Helsinkiläispari purkaa kissakriisiä omassa kodissaan

Kissakriisi on käsite, jota nyt eduskunnan käsittelyssä olevassa kansalaisaloitteessa toistetaan. Eläinlääketieteen tohtori, tutkija Laura Hänninen sanoo, että kissakriisistä on puhuttu eläinsuojelupiireissä pitkään.

Hänninen on myös maa- ja metsätalousministeriön seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan puheenjohtaja.

– Tuntuu, ettei mikään valistus mene läpi. Enää ei ole samaan tapaan kesäkissoja, mutta meillä on silti valtavasti kissoja, jotka eivät ole kenenkään. Leikkaamattomat kissat liikkuvat ulkona, ne eivät ole sirutettuja eikä kukaan kysy niitä löytöeläintaloista, Hänninen toteaa

Lastenhuoneesta kissala

Hänninen hoitaa ja sosiaalistaa eläinsuojelujärjestö Rekku Rescuen haltuun ottamia kissoja puolisonsa Pate Pesoniuksen kanssa.

Perhe asuu kerrostaloasunnossa Helsingin Käpylässä.

– Kun lapset lähtivät kotoa, mietimme, mitä teemme tyhjiksi jääneillä huoneilla. Toisesta tuli työhuone, toisesta kissala, Hänninen kertoo.

Hänen tehtävänsä on hoitaa ja ruokkia kissat ja siivota niiden huone ja jätökset. Puoliso leikittää.

Nyt heillä on kahdeksan kissaa: emo, sen kuusi pentua ja yksi ylimääräinen pentu. Kissat kuuluivat populaatioon, jossa arvellaan olleen noin sata kissaa. Niistä on onnistuttu loukuttamaan noin 50. Ne ovat peräisin yhdeltä vanhukselta, joka ei pystynyt huolehtimaan valtavasta laumasta.

– Tämän ilmiön taustalla on aika paljon ihmisten huonovointisuutta. On joku tai jotkut, joiden asumusten ympärillä alkaa kissalauma kasvaa, Hänninen sanoo.

Kissapopulaatiot ovat enimmäkseen haja-asutusalueiden ongelma. Suurissa kaupungeissa ne huomataan helpommin.

– Kissat ovat hämäräeläimiä ja elävät piiloissaan. Jos niitä alkaa näkyä päiväsaikaan paljon, niitä on jo todella paljon, Hänninen sanoo.

Kissat lisääntyvät nopeasti

Ennen kunnat lopettivat löytöeläimet, jos niitä ei noudettu kahdessa viikossa. Nykyisin kunnat tekevät yhteistyötä eläinsuojelujärjestöjen kanssa. Järjestöt huolehtivat kunnan vastuun päättymisen jälkeen eläimistä, jotka ovat riittävän hyväkuntoisia lemmikeiksi.

–  Noin 10 000 kissaa kulkee kuntien löytöeläintalojen kautta. Näistä noin viidennes löytää tiensä takaisin omiin koteihinsa ja loput päätyvät vapaaehtoisvoimin pyöritettyjen eläinsuojelujärjestöjen avulla uusiin koteihin. Tämä järjestelmä toimii, Hänninen kertoo.

Esimerkiksi Rekku Rescuella on satakunta sijaiskotia joiden kautta löytyy vuosittain 200 – 300 kissalle uusi koti.

Toiset kymmenentuhatta ovat sellaisia kissoja, joita ei ole järjestelmälle olemassa. Ne ovat niin sanottuja populaatiokissoja, joita alkaa syntyä, kun alueella liikkuu leikkaamattomia kissoja.

– Populaatio räjähtää nopeasti, Hänninen sanoo.

– Kissat tulevat sukukypsiksi noin neljän kuukauden iässä, kantavat kaksi kuukautta ja vierottavat pennut kahden kuukauden iässä.

