”Menkää töihin, jos ette pysty elämään taiteellanne! Hyvä kulttuuri on semmoista, että ihmiset haluu maksaa siitä!” Tällaisia äänenpainoja on kuultu aina, kun kulttuurintekijät ovat puolustaneet oikeuksiaan. Nyt korona-aikaan noita oikeuksia on poljettu oikein urakalla ja kulttuurialan vähäisen edunvalvonnan piipitykset ovat saaneet vastaansa näitä tuttuja näkemyksiä.
Samalla logiikalla esimerkiksi suomalainen maanviljelys ja karjankasvatus pitäisi lopettaa, koska eivät nekään selviä ilman valtion ja EU:n tukia. Samoin risteily- ja rahtialusten on jäätävä satamiin, metsien kaatamatta ja turvesuot raivaamatta.
Luonnon kannalta olisi toki hyvä lopettaa yritystukien syytäminen pahimpia hiilipäästöjä tekeville tuhofirmoille, mutta on puhdasta jeesustelua väittää, että jonkin alan tukeminen olisi jotenkin outoa.
Päinvastoin, outoa on, miten vähän kulttuurialaa tuetaan. Korona-aikana se onkin joutunut kriisiin osittain alan vasta nyt syntyvän edunvalvonnan takia, osittain koska entinen kulttuuriministeri oli kiinnostuneempi turpeenpolton kuin kulttuurin pelastamisesta.
Vuonna 2019 kulttuuriala työllisti 120 000 henkilöä ja alan liikevaihto oli 13,4 miljardia euroa. Ei siis voi väittää, että aivan mitättömästä puuhastelusta olisi kysymys.
Ala ei koostu pelkästään taiteilijoista vaan heidän ympärillään on valtavasti muuta henkilökuntaa: kustantajia, tuottajia, managereita, roudareita, maskeeraajia, puvustajia, rekkakuskeja, valaisijoita ja paljon muita.
Jos ammattina sattuu olemaan vaikka festareiden järjestäminen, on ollut aika hiljaista viimeiset puolitoista vuotta. Ehkä sitten ensi kesänä. Suomen hallitus ei hienoista puheista ja tyylikkäästä mielenosoituksesta huolimatta ole vieläkään kantanut vastuutaan kulttuurialan pelastamisesta. Ensi kerralla kannattaisi Elokapinan ja turvetuottajien tavoin pysäyttää liikenne Mannerheimintieltä.
Kulttuuri- ja taidealan juuri (ja viimeinkin) perustettu etujärjestö Kulta ry oli hankkinut nuo aiemmin mainitsemani luvut alan taloudellisesta koosta. He ovat myös julkaisseet kattavan paketin keinoista, joita julkinen valta voisi käyttää kulttuurin tukemiseksi. Osa niistä on suoraan otettavissa valtioneuvoston ohjelmistoon, toiset sopivat kunnanvaltuustojen toteutettaviksi.
Keinot on jaettu neljään kategoriaan. Institutionaaliset tukimuodot ovat esimerkiksi lisää tukia ja pienempiä vuokria, mutta voivat olla myös viestintää, melulupien helpottamista ja tapahtumasähköä.
Kysynnän tukemiseen kuuluvat esimerkiksi kulttuurisetelit ja taiteen lisääminen kuntien hankintoihin.
Kolmas keino liittyy kulttuuritapahtumien uudelleenjärjestämiseen: Tapahtumille on myönnettävä tuotantotakuu, viime vuoden kuluja on korvattava ja rajoitukset kohtuullistettava vastaamaan muita aloja.
Itseäni eniten yllätti neljäs osa, josta on keskusteltu vähiten. Voi kuitenkin olla, että se on iso syy alan ahdinkoon: resilienssin (eli kriisikestävyyden) vahvistaminen. Epäsäännöllisiä työkeikkoja tekevät taiteilijat pitäisi ottaa kunnolla sosiaaliturvan, työterveyden ja vakuutusten piiriin ja olisi selvitettävä edellytyksiä taiteilijapalkkaan – eräänlaiseen perustuloon. Myös infrastruktuuria, digitalisaatiota ja uusia kokeiluita on tuettava.
Listalla on 24 hyvää työkalua.
Saa suorittaa!
Kirjoittaja on kirjailija, pelisuunnittelija ja yrittäjä.
uutiskirje 
