Kun Yhdysvaltojen asuntoluottokriisi vuonna 2008 kärjistyi ja levisi maailmanlaajuiseksi finanssikriisiksi, jopa porvarillinen talouslehdistö alkoi kiinnostua Karl Marxin (1818–1883) teorioista. Saksalainen talouslehti Handelsblatt nimesi Marxin Pääoman kaikkien aikojen tärkeimmäksi talouskirjaksi. Kymmenen vuotta myöhemminkin Financial Times otsikoi, että Marx on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Pitkän linjan yhteiskuntatutkija, valtiotieteiden tohtori Pertti Honkanen selvittää kirjassaan Talouden punainen lanka Marxin teorioita nykyajan perspektiivistä. Valtavirran taloustieteessä talouskriisit on aika ajoin julistettu menneisyyteen kuuluviksi tai vähätelty niiden merkitystä. Nobel-palkittu taloustieteilijä Robert E. Lucas kirjoitti viisi vuotta ennen finanssikriisiä, että taantumien ehkäiseminen on jo ratkaistu kaikkia käytännön tarpeita ajatellen, Honkanen mainitsee.
Taantumia on selitetty kapitalistisen järjestelmän ulkopuolisten tekijöiden aiheuttamiksi. Finanssikriisiin tällaiset tulkinnat eivät sopineet.
Rahan synnyn selittäjänä Marxin teoria on mielestäni syvällisempi kuin moderni rahateoria.
– Kriisi syntyi kapitalismin ytimessä Yhdysvaltojen finanssimarkkinoilla. Sitä ei voitu selittää tekijällä, joka olisi tullut talousjärjestelmän ulkopuolelta, kuten koronavirus. Sen takia vastauksia ruvettiin etsimään valtavirtataloustieteen ulkopuolelta.
Lisäarvon sudennälkä ajaa kriiseihin
1990-luvulla marxilainen tutkimus oli alamaissa reaalisosialismin luhistuttua. Neuvostoliitossa marxismille – tai pikemminkin marxismi-leninismille – annettu valtioideologian asema ja sen esittäminen kaikenkattavana, ristiriidattomana oppina rajoittivat sen mahdollisuuksia toimia kriittisen ajattelun lähtökohtana, Honkanen toteaa. Neuvostomarxismin taakka leimasi siitä riippumatonta länsimarxilaisuuttakin.
Finanssikriisi oli Honkasen mukaan uusi käänne, jonka jälkeen marxilainen julkaisutoiminta, konferenssit ja seminaarit yleistyivät kansainvälisesti.
Millaista apua Marx sitten tarjoaa talouskriisien hahmottamiseen?
– Marxilla on Pääoman talousteoreettisissa teksteissä ajatus, että suhdannevaihtelut ovat kapitalismissa väistämättömiä, Honkanen aloittaa.
Ilmiön syistä Marxilla oli erilaisia selitysmalleja. Olennainen voima on ”lisäarvon sudennälkä”, joka saa kapitalistit jatkuvasti laajentamaan tuotantoa ja kasaamaan pääomia.
”Investoinnit uuteen tuotantotekniikkaan kohottavat työn tuottavuutta, mutta painavat vähitellen voiton suhdelukua alaspäin. Aika ajoin tuotannon kasvu törmää markkinoiden rajallisuuteen”, Honkanen tiivistää kirjassaan.
Rikastumista ilman tuotannon riesaa
Marxin aikana finanssimarkkinat olivat nykyiseen verrattuna kehittymättömiä. Osakeyhtiötkin olivat melko uusi asia, eikä johdannaisista tai futuureista ollut tietoakaan. Silti Marx näki finanssimarkkinoiden lisäävän talouden epävakautta.
