Suomessa on viime vuodet keskusteltu paljon nuoriin kohdistuvasta ahdistelusta. Eri puolilla maata on noussut pintaan kammottavia tapauksia, joissa alaikäisiä on käytetty systemaattisesti seksuaalisesti hyväksi. Puhutaan lainatermein grooming- ja predator-käytöksestä, kun vanhempi henkilö suostuttelemalla ja painostamalla taivuttaa nuorempia seksuaalisiin tekoihin.
Kansanedustaja Wille Rydmanin ympärillä käyty keskustelu kuitenkin osoittaa, että nuorten ahdistelu itsessään ei ole monille mikään ongelma. Kun Helsingin Sanomat julkaisi laajan tutkivan juttunsa Rydmanin ahdistelukäytöksestä, moni nousi välittömästi puolustamaan kansanedustajaa. Ennen kuin kenelläkään oli mahdollisuutta varmentaa tai sen paremmin kumota lehdessä esitettyjä väitteitä, suuri joukko konservatiivimiehiä oli jo puolensa valinnut. Rydman oli selvä uhri.
Rydmania puolustamaan nousseista henkilöistä moni on samoja, jotka ovat aiemmin ilmaisseet syvää huolta siitä, miten suomalaiset nuoret joutuvat ahdistelun kohteeksi. Tämä huoli tosin liittyi nimenomaan ulkomaalaistaustaisten muodostamaan uhkaan. Vaikka kaikki eivät Rydmania aktiivisesti puolustaneetkaan, moni grooming-ilmiöstä paljon ääntä pitänyt oikeistokonservatiivi pysyi myös harvinaisen hiljaisena, kun tapaus tuli julki.
Seksuaalisuuden kontrollointi on yksi oikeistokonservatiivien suosikkiteemoista.
Mistä tällaisessa ristiriidassa voisi olla kyse? Voisiko selitys olla, että huoli suomalaisten nuorten seksuaalisesta koskemattomuudesta on ennen kaikkea huolta oman kontrollin menettämisestä? Nuorten seksuaalisuuden kontrollointi kun on yksi oikeistokonservatiivien suosikkiteemoista niin kansainvälisesti kuin Suomessa. Meidän lapsemme eivät saa joutua vääriin käsiin, vaan seksuaalisuudesta pitää pysyä päätösvalta suomalaisella valkoisella patriarkaatilla.
Niinpä Rydmanin väitetyssä ahdistelukäytöksessä ei ole erityistä ongelmaa, koska valta nuorten seksuaalisuuden kontrollointiin pysyy edelleen “omissa” käsissä. Jos samat teot olisi tehnyt joku ulkomaalaistaustainen tai rodullistettu, olisi ääni kellossa varmasti aivan toinen.
Oikeistokonservatismissa on esitetty olevan psykologisesti kyse järjestyksen säilyttämisestä ja selkeiden hierarkioiden tuottamasta mielihyvästä. Niinpä uhkaa sille ei muodosta esimerkiksi nuorten koskemattomuus itsessään vaan väärä ihminen väärässä paikassa. Kategorian rikkoutuminen on todellinen ongelma. Ulkomaalainen koskemassa meidän nuoriimme rikkoo nationalistis-patriarkaalisen hierarkian. Valkoinen kantasuomalainen taas samassa puuhassa vain käyttää hierarkian suomaa otto-oikeuttaan.
Tästä tapauksesta voimme oppia, että usein ulkopuolelta esitetyssä huolessa jonkin ihmisryhmän puolesta on kyse vaivoin piilotetusta halusta päättää itse tämän ihmisryhmän asioista. Niin lasten, nuorten, naisten kuin siirtomaiden väestön puolesta on vuosisatojen ajan ilmaistu huolta, jolla samalla on oikeutettu vallankäyttö ja omaan tahtoon pakottaminen. Vilpittömänä esitetty huoli kätkee taakseen vaateen omistuksesta.
Siispä seuraavan kerran, kun kuulemme jonkun esittävän huolensa nuortemme, naistemme tai köyhiemme puolesta, kannattaa tähän suhtautua epäilyksellä. Todennäköisesti huolessa on puoliksi kyse siitä, että omaksi koettua aluetta uhkaa vieras tunkeutuja.
lehti 