Romaanissa vararikon partaalla oleva sirkusseurue houkutellaan Natsi-Saksan propagandakiertueella – Joel Elstelä kirjoitti ”vanhan miehen aikuistumiskirjan”

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Suomalaisen teatterin moniottelija Joel Elstelän, 60, ensimmäinen aikuisten romaani Sirkusleijonan mieli (WSOY 2021) alkaa tarjouksella, josta ei voi kieltäytyä: Egon Heuchler, sirkustirehtööri toisessa polvessa, kutsutaan Berliinin Prinz-Albrecht-Straßelle, SS:n ja Gestapon päämajaan.

Egonin Zircco Fantastico halutaan kiertämään Saksan kaupunkeja ja esiintymään sotajohdolle, Punaiselle Ristille ja Kansainliiton edustajille.

Tässä vaiheessa lukija alkaa aavistella pahaa, samoin Egon itse. Zircco Fantasticon väki taas ottaa tarjouksen vastaan riemumielin. Ovathan lipputulot huvenneet eläinten ruokiin ja generaattorin polttoaineeseen. Palkanmaksu on kuukausia myöhässä.

Keväällä 1940 usko tuhatvuotiseen valtakuntaan on korkealla. Wehrmacht on valloittanut nopeaan tahtiin Puolan, Tanskan, Belgian, Hollannin ja Ranskan.

Samaan aikaan Berliini on oma, anarkistinen itsensä, ”eksyneitten ja rauhattomien kaupunki”. Weimarin tasavallan aikaisen kabareekulttuurin on vain täytynyt siirtyä alamaailman luoliin.

– Jazz- ja swing-musiikki oli kielletty, irtosuhteet ja -suudelmat saattoivat johtaa hankaluuksiin. Asetus 175 merkitsi homoseksuaalisuudesta ankaria rangaistuksia. Samaan aikaan korkeat natsiupseerit rietastelivat. Mustissa univormuissa ja lihaksikkaiden vaaleiden nuorukaisten palvonnassa on selvä homoeroottinen lataus, Elstelä linjaa.

Kirjailijan mukaan oli helpompi kääntää katse toisaalle, ”poissa silmistä, poissa mielestä” -tyyliin.

– Mustien autojen öinä, kun perheitä raahattiin takapenkille, berliiniläiset halusivat uskoa virallista propagandaa. Sen mukaan juutalaisia siirrettiin Palestiinaan tai Madagaskarille.

Voiman ja vallan hypnoosissa

Kosmopoliittinen Zircco Fantastico on kaukana Kolmannen valtakunnan rotuihanteista. Mukana ovat muun muassa italialaistenori Paolo Traballante, turkkilainen meedio Kiral Guneshi, kreikkalainen kuolonhyppääjä Nikos Papadopoulos, parrakas nainen Veronika Elmhoff, siamilaiskaksoset Zora ja Dora Serbian tai Romanian takamailta ja kissanainen Anastasia Zilevska, aatelisemigrantti Neuvosto-Venäjältä.

Sitten asuin- ja eläintenkuljetusvankkurit nostetaan Deutsche Reichsbahnin kuljetuslaveteille. Sirkusspektaakkelien satumainen ihmeen tuntu karisee paikkakunta toisensa jälkeen.

Uusiksi pistettyihin näytöksiin tullaan nyt katsomaan ei-arjalaisen maailman ihmiskummajaisia ja luonnonoikkuja häkeissään.

Kaiken takana on SS-majuri Heiner Steinwambe, entinen runonlausuja. Hänen rikoskumppanillaan, SS-everstiluutnantti Axel Zarkilla, on niin ikään näyttelijä- ja elokuvataustaa.

Autoritaarinen hallinto pyrkii ns. oikeista intellektuelleista nopeasti eroon.

Natsijohdossa oli kakkosketjun taiteilijoita ja älyköitä, jotka eivät olleet päässeet loistamaan omilla teoillaan. Alkaen Hitleristä itsestään, maisemamaalarista, jota ei aikanaan huolittu Wienin kuvataideakatemiaan.

Ovatko juuri tällaiset itsetunnolleen kolhun saaneet ihmiset erityisen alttiita ”voiman ja vallan moraalittomalle hypnoosille”?

– Autoritaarinen hallinto pyrkii ns. oikeista intellektuelleista nopeasti eroon. Paitsi tiedemiehistä, joista voi olla hyötyä sotateollisuudelle. Keskinkertaisuudet pääsevät vaikutusvaltaisiin asemiin. He käyttävät sumeilematta hyväkseen itseään lahjakkaampia. Romaanini kirjoitusprosessi osui yksiin Donald Trumpin valtakauden kanssa. En mitenkään tietoisesti ajatellut Trumpia, mutta siinä on ihminen, joka elää ylivertaisuusharhassaan ja luulee olevansa kaikkien alojen asiantuntija, Elstelä pohtii.

