Anu Kantola väitteli valtiotieteen tohtoriksi 20 vuotta sitten väitöskirjalla Markkinakuri ja managerivalta. Se käsitteli talouspolitiikan päättäjien ajattelua Suomen 1990-luvun lamassa. Tutkimuksen pääaineistona olivat Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran vuonna 1995 toteuttamat 77 keskeisen päättäjän haastattelut, jotka olivat tutkijoiden käytettävissä.
Päättäjien mielestä laman syy oli liian anteliaaksi paisunut hyvinvointivaltio. Muu lamatutkimus ei tue väitettä.
20 vuodessa on koettu muun muassa finanssikriisi ja poliittisen kentän uusjako oikeistopopulismin nousun takia. Viimeksi korona- ja rokotekriitikot haastoivat viranomaistiedon. Totuuksia voi olla joka lähtöön.
Kuinka jakautunut Suomi on? Ymmärtävätkö eri ryhmät enää toisiaan? Millaisia tunteita yhteiskunnalliset muutokset nostattavat?
Vastauksia antaa viestinnän professorin Anu Kantolan ja työryhmän kirja Kahdeksan kuplan Suomi (Gaudeamus). Siinä elämää suurten muutosten keskellä tarkastellaan hyvätuloisten johtajien ja asiantuntijoiden, keskiluokan, yrittäjien, teollisuuden duunareiden, pätkätyöläisten, maahanmuuttajayrittäjien, maaseudulla asuvien ja lähiöiden pienituloisten kautta. Teokseen on haastateltu 350:tä suomalaista 30 eri paikkakunnalla ympäri maata.
Teoksen viesti on lopulta lohdullinen. Kokemus elämän kiristymisestä yhdistää jokaista kahdeksaa ryhmää, mutta Suomi ei silti ole missään syöksykierteessä. Puskurina on hyvinvointivaltio, jonka 30 vuoden takaiset talouspolitiikan päättäjät näkivät vanhentuneeksi ja haitaksi dynaamisemman yhteiskunnan tiellä.
Kahdeksan kuplan Suomi -teoksen voi nähdä osana hyvinvointivaltion kunnian palautusta.
Tärkeä tunnistaa, miten toiset elävät
Kysymys kuitenkin kuuluu, säilyykö tämä puskuri. Vaikka syöksykierrettä ei ole, talon katto vuotaa ja lattialla tuulee, Kantola kuvailee.
Kantolan edellinen kirja, yhdessä tutkija Hanna Kuuselan kanssa kirjoitettu Huipputuloiset (Vastapaino 2019) kuvasi Suomen kaikkein rikkaimpia. He suhtautuvat hyvin nihkeästi hyvinvointivaltioon ja jopa demokratiaan.
Uuden kirjan perusteella myös pienituloisille ja pätkätyöläisille yhteiskunta näyttäytyy hyvin kaukaisena.
Yhteiskunnan koheesio uhkaakin rapautua kahdesta suunnasta. Tämän estämiseksi kirjan kirjoittajat toivovat, että ihmiset tunnistaisivat, miten toiset elävät. Kaikilla on omat ongelmansa, eikä Suomessa juuri ole vapaamatkustajia.
– Silloin voitaisiin luoda politiikkaa, joka ottaa huomioon eri ryhmät ja ymmärtää heitä. Yhtä hyvin niitä, jotka maksavat paljon veroja, kuin niitä, jotka eivät kykene maksamaan. Uskon sen olevan näin pienelle maalle kohtalonkysymys, että kaikki ihmiset saadaan mukaan tähän yhteiskuntaan, Kantola sanoo.
Muistelemme 20 vuotta sitten tehtyä haastattelua ja 30 vuoden takaista lamaa helsinkiläisessä kahvilassa. Liian anteliaan hyvinvointivaltion sijaan lama oli seurausta rysäyksellä tehdystä pääomamarkkinoiden vapauttamisesta, jota pidettiin välttämättömänä sopeutumisena kansainväliseen kehitykseen.
– Sen hetken totuus oli, että unohdetaan historia ja siirrytään uuteen markkinoitten maailmaan, Kantola muistelee.
