Shayegh Adeli on yksi Suomeen vuonna 2015 turvan ja suojelun toivossa saapuneesta ihmisestä – Missä hän ja muut 32 475 henkeä ovat nyt?

Harmaaseen neuleeseen ja farkkuihin pukeutunut Shayegh Adeli (23) riisuu maskin ja katsoo suoraan silmiin. Adeli kertoo taustastaan hyvällä suomen kielellä.

– Vuonna 2015 joulukuussa tulin Suomeen pikkuveljen kanssa. Silloin mä olin 16-vuotias ja pikkuveli oli 14-vuotias. Nyt asun täällä Espoossa Kilossa ja olen opiskelija.

Adeli ja hänen veljensä kuuluvat siihen reiluun kolmeentuhanteen ilman vanhempia tulleeseen alaikäiseen turvapaikanhakijaan, jotka saapuivat lähes seitsemän vuotta sitten Suomeen. Heidän kotimaansa on Afganistan, joka oli alaikäisten tulijoiden yleisin kotimaa, vaikkakin veljekset olivat asuneet pitkään Iranissa. Suurin osan lapsena tulleista nuorista on Adelin ja hänen veljensä tavoin täysi-ikäistynyt Suomessa.

Alku ei kuitenkaan ollut helppo. Suomen ja Ruotsin rajalla veljekset erotettiin toisistaan, koska pikkuveli oli alle viisitoistavuotias.

– Henkilö tuli sisään ja sanoi nimet. Hän luki mun pikkuveljen nimen, olin iloinen, että päästään täältä. Mutta kun lista loppui, kysyin poliisilta, mikset lukenut mun nimeä, Adeli kertoo.

Poliisi kertoi, ettei Adelin nimi ollut listalla. Adeli hätääntyi ja yritti paeta huoneesta ja tönäisi tielleen asettunutta poliisia. Seurasi päivien odottelu eristyksessä poliisiasemalla. Pohjoisen talvessa vuorokaudenajat sekoittuivat eikä yhteyttä pikkuveljeen heti järjestynyt. Vaikka myöhemmin veljet saivat tavata toisiaan, asuivat he suurimman osan turvapaikkaprosessin ajasta eri paikoissa samalla paikkakunnalla.

Tulijat

Vuonna 2015 saapuneista kaksi kolmesta oli irakilaisia, seuraavaksi suurimmat tulijaryhmät olivat afganistanilaiset, somalialaiset ja syyrialaiset. Tulijoista suurin osa oli iältään nuoria ja 80 prosenttia oli miehiä. Vain pieni osa kaikkien yli 30 000 tulijan turvapaikkahakemuksista ehdittiin käsitellä samana vuonna, suurin osa sai turvapaikkapäätöksen vasta seuraavana vuonna tai jopa myöhemmin. Yhteensä vuosina 2015–2016 myönteisiä turvapaikkapäätöksiä tehtiin reilut 9 500. Adeli joutui odottamaan päätöstä tätäkin pidempään.

Kahdeksan kuukauden Suomessa oleskelun jälkeen Adeli ja hänen veljensä kutsuttiin viimein turvapaikkahaastatteluun ja puolitoista vuotta heidän saapumisensa jälkeen tuli myönteinen päätös perusteena yksilöllinen ja inhimillinen syy. Oleskelulupa oli voimassa vain vuoden.

– Pelko oli koko ajan mun kanssa, kuvaa Adeli aikaa lyhyellä luvalla.

Opinnot takkusivat. Adeli oli nähnyt, kuinka hänen ystävänsä määriteltiin ikätesteissä virheellisesti täysi-ikäisiksi tai palautettiin, kun he täyttivät kahdeksantoista.

– Oli vaikea motivoitua oppimaan suomea, kun ei tiennyt, mitä vuoden jälkeen käy.

Pitkä matka

Adelin tavoin monet odottivat päätöstä pitkään tai joutuivat vuosien hakemuskierteeseen yrittäessään korjata virheitä, jotka olivat seurausta Sipilän hallituksen turvapaikkapolitiikan kiristyksistä ja hakijoiden oikeuksien rajaamisesta, kirjoittaa Suomen turvapaikkajärjestelmää tutkinut Erna Bodström Politiikasta-lehdessä.

Erityisasiantuntija Antti Kaihovaara Kotoutumisen osaamiskeskuksesta näkee prosessien hitauden yleisesti yhtenä kotoutumisen haasteena.

– Se väistämättä hidastaa työllistymistä. Se syö motivaatiota ja vähentää houkuttelevuutta työnantajien silmissä, Kaihovaara sanoo.

Pakolaistaustaiset ihmiset ovat heterogeeninen joukko lukutaidottomista korkeakoulutettuihin, osalla on vakavia traumoja, ja pakolaistaustaisten pääsy työmarkkinoille on hidas prosessi.

Kaihovaaran arvion mukaan heidän työllisyysasteensa on 30 prosentin luokkaa, mutta erot sukupuolten välillä ovat suuria. Koska tulijat olivat nuoria ihmisiä, merkittävä osa heistä on työvoiman ulkopuolella hoitamassa lapsia tai opiskelijoita. Tyypillinen ammatti pakolaistaustaiselle löytyy palvelusektorilta tai teollisuudesta.

