettelua ja ulkovaltojen valtapyrkimyksiä vastustetaan. Järjestelmää ylläpitävät voimat eivät kuitenkaan luovu vallastaan kuin pakolla.
uutiskirje 