Viikossa syliin kehräämään

Populaatiokissoista huolehtiminen on jäänyt vapaaehtoisten eli käytännössä eläinsuojelujärjestöjen harteille.

– Ennen saatettiin pyytää metsästysseura ampumaan kissat, mutta se ei vastaa enää nykyarvoja, Hänninen toteaa.

– Lisäksi monista kissoista tulee kivoja lemmikkejä, vaikka se vaatii ison jumpan.

Tätä jumppaa Hänninen ja Pesonius harrastavat. Aiemmin he ovat sosiaalistaneet yhdeksän löytökissaa, yhden kerrallaan, paitsi kerran neljä pentua yhdessä.

– Meille tullessaan kissat voivat olla ensin kauhistuneita, purevat ja raapivat. Sitten ne jäätyvät, voivat piileskellä sänkyjen alla. Mutta meillekin on ollut yllätys, kuinka nopeasti ne voivat sosiaalistua.

Viikossa osa kissoista jo kehrää ihmisen sylissä.

Vanhemman populaatiokissan kanssa voi mennä kolmesta viiteen kuukautta ennen kuin se tottuu ihmisiin ja muuttuu kotikissaksi. Pennuilla se tapahtuu nopeammin.

– Nykyinen pentue muuttui jo viikossa sellaiseksi, että osa jo kehräsi ihmisen sylissä, Pesonius kertoo.

Muutama kissa voi jäädä

Hänninen pitää epäreiluna sitä, että vapaaehtoiset joutuvat huolehtimaan villiintyneistä kissoista. Siksi nyt eduskunnan käsittelyssä oleva kansalaisaloite on tärkeä.

Yhden kissan pelastamiseen tarvitaan monen vapaaehtoisen ilmaiseksi tekemää työtä. Vapaaehtoiset loukuttavat kissoja, neuvottelevat kissojen omistajien kanssa, kokeva pyydykset ja kuljettavat pyydetyt kissat jatkohoitopaikkaan – tai suoraan eläinlääkäriin. Ajokilometrejä yhdelle keikalle kertyy helposti 600-800.

– Jatkohoitopaikassa alkaa meidänkin tekemä perushoito. Kun kissa on kotiutuskuntoinen, yhdistys seuloo sopivat kotiehdokkaat halukkaiden joukosta, Hänninen sanoo.

– Ja taustalla on pyöritettävä loputonta varainhankintaa, sillä yhden kissan perushoitoon leikkauksineen, rokotuksineen, sirutuksineen ja ruokineen menee 300 – 500 euroa.

– Pienellä paikkakunnalla kaikki nuo roolit saattavat kasautua muutaman uupuvan ihmisen kontolle. Isommissakin järjestöissä uuvutaan, kun kissoja tulee ovista ja ikkunoista, ja puuha vain eskaloituu vuosi vuodelta.

Hän muistuttaa siitä, että jokainen, jolla on kissa, voi siruttaa ja leikkauttaa sen. Lisäksi jos tuntuu, että jossain on paljon kissoja, tai on kissoja, joista ei kukaan huolehdi kunnolla, voi ottaa viranomaisiin yhteyttä.

Hännisen hoidossa oleva emokissa leikataan ja se palaa iäkkään omistajansa luokse.

– Vaikka viranomaiset puuttuisivat hallitsemattomaan kissojen määrään, se ei välttämättä tarkoita, että henkilöllä ei olisi koskaan enää lemmikkejä. Viranomaisten kanssa voidaan sopia, että muutama leikattu kissa jää. Ei kymmeniä tai satoja.

Kissat eivät pärjää Suomen luonnossa. Ne sairastuvat, loukkaantuvat ja syövät lintuja.

– Kissa ei kuulu luontoon vaan on joutunut sinne ilman omaa syytään, koska ihmiset eivät ole osanneet hoitaa hommaa, Hänninen muistuttaa.

Osa löytökissoista on niin huonokuntoisia, että niiden kohdalla päädytään eutanasiaan.