– Finanssimarkkinoilla toiminta irtoaa reaalitaloudesta. Syntyy velkasuhteiden pyramideja, jotka jossain vaiheessa luhistuvat. Suuri osa finanssimarkkinoilla luoduista arvoista katoaa, ja luottotappiot ja pankkikriisi vetävät lopulta myös reaalitalouden mukanaan, Honkanen tiivistää.
Marxin käsitteet ”fiktiivinen pääoma” ja ”illusorinen pääoma-arvo” avaavat rahakriisien ja pörssikuplien olemusta. Kommentoidessaan vuonna 1856 Euroopassa alkanutta talouskriisiä Marx viittasi finanssikeinotteluun kirjoittaessaan ”rikastumisen vimmasta ilman tuotannon riesaa”.
Honkanen osoittaa, kuinka viime vuosikymmeninä ”illusoriset pääoma-arvot” ovat maailmassa paisuneet ennennäkemättömiksi. Kun jo pelkästään valuuttamarkkinoiden päivävaihdoksi vuonna 1995 arvioitiin 1 600 miljardia dollaria, vuonna 2018 luku oli jo 8 300 miljardia.
Polarisaatio voimistuu jälleen
Kun yleinen hyvinvointi länsimaissa koheni ja yhteiskunnat keskiluokkaistuivat 1900-luvun jälkipuoliskolla, Marxin teoriat kurjistumisesta ja lisääntyvästä polarisaatiosta tuntuivat vanhentuneilta. Tulo- ja varallisuuseroissa kehityksen suunta on kuitenkin viime aikoina kääntynyt.
Keskeisissä länsimaissa väestön suurituloisimman prosentin osuus kaikista tuloista laski 1980-luvulle saakka, mutta sen jälkeen kääntyi nousuun, selviää Honkasen lainaamasta ekonomisti Thomas Pikettyn kaaviosta. Yhdysvalloissa tämä osuus on kasvanut reilusta kymmenestä yli kahteenkymmeneen prosenttiin ja Ruotsissakin neljästä lähelle kymmentä prosenttia.
Marx varoitti, kuinka työläinen muutetaan koneen osaksi ja pakotetaan työskentelemään sen ehdoilla.
– Sosiaalipolitiikan ja hyvinvointivaltion avulla on voitu jarruttaa ja kumotakin Marxin kuvaamaa polarisaatiota. On kuitenkin ilmeistä, että ongelma toistuu. Poliittiset muutokset vaikuttavat. Jos uusliberalismi on niskan päällä, tehdään vähemmän tuloeroja tasoittavaa politiikkaa, Honkanen pohtii.
Tulo- ja varallisuuseroja laajasti selvittänyt ranskalainen Piketty on arvostellut erityisesti suurituloisten verojen alentamista.
– Hän on tässä oikeassa, mutta hän ei mielestäni tuo riittävästi esille kapitalistisen talouden perusdynamiikkaa, jossa Marxin mukaan on yleisenä tendenssinä tuloerojen kasvu, Honkanen kommentoi.
Tämä liittyy erityisesti työmarkkinoiden toimintaan ja teknologisen sekä suhdannetyöttömyyden tuottamiseen.
– Työttömyys vaikeuttaa osaltaan työtätekevän väestön neuvotteluvoimaa palkkataistelussa.
Työläinen koneen jatkeena
Työelämä on Marxin ajoista mullistunut. Liukuhihna- ja vaihetyön tilalle on tullut jälkifordistista tietotyötä. Yksitoikkoinen, monotoninenkaan työ ei silti ole hävinnyt, Honkanen muistuttaa.
Etenkin aloilla, joilla tuotetaan massatuotteita, ovat edelleen ajankohtaisia Marxin arviot teknologisen kehityksen ristiriitaisista vaikutuksista kapitalismissa. Koneet voivat vähentää raskasta työtä ja yksitoikkoisia tehtäviä, mutta ne ovat välineitä myös työn köyhdyttämiseen, työajan pidentämiseen, työtahdin koventamiseen ja kontrollin tiukentamiseen. Marx varoitti, kuinka työläinen muutetaan koneen osaksi ja pakotetaan työskentelemään sen ehdoilla.
