Kaikissa Pohjoismaissa on kohta yhtä aikaa vasemmistolainen pääministeri, mutta politiikan tutkija arvioi, että työväenpuolueet ovat silti kaukana vanhan kultakautensa päivistä.
Norjan työväenpuolue voitti maanantaina pidetyt suurkäräjävaalit, joissa kahdeksan vuotta hallinneiden konservatiivien suosio notkahti selvästi. Työväenpuolueen puheenjohtaja Jonas Gahr Störe on nousemassa pääministeriksi sisarpuolueita johtavien Sanna Marinin, Ruotsin Stefan Löfvenin ja Tanskan Mette Frederiksenin rinnalle.
– Skandinavian maissa demaripuolueilla on hyvät mahdollisuudet pysyä seuraavissa vaaleissa ykköspuolueena, mutta paluuta vanhaan mahtiasemaan ei ole kellään. Tarkoitan sitä, että kannatus nousisi yli 30 prosentin ja pääsisi sanelemaan politiikkaa, sanoo poliittisen historian dosentti Mikko Majander STT:lle.
Majander työskentelee asiantuntijana Ajatushautomo Magmassa, ja hän on SDP:tä lähellä olevan Kalevi Sorsa -säätiön entinen toiminnanjohtaja. Majander sai usein tehtävässä kommentoida puolueen tulevaisuudennäkymiä.
Edellisten vuosikymmenten aikana Suomessa ja laajemmin Euroopassa on totuttu keskusteluun, jossa on pohdittu sosiaalidemokratian alamäkeä.
Nyt Majander arvioi, että suhtautuminen talouspolitiikkaan on muuttunut maailmanlaajuisesti myönteisemmäksi poliittiselle vasemmistolle. Hän huomauttaa, että poliittisesta kielenkäytöstä on kadonnut talouskuripolitiikka, jota hoettiin 10 vuotta sitten.
– Tässä mielessä perinteiselle sosiaalidemokraattiselle, yhteiskunnan palveluita ja julkisen vallan vastuuta korostavalle linjalle on paljon enemmän tilaa kuin 10 vuotta sitten.
Äärilaidat eivät puhuttele
Julkisen vallan vastuun nostaa esille myös valtio-opin professori Henri Vogt Turun yliopistosta. Hän arvioi, että viime ja tänä vuonna koettu koronapandemia on korostanut valtiollisen ohjauksen tärkeyttä.
– Tämä ei liity mitenkään erityisen valovoimaisiin johtajiin vaan yleisiin näkemyksiin puolueista, Vogt arvioi.
Vogtin mukaan sosiaalidemokraatteja Pohjoismaissa tukevat niiden pitkät juuret. Kun Pohjoismaat arvioidaan useissa eri mittauksissa maailman menestyneimpien yhteiskuntien joukkoon, tämä sataa hyvinvointivaltioita ajaneiden ja rakentaneiden puolueiden laariin.
Vogt arvioi, että puolueita tukee myös se, että ne ovat keskimäärin lähellä poliittista keskustaa, johon suurin osa äänestäjistä lukee itsensä. Toisaalta hän arvioi, että demaripuolueet ovat onnistuneet hyödyntämään kokemusta epätasa-arvosta.
– Demarit ovat onnistuneet tekemään siitä numeroa, että jotkut rikastuvat pohjattomasti samalla, kun toisilla on vaikeaa, Vogt sanoo.
Kannatus jakaantuu useamman kesken
Pääministerien paikoista huolimatta vasemmiston paluu valtaan ei Majanderin mukaan kerro niinkään vasemmistolaisuuden noususta. Hänen mukaansa puoluekentän suuri trendi on edelleen sirpaloituminen.
Sama pätee Saksaan, jossa sosiaalidemokraatit on noussut kyselyissä jopa suurimmaksi puolueeksi juuri ennen loppukuussa häämöttäviä liittopäivävaaleja.
Ennen kaikkea asiaan on vaikuttanut kristillisdemokraattien suosion romahdus, mitä Majander luonnehtii viimeisen suuren kansanpuolueen murentumiseksi.
– Demaripuolueet Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa ovat aiemmin tapelleet ennemmin 40 prosentin kuin 25 prosentin kannatuksesta. Siinä mielessä nyt ei ole tapahtunut mitään isoa nousua, hän sanoo.
Majander korostaa lisäksi sitä, että Pohjoismaiden kesken riittää myös eroja. Työväenpuolueiden menestykselle ei ole ollut vain yhtä reseptiä.
Esimerkiksi Tanskassa demarit kiristivät maahanmuuttolinjaansa sen jälkeen, kun puolue kamppaili kannatuksesta oikeistopopulistisen Kansanpuolueen kanssa.
Suomessa perussuomalaiset onkin haikaillut Tanskan tavoitetta nollasta turvapaikanhakijasta. Kokoomus puolestaan tervehtisi ilolla, jos Suomen SDP omaksuisi ruotsalaisen sisarpuolueensa talouslinjan.
Aivan oma tapauksensa on pieni Islanti, jonka parlamentissa riittää uusia puolueita. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, pääministeri Katrín Jakobsdottir ei edusta vanhaa työväenpuoluetta, vaan hän on Vihreä vasemmisto -puolueen historian toinen puheenjohtaja.
Korvaajaa ei ole löytynyt
Eräs tekijä työväenpuolueiden paluussa valtaan on ollut se, että niiden odotettua korvaajaa ei ole ainakaan vielä löytynyt.
Majanderin mukaan kymmenisen vuotta sitten eräs kysymys oli, nouseeko vihreät edistyksellisen politiikan uudeksi johtopuolueeksi. Asiasta on hänen mukaansa ollut merkkejä, mutta kerrasta toiseen odotus on jäänyt lunastamatta.
Toisaalta myöskään uudet vasemmistopopulistiset liikkeet, kuten Kreikan Syriza, eivät ole nousseet uusiksi johtotähdiksi. Oikeistopopulistit ovat nakertaneet myös vasemmiston kannatusta ja vakiinnuttaneet paikkaansa puoluekentällä, mutta pääministeriksi ne eivät ole Pohjoismaissa toistaiseksi yltäneet.
– On isompi joukko keskisuuria puolueita kuin selkeitä johtopuolueita, Majander sanoo.
Vogt huomauttaa, että Pohjoismaissa puoluekentän muutokset kuitenkin kalpenevat Etelä- ja Keski-Euroopan rinnalla, jossa uusia kansanliikkeitä syntyy ja kuolee rivakammin.
– Keski-Euroopassa on aika paljon epäluottamusta hallitsevia kohtaan. Esimerkiksi Ranskassa on aika paljon skeptisyyttä politiikkaan ja hallitsemiseen, Vogt sanoo.
uutiskirje 
