Miksi feminismiä täytyy yhdistää talouteen? Taloushan on arvoneutraalia. Vai onko? Näin muistan keskustelleeni niin talouskeskustelua seuraavien kuin joidenkin ekonomistien kanssa. Taloustieteilijöiden oletetaan olevan arvoneutraaleja.
”Kuvittele, jos neuvostoliittolaiset eivät tietäisi, mitä on kommunismi”, pohti George Monbiot The Guardianissa vuonna 2016. Tiedätkö sinä, mitä on uusliberalismi? ”Uusliberalismi”-termin käyttö levisi räjähdysmäisesti 1990-luvulla, jolloin se yhdistettiin läheisesti kahteen kehitykseen. Yksi niistä oli finanssialan sääntelyn purkaminen, joka huipentui vuoden 2008 talouskriisiin ja edelleen jatkuvaan euron romahtamiseen. Toinen oli talouden globalisaatio, joka kiihtyi vapaiden rahoitusvirtojen ja uudenlaisten, kunnianhimoisempien kauppasopimusten ansiosta. Taloudellisuudesta ja globalisaatiosta on tullut uusliberalismin tunnetuimpia ilmentymiä nykymaailmassa.
Uusliberalismista, joka on poliittinen filosofia, ja uusklassisesta taloustieteestä, joka on tieteen koulukunta, löytyy huolestuttavan paljon syner-gioita ottaen huomioon, että tieteen ja erityisesti sen neoklassisen koulukunnan edustajat haluavat aina irtautua kaikesta poliittisesta arvosuuntautuneisuudesta.
Uusklassinen taloustiede tarjosi 1980 -ja 1990-luvuilla tarpeeksi intellektuellin ja turvallisen raamin, jonka sisällä oli helppo perustella kapitalismin perusfundamentteja kuten sääntelyn poisto, verojen alentaminen, kilpailun kasvattaminen, tuoton maksimointi, globaali talous, epätasa-arvoinen tulonjako ja ennen kaikkea perusta, joka on omistautunut bruttokansantuotteen kasvulle.
Uusklassinen koulukunta onnistui estämään ja vähättelemään jokaista hieman erilaista tai tieteellisesti pluralistista suuntausta taloudessa niin, että neoklassinen talousmaailma, joka kuvasi täysin kapitalistista maailmaa, myytiin ”taloutena” eikä ”kapitalistisena taloutena”. Näin syntyi ekonomisteja, jotka tutkivat taloutta, joka oli kapitalistinen ja markkinaliberalistinen ja joka oli oman tieteen sisällä ”talous” eikä mitenkään arvojohdettu. Ekonomisteista tuli myös objektiivisia asiantuntijoita. Tutkijoista, jotka heitä yrittivät kritisoida tai tuoda tieteeseen uudenlaista ajattelua, tuli käärmeöljykauppiaita.
Mitä on feministinen taloustiede? Se pyrkii laajentamaan taloustieteen kysymyksiä talouskasvusta ja julkisen talouden tasapainosta sukupuolten väliseen epätasa-arvoon, kehittämään tilastoja ja mittareita sukupuolet ja sukupuolille painottuneen työn huomioivaan suuntaan.
Yksi suurimmista kysymyksistä feministisen taloustieteen kentällä on hoivatyön hinta. Feministisen taloustieteen tutkimus pyrkii keskittämään kysymykset kaikkien sukupuolten hyvinvointiin yhteiskunnassa ja kyseenalaistaa tietyt valtavirtataloustieteen oletukset sosiaalisista konstruktioista.
Feministinen taloustiede pyrkii haastamaan makrotaloustieteen keskiössä olevan talouskasvun maksimoinnin roolia. Feministinen taloustiede ei keskity vain naissukupuoleen vaan huomioi koko intersektionaalisen feminismin spektrin. Tutkimuskentällä keskitytään myös kysymyksiin ihmisten kykenevyydestä ja kyvykkyyksistä pyrkiä kohti hyvinvointia, ei pelkästään vapauteen pyrkiä kohti hyvinvointia, kuten valtavirtataloustieteessä.