Antisankari kasvaa aikuiseksi

Elstelä tuntee suurta vastenmielisyyttä joukkoliikkeitä, nationalismia ja johtajien palvontaa kohtaan. Hänelle olisi sula mahdottomuus propagoida minkä tahansa aatteen puolesta.

– Lopetin ohjaamisenkin sen takia, etten halua enää johtaa ketään harhaan. Päätös ei ole ihan ehdoton. Jos tulee hyvä musikaali tai muuta kevyttä kuplaa, voisin sellaisen tehdä, Elstelä naurahtaa.

Sirkusleijonan mieli ylsi Finlandia-ehdokkaaksi ja sai syksyn mittaan paljon positiivista huomiota. Elstelä kuvaa romaaniaan ”vanhan miehen aikuistumiskirjaksi” ja matkaksi itsensä löytämiseen.

Antisankari Egon potee lakkaamatta tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Hän kantaa vastuuta sirkuslaisistaan, mutta ei saa tehtyä mitään heidän pelastamisekseen. ”Alakuloisten itsesyytösten kaunamarssia” voi paeta vain alkoholiin. Pian isältä jääneet kalvosinnapit, norsunluuimuke ja hopeinen taskukello on myyty tai annettu pantiksi.

– Tein Egonista tarkoituksella saamattoman romantikon, joka lilluu vanhojen kirjojensa ja portviinilasinsa pilvessä. Kunnes lopulta on vähän pakko ottaa kantaa ja kasvaa aikuiseksi, sirkuslaisten ajautuessa hengenvaaraan.

Näytelmien parissa Elstelä on tottunut taloudellisuuteen ja lyhytsanaisuuteen. Liki 600-sivuista Sirkusleijonan mieltä kirjoittaessaan hän antoi itselleen vapaat kädet: teksti on voimakkaan kuvailevaa, runollista ja detaljirikasta.

Perusrealismista ei ole kyse: romaanissa viitataan Edgar Allan Poen, Oscar Wilden ja Mary Shelleyn goottilaiseen kauhuun. Monitulkintainen loppu jättää portin auki fantasiaan: siihen, että Zircco Fantasticon väellä olisi oikeitakin taikavoimia.

– Elokuvafriikkinä minulle ovat tärkeitä Fritz Langin vanhat mykkäfilmit: niiden groteskit kasvokuvat ja jyrkät valot ja varjot, Elstelä tunnustaa.

Komisario Palmu ei lepää rauhassa

Elstelän äidinisä oli historiallisen romaanin mestari Mika Waltari (1908–79,) äiti kirjailija Satu Waltari (1932–2014) ja isä teatteri- ja elokuvaohjaaja Esko Elstelä (1932–2007).

Siinä on sukuperintöä kerrakseen. Joel Elstelä on halunnut kulkea omia polkujaan. Hän on kuitenkin viime vuosina tuonut Waltarin komisario Palmu -tarinoita näyttämölle.

Matti Kassilan (1924–2018) 1960-luvulla ohjaamat Palmu -dekkarit olivat suurmenestyksiä, pääosissaan Joel Rinne, Leo Jokela ja Matti Ranin. Ne muistetaan dramaattisista ja koomisista käänteistä ja eloisasta Helsinki-kuvasta.

– Palmua on vuosikymmenten varrella kysytty kovasti kaikkialle. Äitini pelkäsi alkuperäisen komisario Palmu -hengen olevan vaarassa eikä antanut lupaa uusversioihin. Hän sanoi minulle, että jos joku tekee, tee sinä sitten, Elstelä muistelee.

Viime syksynä Tampereen Komediateatterissa sai ensi-iltansa Elstelän uusin Palmu-dramatisointi Levätkää rauhassa, komisario Palmu. Sen ohjasi Panu Raipia.

Teksti pohjautuu elokuvasynopsikseen, joka jäi Kassilalta filmaamatta. Näyttelijöiden lakko painoi päälle, ja Waltarilla oli kiire viimeiseksi jääneen historiallisen romaaninsa Ihmiskunnan viholliset (WSOY 1964) kanssa.

Monen mutkan jälkeen sama tarina nähdään sittenkin valkokankaalla: Renny Harlin ohjaa siitä elokuvan, jonka ensi-ilta on näillä näkymin vuonna 2024.

– Käsikirjoitin sen yhdessä Rennyn kanssa. Oma hommani on pientä loppuviilausta vaille valmis, Elstelä huokaa.

Elämässä on siis tilaa vaikkapa uudelle romaanille.