Hyvinvointivaltio korjaa talouden ongelmia
Uusi malli toi kasvua ja mahdollisuuksia, mutta vähitellen myös sen varjopuolet kasaantuivat. Vuoden 2008 finanssikriisi oli 1990-luvun lamaan verrattava rysäys, joka horjutti keskiluokan asemaa ja sai populismin nousuun.
Hyvinvointivaltion paluu on yksi vastaus vuoteen 2008, joka sai aikaan Suomen ”menetetyn vuosikymmenen”.
– Ihmiset tiedostavat, että se on tapa, jolla voidaan korjata talouden aiheuttamia ongelmia.
Meillä on tämä pohjoismainen hyvinvointivaltio, joka toimii puskurina. Suomessa kuitenkin melkein 70 prosenttia työntekijöistä on kokoaikaisissa vakituisissa työsuhteissa ja nauttii sen tuomasta turvasta ja eduista. Verot ja tulonjako tekevät sen, että meillä ei ole samanlaista eroa hyvätuloisiin. Julkiset palvelut. Suomessa keskituloisten ei tarvitse samalla tavalla huolehtia siitä, miten saadaan lapset koulutettua ja onko rahaa terveydenhoitoon.
Sosiologi Lotta Junnilainen Helsingin yliopistosta
Suuren ruuvin kokemus myllää politiikkaa
Kahdeksan kuplan Suomen yksi avainkäsite on suuri ruuvi, joka puristaa kaikkien kirjassa haastateltujen ryhmien elämää. Kokemus elämän kiristymisestä on eräs 2000-luvun suomalaisia yhdistävä syvä tarina.
Hyvätuloisilla kysymys on suorituspaineista, keskituloisilla putoamisen pelosta ja pienituloisilla sinnittelystä elämän perusasioissa.
Kahdeksan kuplan Suomen yksi avainkäsite on suuri ruuvi, joka puristaa kaikkien kirjassa haastateltujen ryhmien elämää.
Suuri ruuvi saa aikaan myös poliittista vääntöä. Se on laittanut perinteisen oikeisto-vasemmisto-jaon uusiksi. Kantola puristaa käsillään näkymätöntä tiskirättiä pystysuunnassa. Se kuvaa yhteiskunnan ylempien luokkien kiertymistä vasemmalle ja alempien oikealle.
– Koulutetussa väestössä on vasemmistosympatiaa. Esimerkiksi vasemmistoliitossa on paljon koulutettuja ihmisiä, ja toisaalta kun menin Keilaniemeen jututtamaan hyvätuloisia, niin sielläkin monet kokivat, että suomalainen hyvinvointimalli on todella hyvä, arvokas ja säilyttämisen arvoinen.
Pienituloisten oikeistolaistumiselle puolestaan löytyi kaksi selitystä: kun työnteko on kovaa eikä ole vakaata asemaa työmarkkinoilla, yhteiskunta ja politiikka alkavat tuntua tehottomilta. Tähän joukkoon ovat tulleet myös pienituloiset yrittäjät, joista veronmaksu tuntuu epäreilulta. Että eduskunnassa jotkut poseeraavat heidän rahoillaan.
Työläisten kaksi erilaista maailmankuvaa
Politiikan tutkija Aino Tiihonen tarkastelee työväenluokan poliittisia asenteita tammikuussa tarkastetussa valtio-opin väitöskirjassaan.
Hänen havaintonsa oli se, että työväenluokkia on kolme. Niistä ”ideologiseen työväenluokkaan” kuuluvat eivät itse toimi työntekijäammateissa, mutta he erottuvat kahdesta muusta vasemmistolaisemmalla sosioekonomisella orientaatiollaan. Varsinaisissa työntekijäammateissa toimivat ovat kolmesta työväenluokkaryhmästä konservatiivisimpia.
Kahdeksassa kuplassa haastatellut paperityöläiset ja lähiöiden pienituloiset ovat havainnollistava esimerkki siitä, miten eri tavalla erilaiset työväenluokkaiset ihmiset maailman kokevat.
