Suurin osa, 79 prosenttia, sak:laisista luottamushenkilöistä tunnistaa työpaikallaan olevan työntekijöitä, jotka eivät jostain syystä pysty tekemään työtään niin hyvin ja huolellisesti, kuin haluaisivat. Yksityisellä palvelualalla ja julkisella sektorilla näin kokevia on lähemmäs 90 prosenttia, SAK kertoo.
Toinen tänään julkaistu tutkimus kertoo henkisestä kuormituksesta työpaikoilla. Viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana se on laskenut viisi prosenttiyksikköä, mutta edelleen melko tai erittäin kuormittavaksi työn kokee nyt 43 prosenttia työssäkäyvistä.
Sosiaali- ja terveysalalla työskentelevillä henkinen kuormitus on kuitenkin selvästi suurempaa, luku nousee 59 prosenttiin, käy ilmi STTK:n tänä syksynä teettämästä Terveellinen ja turvallinen työelämä -kansalaiskyselystä.
SAK:n mukaan sen luottamusmieskyselyn tulos on yhdenmukainen SAK:n työolobarometrin 2020 kanssa.
– Työolobarometriin vastanneista työntekijöistä 28 prosenttia vastasi, ettei ehdi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisi, ja siksi olemme halunneet tutkia ilmiötä laajemmin, SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila sanoo.
Liian vähän työntekijöitä
Merkittävin syy tilanteeseen on luottamushenkilöiden mukaan se, että työpaikalla on liian vähän työntekijöitä (55 %). Lisäksi luottamushenkilöt kokevat syiksi työnjohdon ja työntekijöiden erilaisen käsityksen työsuoritukseen tarvittavasta ajasta (43 %), töiden määrän runsaan vaihtelun työpaikalla (43 %) ja huonon työn johtamisen (32 %).
– SAK:n aikaisemmista tutkimuksista on lisäksi käynyt ilmi, että työntekijöillä on usein varsinaisen työsuorituksen ohella tehtäviä, joita ei ole mahdollista tehdä työajalla tai sitten varsinaisen työn tekeminen häiriintyy niiden takia. Siitä syntyy kokemus, ettei työlle ole riittävästi aikaa, sen laatu kärsii tai sitä ei arvosteta, Antila täsmentää.
Myös STTK:n tutkimuksen mukaan eniten henkistä kuormitusta aiheuttavat työtehtävien liiallinen määrä, huono johtaminen ja kiire.
– Työmäärän lisäksi henkilöstövaje kuormittaa sosiaali- ja terveysalaa muita aloja selvästi enemmän. Kaksi vuotta sitten tehdyssä kyselyssä 36 prosenttia sote-alalla työskentelevistä ilmoitti henkilöstöpulan kuormittavaksi, nyt luku oli noussut 43 prosenttiin, STTK:n asiantuntija Erkki Auvinen toteaa.
Työntekijöiden voitava vaikuttaa
SAK:n mukaan asiantuntijatyönä tehtävästä työpaikkojen kehittämisestä pitäisi siirtyä enemmän osallistavaan ja henkilöstöstä lähtevään kehittämiseen.
– Työntekijöiden pitäisi aidosti kokea voivansa vaikuttaa työpaikalla itseään koskeviin asioihin. Myös kaiken oheistyön hyödyllisyys olisi kyettävä arvioimaan kriittisesti esimerkiksi tuottavuuden ja työn vaikuttavuuden kannalta. Turhista töistä on uskallettava luopua ilman johdon arvovaltatappioita, Juha Antila ohjeistaa.
STTK:n kyselyssä vastaajat nostivat ratkaisuiksi paremman palkkauksen, henkilöstöresurssien lisäämisen ja paremman johtamisen. Myös työnjaon ja aikatauluttamisen parantaminen vähentäisi henkistä kuormitusta työpaikoilla.