– Usein kissasta ei näe, että siihen sattuu. Voi olla hoitamattomia murtumia ja luuhun asti syöpyneitä tulehduksia.

Älä ota sairasta kissaa

Hänninen varottaa ottamasta populaatiopentua ilman, että sen kunto on selvitetty ja se on tottunut elämään ihmisten kanssa.

– Jos sairas pentu tulee kaveriksi omille eläimille, se voi tartuttaa ne, hän sanoo.

Vaikka Hännisen pentue on nyt suhteellisen hyväkuntoinen, kaikilla kahdeksalla kissalla oli tullessaan korvapunkkeja ja sisäloisia. Yksi pentu oli pahasti aliravittu ja sai antibiootteja hengitystie- ja silmätulehduksen vuoksi. Myös kaksi muuta pentua tarvitsi antibioottikuurin. Kaikki saavat korvapunkkihäädön sekä kahden viikon välein matokuureja erilaisia suolistoloisia vastaan.

– Usein populaatiopennuilla on erilaisia virusperäisiä hengitystietulehduksia, joita bakteeritulehdukset hankaloittavat. Lisäksi ne ovat aliravittuja ja erilaiset sisäloisten ja epämääräisen ravinnon aiheuttamat suolisto-ongelmat ovat alkuvaiheessa tavallisia. Nyt pentue syö yhteensä puolitoista kiloa märkäruokaa päivässä. Pennut ovat muutamassa viikossa kasvaneet 300 grammaa kukin.

Ei tarvitse olla eläinlääkäri voidakseen sosiaalistaa kissoja.

– Pitää osata puhua kissaa ja olla valtavan kärsivällinen etenemään aran kissan ehdoin. Oma tausta toki helpottaa: pystyn tekemään diagnooseja ja hoitamaan pikkuvaivat. Isommat vaivat ja leikkaukset tehdään eläinlääkäriasemalla.

Kun kissat ovat valmiita, Rekku Rescue etsii niille kodit. Kissat kotiutetaan leikattuina, sirutettuna ja rokotettuina.

– Kaupungeissa lemmikkikissoista on pulaa. Kissa ei ole helppo lemmikki, ja populaatiotaustaisen kissan kotikissakoulua on jatkettava vielä kotona, Hänninen varoittaa.

Viranomaisten yhteistyötä tarvitaan

Hänninen muistuttaa siitä, että vaikka kissojen rekisteröinti ja hallitsematon lisääntyminen saataisiin hoitoon lainsäädännöllä, se ei poista sitä tosiasiaa, että kehityksen takana on ihmisten hätä.

– Tällä hetkellä viranomaistoiminta on hyvin siiloutunutta. Eri viranomaisia saattaa käydä samassa kodissa toisistaan tietämättä, Hänninen sanoo.

Hänestä viranomaisten välisiä raja-aitoja tulisi madaltaa. Myös vaitiolovelvollisuutta pitäisi tarkastella uudelleen.

– Paikalla voi käydä vanhustyö, mielenterveystyö, poliisi, eläinsuojeluväki, lastensuojelu. Eläinsuojeluviranomainen usein ilmoittaa tilanteesta tarvittaessa lastensuojeluun, mutta lastensuojeluväki ei välttämättä edes osaa katsoa, missä tilassa eläimet ovat. Juuri lausuntokierrokselle tulleessa eläinsuojelulakiehdotuksessa on ehdotettu ilmoitusvelvollisuuden laajentamista eläinsuojelutapausepäilyissä muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollossa toimiviin henkilöihin.

Hänninen ei puuttuisi vähävaraisten oikeuteen pitää eläimiä.

– Eläimistä on valtavasti kansanterveydellistä hyötyä, hän muistuttaa.

– Elämä olisi hirveän paljon ankeampaa, ellei meillä olisi muita eläimiä ympärillä.