Joka aamu ennen muita puuhia Langelihle Tshuma tarkistaa vesihanansa ja sen hetkiset vesivarannot. Vaikka neljän lapsen kotiäiti elää Bulawayossa, Zimbabwen toiseksi suurimmassa kaupungissa, hän on joutunut tottumaan vesikatkoihin. Vesijohtovesi kuuluu useimpien kaupunkien peruspalveluihin.
Bulawayossa veden tulo on muuttunut arvaamattomaksi. Katkoista ei tiedoteta etukäteen, eikä myöskään siitä, milloin vettä jälleen saa.
Kun vettä ei tule, Tshuma liittyy muihin keskiluokkaisen lähiönsä asukkaisiin, jotka etsiskelevät lähintä vesipistettä tai taloa, jossa on porakaivo.
– Aluksi tuntui nöyryyttävältä kävellä ympäri naapurustoa ämpärit käsissä etsimässä vettä, mutta kun on pieniä lapsia, sitä oppii nöyrtymään. Nyt olen tottunut siihen, Tshuma sanoo.
Päättäjätasolla ei näy naisia
Moni bulawayolainen jakaa Tshuman kokemuksen. Bulawayon naisilla on myös kosolti kohtalotovereita ympäri maailman. Vesi ja yleinen puhtauden ylläpito on kehitysmaissa aina kuulunut naisten tekemään ilmaiseen työhön.
Globaalin vesiyhteistyöjärjestön syyskuussa julkaisemassa raportissa todetaan, että käytännön vastuun kantamisestaan huolimatta naiset on maailmanlaajuisesti suljettu vesihallinnon ulkopuolelle.
Kulttuuriset normit ovat juurruttaneet mieliin kuvan nimenomaan kehitysmaiden naisista noutamassa vettä.
”Naiset on asetettu veden kantajien, ei vedestä vastaavien rooliin”, raportissa todetaan.
”Kun naiset ovat mukana vesiresurssien hallinnassa, heidän yhteisönsä menestyvät paremmin. Kohentuneet vesijärjestelmät tuottavat taloudellisia ja ympäristöllisiä hyötyjä. Kun maapallon väkiluku kasvaa ja ilmastonmuutos voimistaa veden vähyyttä, naiset ovat avainasemassa turvaamassa tämän rajallisen luonnonvaran riittävyyttä”, raportissa sanotaan.
Tarvitaan poliittista tahtoa, jotta naisten päätäntävalta kasvaa. Jos tahtoa riittää, muutokset ovat mahdollisia.