Paperityöläisillä on korkea järjestäytymisaste ja luottamus joukkovoimaan. He ovat ”solidaarisuuden selkäranka”, jolla duunari-identiteetti on säilynyt vahvana.
”Yhteiskunnan kannattelu verotuloilla tai äänestäminen eivät monille ole vain kansalaisvelvollisuuksia vaan myös kunnia-asia”, sanotaan sosiologian dosentti Sanna Aaltosen kirjoittamassa artikkelissa.
Pienituloisissa lähiöissä rakennemuutokset sen sijaan todella näkyvät. Ihmiset puhuvat itsestään taistelijoina ja pärjääjinä, koska työn tekemisen tapa pakottaa siihen. Kokemus ja tunne ovat, että täällä on pakko pärjätä yksin.
Perinteinen työväenluokkainen työ on hävinnyt ja häviää. Näillä alueilla 1990-luvun laman vaikutukset näkyvät edelleen, huono-osaisuuden vaikutukset pitkittyvät, pitkäaikaistyöttömyys siirtyy sukupolvelta toiselle.
Ihmisten kokemuksissa kuuluu tosi selvästi se, miten kokemukset yhteiskunnasta ja jopa demokratiasta syntyvät arkisissa kohtaamisissa valtion kanssa. Meidän tukiviidakkomme kääntöpuoli näkyy kokemuksena melkein kafkalaisesta hyvinvointivaltiobyrokratiasta, jonka hampaissa on. Siitä syntyy helpommin kokemus, että valtio ei luota minuun ja minä en myöskään luota tähän yhteiskuntaan. Se johtaa helposti osallistumattomuuteen. Äänestämättä jättäminen on hyvin aktiivista toimintaa. Se on sanoutumista irti systeemistä, jossa ei halua olla mukana.
Sosiologi Lotta Junnilainen
Polarisaatiokeskustelu tuontitavaraa
Yksi kirjassa esitetyistä kysymyksistä kuuluu, onko Suomea enää olemassa. Tässä yhteydessä se tarkoittaa, onko suomalaisuudesta enää työkaluksi, jonka avulla voimme vastata maailman muutoksiin. Mitä ihmiset ajattelevat yhteiskunnasta ja kokevatko he kuuluvansa siihen?
– Kyllähän se vastaus oli aika vahvasti kyllä, Anu Kantola sanoo.
– Kun nyt on ollut aika paljon polarisaatiokeskustelua, niin ihmisiä jututtaessa näki sen olevan vähän tuontitavaraa Suomeen Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta, joissa on isot luokkaerot. Suomi on enemmän pohjoismainen kompromissien yhteiskunta. Me olemme yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Meillä on iso keskiluokkainen väestö ja voimakas tavallisuuden eetos. Tämä kaikki vaikuttaa siihen, että kyllä Suomi on olemassa.
Keskiluokan näkemykset kiristyvät siitä, mitä pienituloisten pitäisi tehdä ja miten sosiaaliturvaa ei saa käyttää väärin.
Mutta taas palataan ”suureen ruuviin”: se syö ihmisten uskoa yhteiskuntaan, kun elämä kiristyy.
– Keskiluokan näkemykset kiristyvät siitä, mitä pienituloisten pitäisi tehdä ja miten sosiaaliturvaa ei saa käyttää väärin. Koska oma elämä on tiukkaa, ollaan aika tiukkoja myös siinä, että kaikkien pitää tehdä oma osansa. Kansallinen solidaarisuus voi alkaa murtua siinä vaiheessa kun oma elämä kovenee.
Minä en Suomen kohdalla puhuisi murentumisesta, vaan keskituloiset kokevat epävarmuutta. Osaa keskituloisista töistä uhkaa automatisaatio. Perinteiset vakaat toimistotyöt ovat eri tavalla uhattuina kuin ennen.
Sosiologi Lotta Junnilainen
Ongelmia, mutta myös kunnia-asioita
”2000-luvulla on yleistynyt puhe yhteiskunnan kuplista: yhteiskunnan muutosten ajatellaan jakavan ihmisiä kupliin, jotka eivät enää ymmärrä toistensa todellisuutta. Siinä missä voittajille on tarjolla uusia mahdollisuuksia, häviäjien ammatit katoavat ja työolot tiukkenevat”, kirjassa todetaan.