Miksi feminististä taloustutkimusta tarvitaan? Niin kauan kuin taloustiedettä nostetaan talouspoliittisessa keskustelussa jopa keskiöön, taloustieteessä tulisi myös huomioida tasa-arvoon ja sen maksimointiin keskittyvä koulukunta.
”Taloustieteessä tulisi huomioida tasa-arvoon ja sen maksimointiin keskittyvä koulukunta.”
Suomessa feministisiä taloustieteilijöitä ei juurikaan ole. Tämä on kummallista, koska feminististä taloustiedettä on tutkittu kansainvälisesti jo 1980-luvulta asti. Tunnetuimpia feministisen taloustieteen tutkijoita ovat muun muassa uusiseelantilainen Marilyn Waring, jota pidetään feministisen taloustieteen oppiäitinä. Kirjassaan If women counted (1988) Waring kritisoi talouden tilinpidon tilastointia ja mittaristoa naissukupuolta laiminlyövänä. Muita tunnettuja feministisiä ekonomisteja on amerikkalainen Nancy Folbre, intialainen Aartya Sen ja amerikkalainen Julie A. Nelson.
Henkilökohtaisesti lasken feministiseen talouspolitiikkaan kysymykset tasa-arvosta, hyvinvointitaloudesta eli sosiaalisesta ja terveydellisestä hyvinvoinnista, ja myös ilmastovaikutuksista, koska niiden painoarvo tuntuu talouspolitiikassa jäävän markkinaliberalismin jalkoihin.
Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa on mainittu jo 2010-luvulla luotu rakenne, ”jossa ministeriöissä toimivat tasa-arvotyöryhmät edistävät sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti kuten tasa-arvolaki edellyttää.” Ohjelmassa huomautetaan kuitenkin, että sukupuolinäkökulman vakiintuminen avainprosesseihin kuten budjetointiin ei ole onnistunut toivotulla tavalla. Tämän tunnistetaan johtuvan muun muassa resursseista, osaamisesta ministeriöissä sekä sukupuolet huomioivan tilastoinnin puutteesta.
Ohjelmassa on lueteltu selkeästi ongelmakohtia, joita tasa-arvon huomioimiseksi talouspolitiikassa voidaan kehittää. Resurssit ja feministisen talouspolitiikan osaaminen ministeriöissä ja erityisesti valtiovarainministeriössä ovat avainasemassa. Tilastojen kehittäminen on välttämättömyys sille, että tarpeellista tietoa kehityskohteista saadaan ja tarpeellisia poliittisia instrumentteja pystytään kehittämään. Lopuksi tasa-arvotavoitteet tulee integroida osaksi talouspolitiikkaa.
Sukupuolitietoinen ja ilmiöpohjainen budjetointi ovat avainasemassa feministisen talouspolitiikan työkalupakissa. Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n kokoaman haastattelun perusteella ilmiöpohjainen budjetointi on Suomessa ministeriöille tuttu käsite, mutta se mielletään eri tavoin.
Useimmat VTV:n kuulemat tahot toivovat kuitenkin, että ilmiöpohjainen budjetointi ei vain kokoaisi tietoa yhteen vaan myös ohjaisi määrärahojen kohdennusta ja käyttöä. Valtaosa myös katsoi, että tarkastelun kohteena ei tulisi olla vain jollekin ilmiölle myönnetty lisärahoitus vaan myös lakisääteiset pysyvämmät määrärahat. Ilmiöpohjaisen budjetoinnin vieminen eteenpäin edellyttäisikin yhteistä näkemystä ja viime kädessä hallituksen linjausta tulevaisuuden budjetoinnista. Lisäksi haastateltavat toivoivat päätöksiä yli hallituskausien.
Hyvinvointitalous, jossa talousjärjestelmä vastaa ennen kaikkea ihmisten sosiaaliseen ja terveydelliseen hyvinvointiin ilmastorajoituksen huomioiden, vaatii resursseja, strategista ohjaamista, päätöksentekoa ja investointeja, ei vain nimellisiä kirjauksia ja kauniita sanoja.
Kirjoittaja on SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääekonomisti.
lehti 