Arttu Tuomisen porilaisista rikostutkijoista kertovan Delta-sarjan uusimmassa osassa Häväistyt syväluodataan vanhempi konstaapeli Linda Toivonen. Hän pääsee esittämään pätevyytensä, kun nuoren tytön katoaminen muuttuu murhatutkinnaksi ja sinnikkyydellään Toivonen löytää kokonaisen pitkään jatkuneen samanlaisten murhien sarjan eri puolella Suomea ja osin Ruotsissakin.
Toivosella on kuitenkin myös salaisuus, aivan kuin edellisten osien Jari Paloviidalla ja Henrik Oksmanilla . Eronneen teinitytön äidillä se on jo niin pahaksi äitynyt alkoholismi, että hän piilottelee pikkupulloja vodkaa työpaikallekin.
Koulumaailmaan ja teinien pariin sijoittuva Häväistyt käsittelee verkossa vaanivia saalistajia, jotka löytävät uhrinsa tekaistuilla nimimerkeillä. Ikään kuin vertailuna analogisen ajan seksuaaliseen väkivaltaan Tuominen vie takaumissa 16-vuotiaan Lindan kokeilemaan siipiään Milanon mallimaailmassa. On ennalta arvattavaa, miten se kokeilu päättyy.
Ennalta arvattavasti kulkee koko dekkarikin. Verkon vaaroista on aina paikallaan varoittaa, mutta teema ei ole enää erityisen omaperäinen pohjoismaisissa 2000-luvun dekkareissa. Häväistyjen rikosjuonen kulkukin on helppo arvata, mutta kenties Tuominen on halunnutkin teoksensa painopisteen olevan tällä kertaa muualla. Pakollinen loppukiihdytyskin hoidetaan alta pois rutiininomaisesti.
Arttu Tuomisen dekkareissa henkilökuvat ja henkilöiden ristiriidat ovat aina monin verroin tavallista painokkaampia. Häväistyissä hän luo pätevän ja koskettavan muotokuvan Linda Toivosesta, mutta ei pysähdy siihen. Teos on vaikuttava kuvaus alkoholismista sekä perheyhteyden katkeamisesta ja samojen virheiden toistumisesta sukupolvelta toiselle. Vodkapullojaan joka paikkaan piilotteleva Linda ei itse huomaa tuottavansa samanlaisia pettymyksiä tyttärelleen Linnealle, joista hänen välinsä omaan äitiinsä ovat kireät. Alkoholistin itsepetoksessa elävälle tulee aitona yllätyksenä, mitä tytär on joutunut kokemaan äidin takia.
Yllätyksenä Lindalle tulee sekin, millaisessa seksuaalisessa maailmassa jo 13-vuotiaat tytöt voivat elää verkon paljastavassa selfie-kulttuurissa,
Peter Panin hahmossa verkossa esiintyvän tyttöjä sieppaavan ja murhaavan miehen vaikuttimet jäävät teoksessa aika hämäriksi. Tuominen ei oikein pysty selittämään, miksi mies ei tyydy vain murhaamaan, miksi teot ovat erityisen julmia.
Häväistyt ei siis tärähtänyt yhtä lujaa kuin melkein mikä tahansa vuonna 2015 Muistilabyrintillä debytoineen Tuomisen kirja. Ei se silti myöskään mikään pettymys ollut. Näen, että nyt kuusiosaista sarjaa kirjoittava Tuominen ei halua toistaa itseään, vaan etsii uudenlaisia ilmaisutapoja. Tämän puolesta tuntuisi puhuvan se, että viime vuonna ilmestynyt Vaiettu oli kovasti erilainen kuin sarjan muut osat. Miellyttävää on myös jatkuvuus, jolla hän päivittää aiemmissa osissa avattuja tarinalinjoja.
Arttu Tuominen: Häväistyt. 396 sivua, WSOY.
lehti 