Pitääkö siis paikkansa, että suomalaiset eivät enää ymmärrä toisiaan?
– Ainakin kirjan vastaanoton perusteella pitää. Ihmiset sanovat, että oli tosi kiinnostavaa lukea siitä, miten toiset elävät.
Kantolan mukaan yksi kirjan tarkoituksista on saada aikaan ymmärrystä, että jokaisella ryhmällä on omat ongelmansa ja on hyvä, jos ymmärtää myös toisten ongelmia. Mutta jokaisella ryhmällä on myös omat ylpeydenaiheensa ja kunnia-asiat, mitä tehdään hyvin.
Kuplia on aina ollut. Sotien jälkeen ja 1980-luvulle asti olivat porvarit, farmarit ja duunarit. Ne olivat selkeitä ryhmiä, joista jokaisella oli oma iso puolue ja työmarkkinajärjestö. Tehtiin yhteisiä kompromisseja, joista kaikki hyötyivät.
Nyt nämä selkeät ryhmät alkavat olla sekaisin. Kaikki isot ryhmittymät ovat liikkeessä, politiikka on liikkeessä, puolueet ovat liikkeessä. Siitä tulee levottomuutta ja turbulenssia.
Epävarmuus on nostanut esiin varmoja vastauksia tarjoavia kansallismielisiä populistisia liikkeitä ja autoritaarisia valtiojohtajia.
Pienituloisista ja lähiöissä tehdyistä haastatteluista kuuluu, miten vasemmistopuolueet epäonnistuvat kanavoimaan heidän tunteitaan. Tuntuu, että kuka ajaisi tällaisen duunarin asiaa, ei oikein kukaan. Ihmisten on vaikea löytää kanavaa poliittisille tunteilleen.
Sosiologi Lotta Junnilainen
Näin nämä asiat koetaan
Yhteiskuntien keskiöön ovat 2000-luvulla nousseet ihmisten tunteet, joita muutokset herättävät. Kirjassa lainataan amerikkalaista sosiologi Arlie Hochschildiä, joka väittää, että ihmisten identiteettiä kannattelee syvä tarina, joka tuntuu oikealta, vaikka faktat eivät aina ihan paikkansa pitäisikään.
Hochschild on tutkinut Yhdysvaltojen taantuvan keskilännen asukkaita. Moni tuntee tulleensa vieraaksi omassa yhteiskunnassaan, ja vierauden tunne vaikuttaa vahvasti siihen, miten he kokevat yhteiskunnan.
Ihmisten tunteilla ei ole aiemmin juuri selitetty poliittista käyttäytymistä, ainakaan Suomessa. Perussuomalaisten entinen puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo tokaisi kerran, että näin nämä asiat koetaan, ja sai vastaansa pilkkaryöpyn.
Anu Kantolan mukaan tunteiden korostaminen liittyy vuoden 2008 jälkeiseen turbulenssiin ja populismin nousuun. Arlie Hochschild tutki, miksi ihmiset äänestävät Donald Trumpia ja omia intressejään vastaan.
– Hän tuli siihen tulokseen, että ihmisillä on tunteiden ryydittämä syvä tarina, jonka varassa he äänestävät.
– Myös polarisaatio, kuplautuminen ja somessa riehuvat keskustelut ovat lisänneet kiinnostusta siihen, voisiko politiikkaa ymmärtää tunteen kautta. Se on meilläkin tässä kirjassa, että mikä on ihmisten tunne yhteiskunnasta ja itsestään.
Nyt tunne on se suuri ruuvi, joka kiristyy, vaikka tilastojen valossa esimerkiksi määräaikaiset työt eivät ole lisääntyneet. Työn tekeminen on kuitenkin kiristynyt. Se aiheuttaa keskiluokalle putoamisen pelkoa.
Kursivoidut otteet ovat kirjan julkistamistilaisuudesta, joka järjestettiin Helsingin yliopiston Tiedekulmassa 2.3.
uutiskirje 