Pikaisesti työllistynyt pakolaisten työllistymistä koskevan tilastoinnin ulkopuolelle jäävä ryhmä ovat ne arviolta pari sataa ihmistä, jotka hakivat turvapaikkaa, mutta jäivät maahan työperusteisella oleskeluluvalla.

Adeli valmistuu keväällä ylioppilaaksi ja merkonomiksi. Yliopisto-opinnoista haaveilevalle Adelille kaksoistutkinto oli kompromissi tilanteessa, jossa tukea myönnettiin alkuun vain kahden vuoden opintoihin. Sitä ennen Adeli oli suorittanut suomalaisen peruskoulun oppimäärän vuodessa. Työkokemusta Adeli on kerryttänyt kesätöissä. Punaisen Ristin vapaaehtoisena hän on muun muun muassa ideoinut ja järjestänyt nuorisokahvilaa, jossa eri taustaiset nuoret voivat tavata.

Perheitä Suomeen ja Suomessa

Vuonna 2015 tulleet ovat perheellistyneet kahta reittiä: yhdistämällä kotimaihin jääneitä perheitä ja solmimalla liittoja täällä. Jos tulijoiden enemmistö oli nuoria miehiä, perheenyhdistämisten kautta on saapunut eniten lapsia. Vuosina 2017–2018 kansainvälistä suojelua saaneiden lapsille tehtiin yhteensä vajaat 2 900 myönteistä oleskelulupapäätöstä, kun muille perheenjäsenille niitä tehtiin yhteensä alle 1 000.

Mutta perheiden yhdistäminen jatkuu yhä. Adelin ja hänen veljensä perhe – äiti, isä ja kaksi pienempää veljeä – saapui Suomeen viime syksyn pitkän odotuksen jälkeen Kreikasta, jossa he elivät pahamaineisella Morian pakolaisleirillä kuukausia.

Perhe muutti Kilossa kahdestaan asuneiden veljesten luokse, koska Adeli ei halunnut heidän joutuvan asumaan vastaanottokeskuksessa.

– Heillä oli tosi paha matka, kommentoi Adeli perheen kokemuksia. Hän itse kokee saaneensa jo etäisyyttä vaikeisiin kokemuksiinsa, mutta perheelle ne ovat vielä lähellä.

Tulijat ovat myös perustaneet perheitä Suomessa. Irakilaiset, afgaanit ja syyrialaiset solmivat vuonna 2016 pari sataa avioliittoa, pääosin suomen kansalaisten kanssa. Pakolaisten määrän kasvun vaikutuksista kertoo, että irakilaisten ja suomalaisten avioliitot 2,5-kertaistuivat vuonna 2017, kertoo Kaihovaara.

Vaikka turvapaikanhakijat sijoitetaan ympäri Suomea, muuttoliike maan sisällä suuntautuu pääkaupunkiseudulle, Uudellemaalle ja muihin kasvukeskuksiin. Muuttaminen on ollut yleistä ja nopeaa. Myös Adeli ja hänen veljensä suuntasivat Inkoosta ensin Kirkkonummelle ja sitten Espooseen, koska Inkoossa elämä tuntui niin hiljaiselta.

”Kotoutuminen on kaksisuuntainen tie”

Vaikka kotoutumista lähestytään usein työllistymisen tai kielitaidon kautta, on kyse todellisuudessa laajemman prosessista. THL:n määritelmän mukaan se tarkoittaa yhteiskunnan täysivaltaista jäsenyyttä ja sen edellyttämien tietojen ja taitojen omaksumista.

Adeli valmistuu keväällä ylioppilaaksi ja merkonomiksi. Kuva: Sofie Jokinen

Adelille ihmiset ovat olleet kaikki kaikessa niin hyvässä kuin pahassakin. Heidän kauttaan hän motivoitui oppimaan kieltä – ja kielen kautta alkoi kokea kuuluvansa tänne. Toisaalta edelleenkin luottamusta syö koulun ruokalassa tavallinen näky: valkoiset suomalaiset omissa, maahanmuuttajataustaiset omissa pöydissään. Adeli on saanut ystäviä Suomesta, mutta kotoperäisiin suomalaisiin tutustuminen on ollut vaikeaa.

– Kotoutuminen on kaksisuuntainen tie, Adeli sanoo ja korostaa, ettei kotoutuminen voi olla vain tulijoiden vastuulla ja että työpaikat ja naapurustot eivät saisi jakautua niin, etteivät eri taustaiset ihmiset kohtaa toisiaan.

Palaajat ja ikuiset odottajat

Osa 2015 tulleista palasi pian saapumisensa jälkeen, osa poistettiin maasta myöhemmin. Maastapoistamisissa yli 6 000 henkilön tilastopiikki vuonna 2016 kohdalla sisältänee suuren joukon edellisenä vuonna tulleita ihmisiä. Heidän lisäkseen vapaaehtoisesti palasi vuosina 2015–2017 vajaat 4 200 henkilöä, josta suuri enemmistö palasi Irakiin.

Noin kolmetuhatta henkilöä odottaa edelleen päätöstä tai on äskettäin saanut viimeisen kielteisen päätöksen, arvioi sisäministeriön selvitys. Joukossa on Suomessa syntyneitä lapsia.