Työn tuottavuuden nousu mahdollistaisi vapaa-ajan lisäämisen, mutta työnantajat vaativat sen sijaan monesti työajan pidentämistä, kuten kilpailukykysopimuksessa tapahtuikin.
Monotonista työtä on siirtynyt globaaliin etelään. Marx kuvasi, kuinka Euroopassa porvarillinen sivilisaatio voi pukeutua ”kunnioitusta herättäviin muotoihin”, kun taas siirtomaissa sen ”syvällinen ulkokultaisuus ja barbaarisuus” näyttäytyy alastomana. Tämän päivän suuryhtiöt korostavat yhteiskuntavastuutaan, mutta niiden alihankkijat tai tytäryhtiöt voivat toisella puolella maailmaa polkea surutta työntekijöiden oikeuksia tai olla piittaamatta ympäristösäädöksistä, Honkanen vertaa.
Modernia rahateoriaa syvemmälle
Marxilaisuutta näkyvämmin uusliberalistista talousajattelua on haastettu viime aikoina jälkikeynesiläisyyden ja modernin rahateorian (MMT) suunnalta. Keynesiläiset korostavat marxilaisten tavoin kapitalistisen talouden suhdannevaihteluita.
Marxilaiset, keynesiläiset ja modernin rahateorian kannattajat ovat Honkasen mukaan yhtä mieltä myös siitä, että uusliberalistit esittävät valtioiden velkaantumisen liian isona mörkönä. Keskuspankit voisivat luotottaa valtioita vapaammin kuin yleisesti myönnetään.
Marxilaiset ja MMT:n teoriat rahan alkuperästä kuitenkin poikkeavat toisistaan. Modernin rahateorian teesien mukaan kaikki raha on alkuperältään velkaa ja lisäksi valtion luomaa.
– Se on aika kaukana Marxin teoriasta, jossa raha syntyy spontaanisti tavaranvaihdon myötä. Tavaranvaihdon syventyessä jokin tavara, luontevimmin jalometalli, irtoaa tavarajoukosta erityiseksi tavaraksi, rahaksi. Rahan synnyn selittäjänä Marxin teoria on mielestäni syvällisempi kuin MMT, Honkanen vertaa.
Pääoma syntyy työstä
Marxilla kaiken vaihtoarvon lähde on viime kädessä työ. Honkanen näkee Marxin työarvoteorian edelleen käyttökelpoisena lähtökohtana valtavirtaisen talousajattelun haastamisessa. Kirjaan sisältyy liitteenä siihen perustuva matemaattisesti muotoiltu malli.
Honkanen kiinnittää huomiota siihen, kuinka uusklassisessa taloustieteessä pääoma esitetään itsenäisenä tuotannontekijänä työn ja luonnonvarojen rinnalla eikä nähdä, että senkin alkuperä on työssä. Kuitenkin puhuttaessa vaikkapa kestävyysvajeen torjumisesta uhrauksia vaaditaan vain työntekijöiltä.
Nykyisen kapitalismin vaihtoehtoja Honkanen kommentoi varovaisesti. Tähänastisia sosialistisia kokeiluja pidetään epäonnistuneina, mutta niitäkin on ollut erilaisia. Sosialismin haaste on vaikuttanut olennaisesti myös pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden syntyyn, Honkanen muistuttaa. Hän toivoo ihmiskunnan valtaviin ongelmiin ratkaisuja, jotka yhdistävät pääoman vallan rajoittamisen ja kumoamisen demokratian, ihmisoikeuksien ja ekologisen tasapainon edistämiseen.
Pertti Honkanen: Talouden punainen lanka: Marxin talousteoria ja nykyaika. Umpihanki / Rauhanpuolustajat ja Rosebud, 2022. 230 sivua.
uutiskirje 